Pahtarikko

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Pahtarikko
Pahtarikko kuvattuna Grönlannissa.
Pahtarikko kuvattuna Grönlannissa.
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Saxifragales
Heimo: Rikkokasvit Saxifragaceae
Suku: Rikot Saxifraga
Laji: nivalis
Kaksiosainen nimi
Saxifraga nivalis
L.
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Pahtarikko Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Pahtarikko Commonsissa

Pahtarikko (Saxifraga nivalis) on pienikokoinen rikkokasveihin kuuluva pohjoisten alueiden kasvi. Suomessa laji on tyypillinen vain maan pohjoisosissa ja on rauhoitettu luonnonsuojeluasetuksessa Oulun läänin eteläpuolella.[1]

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pahtarikon kukkia.

Monivuotinen pahtarikko kasvaa 5–20 cm korkeaksi. Lehtiruusukkeen keskeltä kasvava varsi on karvainen. Nahkeat ruusukelehdet ovat 1,5–3,5 cm pitkiä, puikeita tai pyöreähköjä ja tylppähampaisia. Lehdet ovat väriltään usein punertavia. Kukinto on tiheä terttu varren ja haarojen latvassa. Kukat ovat lyhytperäisiä ja väriltään aluksi valkoisia, lopulta punertavia. Kaksineuvoisten kukkien verhiö ja teriö ovat viisilehtisiä. Verhiönliuskat ovat pystyjä ja teriö on verhiön pituinen. Heteitä on kymmenen kappaletta. Emiö on kaksilehtinen ja enintään tyvestä yhdislehtinen. Emilehtien tyvellä on mesisuomuja. Pahtarikko kukkii Suomessa kesä-elokuussa. Kukinnan jälkeen kypsyy kaksiosainen, monisiemeninen kota.[2] Laji lisääntyy paitsi siemenistä myös suvuttomasti ruusukeversojen avulla.[3]

Pahtarikko muistuttaa jonkin verran lumirikkoa (S. tenuis).[4]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pahtarikko on tyypillinen laji Islannissa, Norjan ja Ruotsin vuoristoseuduilla. Satunnaisemmin lajia tavataan lähinnä arktisilla alueilla ja pohjoisella havumetsävyöhykkeellä Suomesta itään Tyynellemerelle saakka, Alaskassa, Kanadassa, Grönlannissa ja Huippuvuorilla. Pahtarikkoa kasvaa myös Himalajan vuoristoseuduilla.[4] Suomessa pahtarikko on tavallinen laji monin paikoin Lapissa ja Pohjois-Pohjanmaalla. Suurimmat esiintymät ovat Enontekiön Kilpisjärvellä, Utsjoella ja Kuusamossa. Etelämpänä pahtarikko on varsin harvinainen. Lajilla on yksittäisiä esiintymiä Keski- ja Itä-Suomessa.[5] Eteläisen Suomen esiintymät lienevät jäänne jääkauden jälkeiseltä ajalta.[3]

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pahtarikkoa esiintyy kallioseinämien hyllyillä ja kallionraoissa. Kasvupaikat ovat yleensä kuivia.[6] Laji kasvaa usein emäksisellä kivilajilla.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
  • Uusitalo, Anna: Kylien kaunokit, soiden sarat. Keski-Suomen uhanalaiset kasvit. Keski-Suomen ympäristökeskus, Jyväskylä 2007.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Ynpäristöministeriö: Luonnonsuojeluasetuksessa rauhoitetut lajit Viitattu 16.1.2012.
  2. Retkeilykasvio 1998, s. 226–227.
  3. a b c Uusitalo 2007, s. 165.
  4. a b Den virtuella floran: Fjällbräcka (myös levinneisyyskartat) (ruots.) Viitattu 16.1.2012.
  5. Lampinen, R. & Lahti, T. 2011: Kasviatlas 2010: Pahtarikon levinneisyys Suomessa. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. Viitattu 16.1.2012.
  6. Retkeilykasvio 1998, s. 227.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]