Pääväri
Päävärit määritellään tavallisesti väreiksi, joita ei voi muodostaa muita värejä sekoittamalla. Pääväri eli perusväri on väriopin keskeinen käsite. Päävärejä on nykyisin yleensä kolme. Mitä ne ovat, riippuu siitä sekoitetaanko väriaineita vai valoa. Subtraktiivisessa eli väriaineiden sekoittamisessa päävärejä ovat punainen, sininen ja keltainen. Additiivinen värisekoitus perustuu värivalojen sekoittumiseen, jolloin punaisen, vihreän ja sinisen (RGB) päävärin tuloksena on valkoinen valo.
Päävärien valinta on periaatteessa mielivaltaista ja se perustuvat siihen mikä yhdistelmä toimii. Aikojen kuluessa pääväreiksi on katsottu eri värikombinaatiota. Esimerkiksi valokuvausprosessissa käytettiin pääväreinä ensin oranssia, vihreää ja violettia.[1]
[muokkaa] Subtraktiivinen ja additiivinen värisekoitus
Subtraktiiviset päävärit punainen, keltainen ja sininen ovat perinteinen taiteessa ja maalauksessa käytetty perusväriyhdistelmä.[2]
Teoreettisen väriopin ohella on olemassa käytännön sovelluksia. Painokoneissa, tulostimissa ja kopiokoneissa käytetään neliväriprosessin pääväreinä syaania, magentaa, keltaista ja mustaa (CMYK).
Additiiviset valon päävärit ovat tyypillisimmillään punainen, vihreä ja sininen. Televisio, tietokone ja video ovat yleisimpiä esimerkkejä additiivista RGB-värimallia hyödyntävistä laitteista. Värien valinta on ollut tekninen kompromissi käytettävissä olevista sävyistä. Punaisen ja vihreän valon yhdistäminen tuottaa keltaisen, oranssin tai ruskean.[3] Esimerkiksi TV-ruudun kuva käyttää additiivisia päävärejä. Ne voi nähdä tarkemmin suurentamalla näkymää esimerkiksi kameran objektiivin avulla.
Additiivisen ja subtraktiivisen värisekoituksen ohella tunnetaan myös optinen ja diffuusi värisekoitus. Optisesti värit sekoitetaan esimerkiksi pyörittämällä nopeasti esimerkiksi hyrrää, jolloin värit sekoittuvat osin additiivisen, osin subtraktiivisen värisekoituksen mukaan. Väriympyrähyrrästä tulee pyöritettäessä harmaa. Diffuusissa sekoituksessa eri värejä on pieninä alueina tiheästi niin, että kauempaa katsottuina ne yhdistyvät uudeksi väriksi, vaikkapa punaiset ja siniset pilkut violetiksi. Impressionistit hyödynsivät diffuusia värisekoitusta ahkerasti. Uudet väriopilliset oivallukset vaikuttivat heidän työskentelyynsä paljon Michel Eugène Chevreulin tuotua esiin uusia väriopillisia oivalluksia, vahvimmin juuri diffuusin värisekoituksen ja värikontrastit.
Pääväreistä sekoitettuja värejä kutsutaan väliväreiksi. Esimerkiksi sinistä ja punaista väriainetta sekoittamalla saadaan violettia. Pää- ja välivärit esitetään tavallisesti väriympyrän avulla. Se havainnollistaa hyvin myös myös vastavärin käsitettä. Vastaväri sijaitsee väriympyrässä pääväriä vastapäätä, eikä sitä voi saada pääväristä sekoittamalla. Sinisen vastaväri on oranssi, punaisen vastaväri on vihreä ja keltaisen vastaväri on violetti.
Väriympyrä perustuu prisman hajottamiin spektrin väreihin, jotka näkyvät luonnossa sateenkaaressa. Jo Newton huomasi, että spektrissä näkyvät värit näyttävät olevan jatkumo ja yhdisti sen ympyräksi. Newtonin väriympyrässä värit eivät olleet vielä täsmentyneet, ja mukana on sellaisia, joita ei nykyisin katsota pääväreiksi, kuten indigonsininen. Alkuun päävärejä etsittiin havainnoimalla ympäristöä, kuten valoa ja varjoa, toisaalta saatavissa olleita väriaineita ja sateenkaarta. Isaac Newtonin kokeet prismalla 1676 siirsivät pohdinnan uusille raiteille. Ne toivat myös fysiikan ja valon korostuneesti mukaan värioppiin.
Eräänlainen käytännön sovellutus on ollut katsoa pääväreiksi tärkeäksi mielletyt värit. Siksi on olemassa väriteorioita, joissa vihreä on yksi pääväri. Se aiheuttaa ongelmia viimeistään väriympyrää tulkittaessa, koska keltainen ja sininen pääväreinä tuottavatkin vihreän. Pääväreissä onkin kyse sopimuksesta. Nykyisin on sovittu, että pääväri on 'puhdas' sekoittamaton väri, jota ei voi korvata muilla väreillä. Kuitenkin väriaineita käytettäessä varsinaista valmista pääväriä ei ole olemassa, vaan punaisin keskipunainen, joka ei ole kallellaan violettiin tai oranssiin päin, on käytännössä sekoitettava. Samoin keltaisesta ja sinisestä on etsittävä sopiva sävy. Eri väriympyröiden täydelliset päävärit ovatkin teoreettisia, väriaineita käytettäessä kaikki käytettävät värit ovat sekoitettavia.
[muokkaa] Lähteet
- ↑ Walter Hines Page and Arthur Wilson Page (1908). The World's Work: Volume XV: A History of Our Time. Doubleday, Page & Company.
- ↑ Tom Fraser and Adam Banks (2004). Designer’s Color Manual: The Complete Guide to Color Theory and Application. Chronicle Books. ISBN 081184210X.
- ↑ "Some Experiments on Color", Nature 111, 1871, in John William Strutt (Lord Rayleigh) (1899). Scientific Papers. University Press.
Sivulta puuttuu