Oware

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Oware Akan

Oware on Mancala-peleihin kuuluva afrikkalainen lautapeli. Pelistä käytetään myös nimityksiä: Abapa, Wari, Warri ja Awele.

Oware on kahden hengen peli, jossa ei ole sattumaa. Pelissä pärjääminen riippuu pelaajan keskittymiskyvystä ja laskutaidosta. Pelilaudassa on kaksi kuuden kolon / kupin riviä. Lisäksi laudassa voi olla isot päätykupit siementen säilyttämistä varten, mutta niillä ei ole merkitystä itse pelin kannalta. Pelissä on käytössä 48 siementä, jotka jaetaan 12 kuppiin tasaisesti eli 4 kuhunkin kuppiin / koloon. Pelaajat asettuvat laudan molemmin puolin. Kumpikin pelaaja hallitsee oman puolensa kuuden kolon rivistöä. Tavoite on voittaa yli puolet siemenistä eli vähintään 25 siementä kylvämällä siemeniä omista kupeista ja ryöstämällä siemeniä vastustajan kupeista. Peli voi päättyä myös tasapeliin.

Pelin kulku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pelaajat arpovat aloittajan. Jos peliä pelataan useampi kierros, aloitetaan vuoron perään.

Aloittaja poimii valitsemastaan oman puolen kupista kaikki siemenet ja kylvää ne yksi kerrallaan vastapäivään seuraaviin kuppeihin / koloihin. Jos laudassa on pääty- / varastokupit, ne hypätään yli. Kylvö voi ylettyä ympäri pelilaudan. Tässä tapauksessa kuppi, josta kylvö alkoi hypätään yli.

Pelaaja ryöstää vastustajan siemeniä seuraavissa tapauksissa:

  • Kylvön viimeinen siemen päätyy kuppiin, jossa on ennestään 1 tai 2 siementä. Tällöin kuppiin tulee 2 tai 3 siementä.
  • Jos kylvön viimeinen siemen saa aikaan ryöstön, myös sen viereiset peräkkäiset kupit ryöstetään saman ehdon täyttyessä.
  • Ryöstö tapahtuu vastustajan puoleisella laudan osalla.

Pelaaja siirtää ryöstämänsä siemenet eteensä alustalle tai oikeankäden puoleiseen varastokuppiin.

Kylvön jälkeen on seuraavan pelaajan vuoro kylvää.

Pelin aikana on pakko kylvää kupista, jonka siemenet on ottanut käteensä. Siemeniä ei saa siirtää laskeakseen montako niitä kupissa on. Jos vastustajan kolot tyhjenevät pelin kuluessa, on niihin kylvettävä, jos mahdollista.

Pelin päättyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Peli päättyy seuraavissa tapauksissa:

  • Laudalla on niin vähän siemeniä ettei ryöstö ole mahdollinen.
  • Jos pelaaja ei kykene kylvämään vastustajan tyhjentyneelle puolelle.
  • Pelaajat ovat yksimielisiä siitä, ettei peliä kannata jatkaa.
  • Jompikumpi pelaaja on saanut yli puolet siemenistä ryöstettyä.

Turnauksissa peliä pelataan yleensä periaatteella paras viidestä. Eli kumpi pelaaja voittaa ensin kolme peliä on voittaja.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hanson Sue and John: All About Mancala. Happy Viking Crafts, 2003.

Verkko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]