Paco de Lucía
Paco de Lucía (alun perin Francisco Sánchez Gómez, s. 21. joulukuuta 1947, Cádiz) on espanjalainen kansainvälisesti tunnettu flamencokitaristi. De Lucía on kehittänyt uuden flamencotyylin, jossa yhdistellään perinteiseen flamencoon muun muassa jazz-vaikutteita. Hän on ottanut flamencossa käyttöön uusia soittimia, kuten cajonin, huilun ja bassokitaran. Paco de Lucíaa pidetään eräänä kaikkien aikojen merkittävimmistä flamencomuusikoista ja hän on esiintynyt muun muassa Al Di Meolan ja John McLaughlinin kanssa.[1]’
Paco de Lucía syntyi Francisco Sánchez Gómez -nimisenä Espanjan eteläosassa, Cádizin kaupungissa nuorimpana viidestä sisaruksesta. Taiteilijanimensä hän valitsi äitinsä Lucía Gómezin kunniaksi. Paco de Lucía tulee merkittävästä muusikkosuvusta: hänen isänsä Antonio Sánchez ja veljensä Ramón de Algeciras ovat flamencokitaristeja ja veli Pepe de Lucía on flamencolaulaja. De Lucía esiintyi ensimmäistä kertaa julkisesti 11-vuotiaana Radio Algecirasissa ja vuotta myöhemmin hän sai kunniamaininnan Jerezin flamencokilpailussa. Vuonna 1961 hän oli kiertueella tanssija José Grecon kanssa ja vuosien 1968-1977 aikana hän työskenteli merkittävän flamencon uudistajan Camarón de la Islan kanssa äänittäen kymmenen albumia.[1]
Flamencon lisäksi de Lucía on äänittänyt myös espanjalaista taidekitaramusiikkia, muun muassa Manuel de Fallan teoksia ja Joaquin Rodrigon Concierto de Aranjuezin. Paco de Lucía on poikkeuksellisen taitava kitaristi, joka on erityisesti tunnettu rasqueadoistaan ja picadoistaan. De Lucía pystyy soittamaan nailonkielisellä kitaralla 16-osanuottitrioleja 180 bpm:n nopeudella.
Lähteet [muokkaa]
- ↑ a b Paco de Lucía Spain Ten Points S.L.( Madrid, España).
Sivulta puuttuu