Päätään pidempi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Päätään pidempi
Renaissance Man
Ohjaaja Penny Marshall
Käsikirjoittaja Jim Burstein
Tuottaja Elliot Abbott
Sara Colleton
Robert Greenhut
Andrew G. Vajna
Säveltäjä Hans Zimmer
Pääosat Danny DeVito
Gregory Hines
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Kesto 128 min
Alkuperäiskieli englanti
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
Allmovie

Päätään pidempi (Renaissance Man) on vuonna 1994 julkaistu Penny Marshallin ohjaama draamakomedia. Pääosassa näyttelee on Danny DeVito. Elokuva sijoittuu Yhdysvaltain armeijan koulutuslaitokseen. Päätään pidempi oli Mark Wahlbergin ensiesiintyminen elokuva-alalla.

Tarina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Mainosalalla työskentelevällä Bill Ragolla on perheongelmia, mikä vaikeuttaa hänen uraansa. Hänet erotetaan virastaan. Bill Rago päättää hakea töitä työvoimatoimiston kautta. Hänelle tarjotaan opettajan työtä Yhdysvaltain armeijassa. Rago ottaa paikan vastaan, vaikka hänellä on hieman ennakkoluuloja, ja muuttaa työsuhdeasuntoon Fort McClainen kasarmille. Hän ei ole aluksi innostunut työpaikasta eikä työoloista.

Ragon on kuudessa viikossa opetettava kahdeksalle alokkaalle, jotka eivät kehity laitoksen vaatimassa tahdissa, ymmärtämisen alkeet ja englannin kielen käyttö. Hän aloittaa opettamalla vaadittua, mutta alokkaat eivät ole kovin kiinnostuneita. Bill Rago alkaa opettaa heille Shakespearen Hamletia ja näytelmän perusteita. Alokkaat eivät ole ennen kuulleet näytelmistä tai Shakespearesta ja kiinnostuvat aiheesta. Rago esittelee oppilaille myös näytelmän Kuningas Henrik V, joka sekin lisää kiinnostusta. Riippumatta kersantti Cassin kielteisestä arvostelusta ja siitä, että yksi alokkaista, Roosevelt Hobbs, paljastuu armeijassa piilottelevaksi huumekuriiriksi, Rago pitää lopuille seitsemälle oppilaalle loppukokeen. Vastoin kersantti Cassin olettamaa kaikki alokkaat läpäisevät kokeen.

Huipennus elokuvassa on se, kun alokas Benites lausuu yöharjoituksissa kaatosateessa kohdan näytelmästä Kuningas Henrik V kersantti Cassille täysissä sotilaan varusteissa.

Rago myös tutkii erään oppilaansa menehtyneen isän sotilasuraa Vietnamin sodassa. Kyseinen oppilas saa loppuseremoniassa isälleen myönnettävän hopearistin.

Aivan lopuksi käy ilmi, että Bill Rago aikoo jäädä vakituiseksi opettajaksi armeijaan.

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Rooleissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Danny Devito  … Bill Rago  
 Gregory Hines  … Kersantti Cass  
 James Remar  … Kapteeni Tom Murdoch  
 Ed Begley Jr.  … Jack Markin  
 Lillo Brancato  … Alokas Donnie Benites  
 Stacey Dash  … Alokas Miranda Myers  
 Kadeem Hardison  … Alokas Jamaal Montgomery  
 Richard T. Jones  … Alokas Jackson Leroy  
 Khalil Kain  … Alokas Roosevelt (Nathaniel) Hobbs  
 Peter Simmons  … Alokas Brian Davis Jr.  
 Gregory Sporleder  … Alokas Melvin Melvin  
 Mark Wahlberg  … Alokas Tommy Lee Haywood  

Muuta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuva kuvattiin kuvitteellisessa "Fort McClanessa", joka todellisuudessa oli Fort Jackson Etelä-Carolinassa.

Elokuvaa levittivät Touchstone Pictures USA:ssa ja muualla Cinergi Pictures.


Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]