Paikkamenetelmä

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Paikkamenetelmä on muistitekniikka, jota on käytetty jo antiikin ajoista saakka. Se perustuu oletukseen, jonka perusteella henkilö pystyy muistamaan hyvin tutut paikat. Tiettyjen asioiden muistamiseksi henkilön pitää yhdistää muistettavat asiat tiettyihin paikkoihin, jotka toimivat vihjeinä.

Ciceron teoksen Puhujasta mukaan tekniikan kehitti runoilija Simonides Keoslainen.[1] Simonides oli selviytynyt ainoana henkilönä rakennuksen sortumisesta. Hän oli ollut ruokailemassa ryhmässä, jonka kaikki muut jäsenet olivat murskaantuneet tunnistettamattomiksi. Simonides pystyi tunnistamaan ruumiit, kun hän muisti sen, millä paikalla kukin ruokailija istui. Tästä hän päätteli, että asioita pystyy muistamaan yhdistämällä ne tiettyyn paikkaan.[2]

Paikkamenetelmästä tuli monien kreikkalaisten ja roomalaisten oraattorien käyttämä muistitekniikka. Sen avulla he pystyivät pitämään puheita ilman muistiinpanoja.[2] Puhuja visualisoi palatsin, jonka eri kohtiin oli liitetty puheen eri asiat. Kun puhuja käveli mielessään palatsissa, niin hän pystyi muistamaan puheensa sisällön.[1] Tekniikka oli yleisessä käytössä 1500-luvun puoliväliin asti, jolloin muut menetelmät korvasivat sen.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Method of loci Viitattu 6.6.2011. (englanniksi)
  2. a b c The Method of Loci Discovery Fit & Health. Discovery Communications. Viitattu 6.6.2011. (englanniksi)