PPS-43

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
PPS-43.

PPS (ven. ППС, Пистолет-пулемёт Судаева, Pistolet-pulemjot Sudajeva) on Aleksei Sudajevin suunnittelema neuvostoliittolainen konepistooli, josta oli kaksi pääversiota, PPS-42 (ППС-42) ja PPS-43 (ППС-43).[1]

Uuden konepistoolimallin suunnittelutarve Neuvostoliitossa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Špaginin suunnittelema PPŠ-41-konepistooli oli neuvostojoukkojen pääasiallinen konepistoolimalli koko toisen maailmansodan ajan, mutta koska siinä ei ollut taittoperää, se ei soveltunut parhaalla mahdollisella tavalla erikoishenkilöstön, kuten panssarivaunumiehistöjen, tiedustelu, laskuvarjo- ja hiihtojoukkojen käyttöön. Fyysisten ominaisuuksien lisäksi haluttiin entistäkin paremmin massatuotantoon soveltuva asemalli. Kesällä 1942 neuvostoliittolaisille asesuunnittelijoille annettiin tehtäväksi suunnitella uudet vaatimukset täyttävä konepistooli. Aleksei Sudajevin suunnittelema prototyyppi osoittautui selvästi parhaaksi suunnittelukilpailuun osallistuneista asemalleista.

Kehitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

PPS-konepistoolin historia juontuu I.K. Bezrutško-Vysotskin (Безручко-Высоцкий) suunnittelemiin prototyyppikonepistooleihin mallia Bezrutško-Vysotski malli 1 ja Bezrutško-Vysotski malli 2. Bezrutško-Vysotskin konepistooleita ei syystä tai toisesta otettu sarjatuotantoon, mutta sen sijaan Aleksei Sudajeville suositeltiin että hän hyödyntäisi Bezrutško-Vysotskin kehittämiä teknisiä ratkaisuja uuden konepistoolinsa suunnittelutyössä. Tämän vuoksi sekä PPS-42:n että PPS-43:n toimintaperiaatteet olivat samanlaiset kuin Bezrutško-Vysotski 1:n ja Bezrutško-Vysotski 2:n.

Bezrutško-Vysotski 1 oli massasulkuinen konepistooli, jonka sylinterimäisessä lukossa olevaan poikittaiseen reikään oli sovitettu palautinjousen kara. Ulosheittäjä oli kiinnitetty laukaisukoneistoon. Aseella voitiin ampua vain sarjatulta, siinä oli metallinen taittoperä ja aseen alapuolella olevaan lipaskuiluun kiinnittyvä 35 patruunan tankolipas.

Bezrutško-Vysotski 2 oli Bezrutško-Vysotski 1:n kanssa rinnkkainen asemalli. Tässä versiossa palautinjousi oli siirretty lukon vasemmalle puolelle ja karaa itsessään oli jatkettu siten, että se toimi samalla hylsyn ulosheittäjänä. Molemmat Bezrutško-Vysotskin konepistoolit olivat toistensa kanssa miltei identtisen näköisiä ja ne oli valmistettu suurelta osin teräslevystä prässäämällä.

Sudajevin ensimmäinen konepistoolimalli, PPS-42 oli toiminnaltaan samanlainen kuin Bezrutško-Vysotski 1, mutta ulkoisesti selvästi erilainen. PPS-42:n tuotanto määrättiin aloitettavaksi piiritetyssä Leningradissa Aleksei Sudajevin henkilökohtaisessa valvonnassa. Ensimmäiset sarjatuotantoaseet valmistuivat loppuvuodesta 1942. Vuonna 1943 valmistui 46 572 kpl PPS-42-konepistooleja.

Sarjatuotannon käynnistyttyä asemallia parannettiin edelleen ja siinä ilmenneitä puutteita korjattiin, tuotantoa kuitenkaan keskeyttämättä. Parannetun PPS-konepistoolin massatuotanto alkoi vuoden 1943 kuluessa ja se sai nimikkeen PPS-43. PPS-43 oli toiminnaltaan samanlainen kuin Bezrutško-Vysotski 2. Merkittävin toiminnallinen ero PPS-43:n ja PPS-42:n välillä on se, että samoin kuin Bezrutško-Vysotski 2:ssa, palautinjousen karan pää toimii myös ulosheittäjänä. PPS-43 oli myös PPS-42:ta kestävämpi ja luotettavampi. Merkittävin ulkoinen ero PPS-42:n ja PPS-43:n välillä on se, että PPS-43:n piipun vaippa ja laatikko on valmistettu yhdestä levystä siten, että niiden välillä ei ole PPS-42:n tavoin liitosta.

Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

PPS-konepistooli oli Neuvostoliitonkin mittakaavassa poikkeuksellisen edullinen ase valmistaa. Kun yhden PPŠ-41-konepistoolin tuotantoon kului 13,9 kg metalleja ja 7,3 tuntia koneaikaa, vastaavat luvut PPS:n osalta olivat vain 6,2 kg ja 2,7 tuntia. PPS-konepistooleja voitiin myös valmistaa vaatimattomasti varustetuissa tuotantolaitoksissa, joilla ei ollut kokemusta aseiden valmistuksesta. PPS:n metalliosien prässäämiseen ja puristamiseen tarvittiin teholtaan vain 50 tonnin prässi. PPS-konepistooleita valmistettiin toisen maailmansodan aikana Neuvostoliitossa yhteensä noin 500 000 kappaletta.

Ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aseen toimintaperiaate on avoimelta lukolta ampuva massasulku. PPS-43 on erittäin toimintavarma ja helppokäyttöinen ase. Lisäksi sen valmistaminen on nopeata ja halpaa. PPS-43:ssa käytetään ainoastaan yhtä lipastyyppiä; aseelle nimenomaisesti suunniteltua 35 patruunan kaarevaa tankolipasta. PPŠ-41:n lippaat, tankolipas ja rumpulipas, eivät sovi PPS-43:een.

Asetta valmistettiin Neuvostoliitossa vuodesta 1942 alkaen toisen maailmansodan loppuun noin 500 000 kpl, ja sitä on valmistettu myös Puolassa ja Kiinassa. Kiinassa tuotettua versiota on kutsuttu englanniksi nimellä Type 54.[2][3] Suomessa sotasaaliiksi saatuja PPS-42 ja -43-konepistooleja ei eroteltu eri nimikkeiksi. Merkintänä oli mallista riippumatta 763 kp/venäl. tai 763 kp 43. Saksalainen intendentuurimerkintä sotasaaliiksi saaduille PPS-43:ille oli MP719(r). Suomalainen Peltikonepistooli M/1944 on PPS-43:n suhteellisen suora, 9 mm:n Parabellum/Luger-kaliiperinen kopio; siinä voi käyttää kaikkia Suomi-konepistoolin lipasmalleja.

Tekniset tiedot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

PPS-43

  • Kaliiperi: 7,62 × 25 mm Tokarev M1930 (7,62 x 25 TT)
  • Pituus tukki taitettuna / avattuna: 615 mm / 820 mm
  • Piipun pituus: 272 mm
  • Paino: 3,04 kg (tyhjänä), 3,67 kg (täydellä lippaalla)
  • Luodin lähtönopeus: n. 430 m/s
  • Luodin suuenergia: n. 500 J
  • Tulinopeus: 700 ls/min
  • Lippaat: 35 patruunan tankolipas

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Smith, Graham (toim.): Sotilaskäsiaseet, s. 192. Suom. Kai Kankaanpää. Jyväskylä, Helsinki: Gummerus, 1995. ISBN 951-20-4750-0. (suomeksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Video sarjatulta ampuvasta PPS43 aseesta Youtube sivuilla