Paavo Pesusieni
Paavo Pesusieni (engl. SpongeBob SquarePants) on Emmy-ehdokkuuden saanut animaatiosarja, jonka on luonut meribiologi Stephen Hillenburg. Sarja kertoo naiivista, optimistisesta Paavo Pesusienestä ja tämän ystävistä, jotka asuvat meren pohjassa Tangalan (Bikini Bottom) kaupungissa. Sarjaa on esitetty Yhdysvaltojen televisioissa vuodesta 1999. Ensimmäinen jakso esitettiin 19. heinäkuuta 1999.[1] Suomessa sitä näytettiin Nelosella alkuperäisellä kielellä. Nickelodeon-maksukanava esittää sarjaa suomeksi puhuttuna.
Paavo Pesusienestä on tehty myös paljon erilaisia oheistuotteita ja kokoillan elokuva Spongebob Squarepants Movie. Hahmosta on tehty esimerkiksi sukkia, kahvikuppeja, julisteita ja kelloja.
Sisällysluettelo |
Juoni [muokkaa]
Paavo Pesusieni on nimensä mukaisesti pesusieni, joka asuu lemmikkietanansa Karin kanssa ananaksen näköisessä talossa. Paavo Pesusieni on optimistinen ja vilpitön henkilö. Siitä huolimatta hän (ja samalla muutkin hänen ympärillään) joutuu usein vaikeuksiin. Paavo innostuu helposti ja yrittää herkästi liikaa ja kaikki päättyy usein katastrofiin. Tästä huolimatta Paavo säilyttää aina optimistisen elämänasenteensa.
Sarjan muita hahmoja ovat Paavon yksinkertainen meritähtiystävä Patrik Tähtönen (Patrick Star), pessimistinen mustekala Jalmari Kalmari (Squidward Tentacles), saita Johtaja Einari Rapu (Mr. Eugene Krabs), tämän kilpailija Sulevi Plankton (Sheldon J. Plankton), Paavon herkästi stressaantuva autokoulunopettaja harmaapallokala Rouva Pöhö (Mrs. Puff), vihreänhohtoinen haamu Lentävä hollantilainen (Flying Dutchman) sekä hyperaktiivinen orava Santa Sanna (Sandy Cheeks), joka asuu merenpohjassa ilmakuvun alla ja on Paavon kaveri.
Äänirooleissa [muokkaa]
Sarjan alkuperäiset äänet.
| Tom Kenny | ... Paavo Pesusieni, Kari, kertoja, sivuäänet |
| Bill Fagerbakke | ... Patrik Tähtönen |
| Rodger Bumpass | ... Jalmari |
| Clancy Brown | ... Einari Rapu |
| Mr. Lawrence | ... Plankton, sivuäänet |
| Carolyn Lawrence | ... Sanna |
| Ernest Borgnine | ... Merenneitomies (1999–2012) |
| Tim Conway | ... Merirokkopoika |
| Adam West | ... nuori Merenneitomies |
| Burt Ward | ... nuori Merirokkopoika |
| Mary Jo Catlett | ... rouva Pöhö |
| Lori Alan | ... Helmi Rapu |
| Brian Doyle-Murray | ... Lentävä hollantilainen |
| Frank Welker | ... vauva osteri, sivuäänet |
| Patton Oswalt | ... Jim |
| John O'Hurley | ... kuningas Neptunus |
| Dee Bradley Baker | ... sivuäänet |
| Sirena Irwin | ... sivuäänet |
Suomalaiset ääninäyttelijät [muokkaa]
| Antti L.J. Pääkkönen | ... Paavo Pesusieni |
| Antti Pääkkönen | ... Jalmari Kalmari |
| Rauno Ahonen | ... Einari Rapu |
| Pasi Ruohonen | ... Patrik Tähtönen |
| Ella Keranto | ... Kaarina, sivuäänet |
| Vesa Hämes | ... Paha Rausku, sivuäänet |
| Kari Tamminen | ... Tunnusmusiikin laulaja, Patchy the Pirate, Jaakko hullu-kala, poliisi, sivuäänet |
| Markus Bäckman | ... Plankton, Lentävä Hollantilainen, Pormestari, Joulupukki, sivuäänet |
| Aksu Palmén | ... Hjalmar Von Kalmari, Läskiahven, sivuäänet |
Vastaanotto ja arvostelu [muokkaa]
Time-lehti on nimennyt sarjan yhdeksi kaikkien aikojen parhaimmista televisiosarjoista.lähde? Wizard Magazine listasi vuonna 2001 Paavo Pesusienen sijalle 19 laatimassaan kautta aikain sadan parhaan animaatiosarjan listalla.[2] Tammikuussa 2009 IGN-sivuston laatiman sadan parhaan animaatiosarjan listan mukaan Paavo Pesusieni oli sijalla 15.[3] Sarja on ollut vuosia suosituin televisiosarja 2-11-vuotiaiden lasten keskuudessa ja tuottanut miljardien dollareiden voitot oheistuotteiden myynnissä.[1]
Lähteet [muokkaa]
Viitteet [muokkaa]
- ↑ a b Nickelodeon's 'SpongeBob SquarePants' Reaches A Milestone: 10 Years NBC Chicago 13.9.2009. (englanniksi) Viitattu 19.2.2013.
- ↑ Wizard Magazine's Top 100 cartoons list 2001. Viitattu 30.6.2009. (englanniksi)
- ↑ TOP 100 Animated Series IGN Tammikuu 2009 Viitattu 30.6.2009 (englanniksi)
Aiheesta muualla [muokkaa]
- SpongeBob: the excitable, absorbent star of Bikini Bottom (englanniksi)
- Bowie 'Sponge' Makes Splash (englanniksi)
| Hahmot: | |
|---|---|
| Luettelot: | |
| Tuotantokaudet: | |
| Elokuvat: | |
| Videopelit: |
Atlantis SquarePantis | Battle for Bikini Bottom | Creature from the Krusty Krab | Employee of the Month | Globs of Doom | Legend of the Lost Spatula | Lights, Camera, Pants! | The SpongeBob SquarePants Movie | Operation Krabby Patty | Revenge of the Flying Dutchman | SuperSponge | The Yellow Avenger | Unite! | Battle for Volcano Island | Freeze Frame Frenzy | Attack of the Toybots | Nicktoons Racing | Underpants Slam |
| Diskografia: |
Original Theme Highlights | The SpongeBob SquarePants Movie | The Yellow Album | The Best Day Ever |