Pääsiäisen salaisuus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Pääsiäisen salaisuus
Περὶ πάσχα
Henokin kirjan loppu ja Pääsiäisen salaisuuden alku papyruskäsikirjoituksessa 300-luvulta. Chester Beatty Library BP XII, f.13v.
Henokin kirjan loppu ja Pääsiäisen salaisuuden alku papyruskäsikirjoituksessa 300-luvulta. Chester Beatty Library BP XII, f.13v.
Alkuperäisteos
Kirjailija Meliton Sardeslainen
Kieli muinaiskreikka
Genre teologia, saarna
Julkaistu n. 166/167
Suomennos
Suomentaja Jukka Thurén
Kustantaja Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys
Julkaistu 1968
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Pääsiäisen salaisuus (m.kreik. Περὶ πάσχα, Peri paskha, ”Pääsiäisestä”) on Meliton Sardeslaisen 160-luvulla kirjoittama pääsiäissaarna, joka käsittelee nimensä mukaisesti pääsiäiseen liittyvää salaisuutta eli mysteeriä.[1][2] Se on vanhin nykyaikaan säilynyt pääsiäissaarna.[1][3]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teoksen synty[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Meliton Sardeslainen toimi Sardeen piispana ja vaikutti 100-luvulla keisari Marcus Aureliuksen aikana. Melitonin teoksista lähes kaikki ovat kadonneet ja tunnetaan vain Eusebioksen Kirkkohistoriassa olevien mainintojen[4] kautta. Hänen kirjoittamansa saarna Pääsiäisestä (suomennettu nimellä Pääsiäisen salaisuus) on eräs säilyneitä teoksia. Se on kirjoitettu varhaiskristillisenä aikana noin vuonna 166 tai 167, ja se on vanhin nykyaikaan säilynyt pääsiäissaarna.[1][3]

Eusebioksen mukaan Meliton (ja tämän seurakunta) vietti pääsiäistä Nisán-kuun 14. päivänä eli samaan aikaan kuin juutalaiset, eikä sitä seuraavana sunnuntaina kristittyjen enemmistön tavoin.[5] Näin Melitonin seurakunta kuului juutalaista perinnettä pääsiäisen suhteen seuranneisiin kvartodesimaaneihin. Melitonin saarna vaikuttaa muodostavan osan Sardeessa toimineiden kvartodesimaanien pääsiäisliturgiasta. Saarnaa ei kuitenkaan ole tarkoitettu kvartodesimaanisen käytännön yleiseksi puolustukseksi, vaan Kristuksen kuoleman ja ylösnousemuksen juhlistamiseksi. Läheinen suhde juutalaisiin käytäntöihin sai kuitenkin aikaan sen, että Meliton joutui käsittelemään saarnassaan juutalaisuuden ja kristinuskon suhdetta. On todennäköistä, että Melitonin runollinen saarna luettiin jumalanpalveluksissa resitoiden eli laulamalla.[1][2]

Melitonia koskevien lähteiden epäselvyyden vuoksi jotkut tutkivat ovat myös kyseenalaistaneet sen, että nykyisin tunnettu teksti olisi Sardeen piispa Melitonin kirjoittama tai sama teksti kuin se, mihin Eusebios viittaa. Kirjoittajaksi on ehdotettu jotakin toista Melitonia. Tällainen näkemys ei kuitenkaan ole saanut yleistä hyväksyntää.[2]

Tekstihistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eusebioksen mukaan Melitonin Pääsiäisestä olisi käsittänyt kaksi kirjaa. Eusebios myös lainaa teoksen alkua, joka sijoittaa teoksen synnyn Laodikeiassa vallinneen pääsiäistä koskeneen kiistan aikoihin, tarkemmin Servillius Pauluksen (Lucius Sergius Paulus) kauteen Aasian prokonsulina.[4] Eusebioksen lainaama tekstikohta ei kuitenkaan kuulu nykyisin tunnettuun teoksen tekstiin, eikä teos jakaannu kahteen kirjaan. Onkin mahdollista, että teoksen ensimmäinen kirja on kadonnut, ja nykyaikaan säilynyt teksti on alun perin muodostanut pidemmän teoksen toisen kirjan.[1]

Teoksen kreikankielinen teksti tunnettiin alun perin yhden 400-luvulta peräisin olevan käsikirjoituksen kautta. Se on osa niin kutsuttuja Chester Beattyn papyruksia. Campbell Bonner julkaisi tähän perustuvan tekstin ensimmäisen painetun laitoksen (editio princeps) vuonna 1940. Bonner oletti teoksen nimeksi Eis to pathos (”Kärsimyksestä”). Myöhemmin tekstistä löydettiin lisää katkelmia sekä latinankielinen lyhennelmä. Tekstin kokonainen versio löytyi Bodmerin papyruksesta 13. Siinä nimi esiintyi muodossa Melitōnos peri paskha, jolloin teoksen nimi osattiin korjata nykyiseen muotoonsa.[2] Tähän perustuva tekstilaitos julkaistiin vuonna 1960.[1]

Sisältö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

»Näin on pääsiäisen mysteerio / uusi ja vanha / iankaikkinen ja hetkellinen / katoavainen ja katoamaton / kuolevainen ja kuolematon: vanha mitä tulee lakiin / uusi, mitä tulee Sanaan / hetkellinen esikuvana / iankaikkinen armona / katoavainen lampaan teurastamisena / katoamaton Herran elämänä / kuolevainen maahan hautaamisena / kuolematon kuolleista nousemisena.[6]»

Melitonin saarna kuvaa kristillisen opin pääsiäisen merkityksestä. Teksti on jaettu 105 jakeeseen. Sisältönsä puolesta teksti voidaan jakaa kahteen osaan, joista ensimmäinen (jakeet 1–45) käsittelee juutalaista pääsiäistä esikuvana Kristuksesta, ja toinen (jakeet 46–105) Kristuksen kuolemaa ja juutalaisten syyllisyyttä siihen. Alistair Stewart-Sykesin mukaan ensimmäinen osa saarnasta olisi pidetty liturgiassa pääsiäisen aattona ja jälkimmäinen osa varsinaisen pääsiäisjuhlan muodostaneessa muistorituaalissa.[2][7]

Tyyliltään saarna edustaa tuon ajan aasialaista retoriikkaa eli toista sofistiikkaa.[8][9] Tämä näkyy muun muassa lukuisten retoristen tehokeinojen, kuten toistojen, antiteesien ja loppusointujen, sekä runollisten ilmaisujen käytössä.[1]

Vanhan testamentin pääsiäinen Kristuksen esikuvana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aluksi Meliton viittaa siihen, että saarnaa ennen on luettu Toisen Mooseksen kirjan jakso 12:11–30,[10] joka kuvaa Egyptin esikoisten surmaamista ja juutalaisten pelastumista karitsan veren kautta. Meliton selittää, kuinka tämä on tulkittava esikuvana Kristuksesta. Lampaan teurastus, juutalaisen pääsiäisen vietto ja Mooseksen lain teksti ovat kaikki tähdänneet Kristukseen.[11] Tämän jälkeen Meliton käy tekstin läpi yksityiskohtaisemmin esittäen tunteellisen kuvauksen esikoisten kohtalosta kuoleman enkelin käsissä, kun taas Israelin varjeli lampaan teurastaminen veren pelottaessa enkelin pois.[12]

Meliton selittää, mikä merkitys vertauksilla ja esikuvilla on. Luonnos osoittaa, mitä ollaan tekemässä, siinä missä vertaus valaisee sitä, mitä sanotaan. Teosta ei synny ilman valmistelua ja tuleva teos nähdään pienoismallista. Mutta samalla tavalla kun pienoismalli tulee tarpeettomaksi, kun todellinen rakennus valmistuu, samalla tavalla laki on tullut tarpeettomaksi, kun evankeliumi on valmistunut. Herran omaisuuskansa juutalaiset on siis ollut malli ja esikuva, laki kirjoitettu vertaus ja seurakunta toteutumispaikka. Esikuva oli arvokas ennen seurakunnan syntyä ja evankeliumin astumista esiin.[13]

Kristuksen kuolema ja Israelin synti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämän jälkeen Meliton käy läpi pääsiäiseen liittyvän mysteerin rakenteen. Mysteerion osatekijät ovat pääsiäinen itse;[14] ihmisen luominen ja syntiinlankeemus;[15] syntiinlankeemuksen seuraamukset esimerkiksi ihmiskunnan pahoina tekoina;[16] esikuvat Kristuksen kärsimyksistä Vanhassa testamentissa, kuten Abelin surma, Iisakin sitominen, Joosefin myyminen, Daavidin vainoaminen ja profeettojen kärsimykset;[17] sekä ihmiskunnan lunastaminen Kristuksen kautta.[18]

Tästä Meliton siirtyy käsittelemään Kristuksen kuolemaa. Hän korostaa sitä, että Jeesus murhattiin ja tämän teki ”Israel”, jolla nimellä hän viittaa juutalaisiin. Meliton torjuu sen näkemyksen, ettei juutalaisia voi syyttää Jeesuksen kuolemasta, koska tämän oli kärsittävä ja kuoltava, jotta ennustukset toteutuisivat. Hänen mukaansa Jeesuksen piti kyllä kärsiä ja kuolla, mutta kärsimyksen ja kuoleman aiheuttajien ei tarvinnut olla juutalaisia vaan muukalaisia. Jeesus surmattiin samaan aikaan kun juutalaiset juhlivat, tunnistamatta Herraansa ja Luojaansa.[19]

Meliton haastaa juutalaiset ikään kuin oikeuteen teostaan ja alkaa etsiä näille oikeudenmukaista tuomiota.[20] Puhe muistuttaa tuon ajan oikeudellista syytöspuhetta.[1] Syyte koskee siis päivänvalossa ja keskellä kaupunkia tehtyä murhaa. Todistajiksi Meliton kutsuu kaikki pakanakansat. Tuomioksi luetaan kuolemantuomio:[21]

»Sinä hylkäsit Herran / hän kadotti sinut / sinä syöksit Herran / sinut syöstiin maahan. / Sinä makaat kuolleena / hän nousi kuolleista / ja astui ylös taivasten korkeuksiin.[22]»

Näin Meliton esittää juutalaiset vastuullisina ”Jumalan surmaamisesta”[23] ja teksti vaikuttaa muutenkin juutalaisvihamieliseltä. Tämän vuoksi Meliton on joskus nähty yhtenä niistä kirkkoisistä, joiden tekstit olisivat olleet vaikuttamassa siihen ilmapiiriin, jonka pohjalta juutalaisvainot myöhemmin syntyivät. On kuitenkin huomautettu, että Meliton kuitenkin identifioi itsensä osaksi juutalaista perinnettä, mikä näkyy myös hänen kvartodesimaaniudessaan, eikä pitänyt oman aikansa juutalaisia vastuullisina esi-isiensä virheistä. Sen sijaan hän kutsui juutalaiset tekemään parannuksen synneistään muiden tavoin.[24][25] Siksi häntä ei voida pitää juutalaisvastaisena sanan nykyisessä antisemitistisessä merkityksessä. Teoksen suomentanut Jukka Thurén huomauttaa, ettei Melitonin purkaus juutalaisia vastaan ole sen vihamielisempi kuin mitä Vanhan testamentin profeetoilta ja Uudesta testamentista voidaan löytää.[1]

Saarnansa lopuksi Meliton ylistää Kristuksen lopullista voittoa ja kunniaa.[26]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ a b c d e f g h i Thurén, Jukka: ”Alkusana”. Teoksessa Meliton 1968, s. 5–22.
  2. ↑ a b c d e Stewart-Sykes, Alistair: The Lamb's High Feast: Melito, Peri Pascha, and the Quartodeciman Paschal Liturgy at Sardis, s. xi–xiii, 1–7. Supplements to Vetus Testamentum: Formation and interpretation of Old Testament literature. Vigiliae Christianae Supplements Series 42. Brill, 1998. ISBN 9004112367. Teoksen verkkoversio.
  3. ↑ a b MacErlean, Andrew: St. Melito Catholic Encyclopedia. 1911. New York: Robert Appleton Company. Viitattu 22.4.2014. (englanniksi)
  4. ↑ a b Eusebios: Kirkkohistoria IV.26.
  5. ↑ Eusebios: Kirkkohistoria V.24.
  6. ↑ Meliton: Pääsiäisen salaisuus 2–3. Suomennos Jukka Thurén.
  7. ↑ Bowe, Barbara E.: Melito, Peri Pascha and the Quartodeciman Paschal Liturgy at Sardis (review). Journal of Early Christian Studies, 2001, 9. vsk, nro 4, s. 598–599. Artikkelin verkkoversio.
  8. ↑ Broadhurst, Laurence: "Melito of Sardis, Second Sophistic, And 'Israel'". Teoksessa Braun, Willi (toim.): Rhetoric and Reality in Early Christianities, s. 49–74. Studies in Christianity and Judaism. Wilfrid Laurier Univ. Press, 2006. ISBN 0889209138. Teoksen verkkoversio.
  9. ↑ Ascough, Richard S.: Religious Rivalries and the Struggle for Success in Sardis and Smyrna, s. 29. Volume 15 of Studies in Christianity and Judaism. Wilfrid Laurier Univ. Press, 2006. ISBN 0889209243.
  10. ↑ 2. Moos 12:11–30
  11. ↑ Meliton: Pääsiäisen salaisuus 1–10.
  12. ↑ Meliton: Pääsiäisen salaisuus 11–33.
  13. ↑ Meliton: Pääsiäisen salaisuus 34–45.
  14. ↑ Meliton: Pääsiäisen salaisuus 46–47a.
  15. ↑ Meliton: Pääsiäisen salaisuus 47b–48.
  16. ↑ Meliton: Pääsiäisen salaisuus 49–56.
  17. ↑ Meliton: Pääsiäisen salaisuus 57–65.
  18. ↑ Meliton: Pääsiäisen salaisuus 66–71.
  19. ↑ Meliton: Pääsiäisen salaisuus 72–86.
  20. ↑ Meliton: Pääsiäisen salaisuus 87–93.
  21. ↑ Meliton: Pääsiäisen salaisuus 94–98.
  22. ↑ Meliton: Pääsiäisen salaisuus 99. Suomennos Jukka Thurén.
  23. ↑ Meliton: Pääsiäisen salaisuus 96.
  24. ↑ Perry, Marvin & Schweitzer, Frederick M.: Anti-Semitism: Myth and Hate from Antiquity to the Present, s. 18. Palgrave Macmillan, 2002. ISBN 0312165617. Teoksen verkkoversio.
  25. ↑ Hanneken, Todd Russell: A Completely Different Reading of Melito’s Peri Pascha. Meqorot: The University of Chicago Journal of Jewish Studies, 1997, 3. vsk, s. 26–33. Artikkelin verkkoversio.
  26. ↑ Meliton: Pääsiäisen salaisuus 100–105.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomennos[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Meliton: Pääsiäisen salaisuus. Suomentanut Jukka Thurén. Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys, 1968.

Muita käännöksiä ja tekstilaitoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hall, S. G.: ”Melito, Peri Pascha 1 and 2: Text and Interpretation”. Teoksessa Granfield, Patrick & Jungmann, Josef A.: Kyriakon. Festschrift Johannes Quasten, s. 236–248,. 1. Münster: Aschendorff, 1970.
  • Melito & Bonner, Campbell (toim.): The Homily on the Passion by Melito ... with some fragments of the apocryphal Ezekiel. Edited with introduction, notes and a translation of Melito’s homily by Campbell Bonner. Christophers: London; University of Pennsylvania Press: Philadelphia, 1940. Kreikankielinen alkuteksti ja englanninkielinen käännös.
  • Melito of Sardis: On Pascha and fragments. Texts and translation edits by S. G. Hall. Oxford: Clarendon Press, 1979. Kreikankielinen alkuteksti ja englanninkielinen käännös.
  • Melito & Perler, Othmar: Sur la Pâque et fragments. Sources Chrétiennes 123. Paris: Éditions du Cerf, 1966.

Muuta kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Bonner, Cambell: ”The Homily on the Passion by Melito, Bishop of Sardis”. Teoksessa Cumont, Mélanges Franz: Annuaire de l’Institut de Philologie et d'Histoire orientales et slaves, s. 107–119. 4. Brussels: Secretariat de l’Institut, 1936.
  • Cantalamessa, Raniero: Easter in the Early Church. An Anthology of Jewish and Early Christian Texts. Käännös ja toimitus J. M. Quigley ja J. T. Lienhard. Collegville, Minnesota: The Liturgical Press, 1993. ISBN 0-8146-2164-3.
  • Cohick, Lynn H.: The Peri Pascha Attributed to Melito of Sardis: Setting, Purpose, and Sources. Brown Judaic studies 327. Brown Judaic Studies, 2000. ISBN 1930675038.
  • Filson, Floyd V.: More Bodmer Papyri. The Biblical Archaeologist, 1962, 25. vsk, s. 50–57.
  • Hall, S. G.: The Melito Papyri. Journal of Theological Studies, 1968, 19. vsk, s. 476–508.
  • Stewart-Sykes, Alistair: The Lamb’s High Feast: Melito, Peri Pascha, and the Quartodeciman Paschal Liturgy at Sardis. Supplements to Vetus Testamentum: Formation and interpretation of Old Testament literature. Vigiliae Christianae Supplements Series 42. Brill, 1998. ISBN 9004112367.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teos[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Pääsiäisen_salaisuus&oldid=21413559”