Ouro Preto
| Ouro Preto | |||||
|---|---|---|---|---|---|
|
|||||
| Sijainti | |||||
| Valtio | |||||
| Osavaltio | Minas Gerais | ||||
| Perustamisvuosi | 1600-luvun lopulla | ||||
| Väkiluku | 66 277 | ||||
| Pinta-ala | 1 245 km² | ||||
| Väestötiheys | as./km² | ||||
| Korkeus | 1 116 m
|
||||
Ouro Preto (suom. Musta kulta) on kaupunki Brasiliassa, Minas Geraisin osavaltiossa. Tässä entisessä siirtomaa-ajan kaivoskaupungissa on 56 292 ja koko kunnan alueella 66 277 asukasta. Ouro Preto valittiin UNESCOn maailmanperintökohteeksi barokkiarkkitehtuurinsa ansiosta.
Historia [muokkaa]
1600-luvun lopussa perustettu Ouro Preto oli Brasilian kultaryntäyksen keskipisteitä 1700-luvulla.
Ouro Preto on säilyttänyt hyvin siirtomaa-aikaisen asunsa. Kaupungista löytyy vain vähän merkkejä nykyaikaisesta kaupunkiasutuksesta. Kullalla koristellut kirkot ja brasilialaisen arkkitehdin ja kuvanveistäjän Aleijadinhon työt tekivät kaupungista kuuluisan matkailukohteen. Ouro Preton taide olikin siirtomaa-ajalla kehittynyt ja siellä vaikuttivat Aleijadinhon lisäksi muiden muassa taidemaalari Mestre Athayde, Lobo de Mesquitan säveltäjäperhe ja runoilija Thomas Gonzaga.
Vuonna 1789 Ouro Pretosta käynnistyi niin sanottu Inconfidência Mineira -liike, jonka tarkoituksena oli muodostaa Brasilian tasavalta ja irtautua emämaasta Portugalista. Vuonna 1876 kaupunkiin perustettiin Escola de Minas (kaivostekniikkakoulu), joka asetti pohjan monille kaivosalan keksinnöille maassa. Ouro Preto oli osavaltionsa pääkaupunki vuodesta 1822 vuoteen 1897, jolloin pääkaupunki siirtyi Belo Horizonteen.
Aiheesta muualla [muokkaa]
- CityMayors (englanniksi)
- Cidades Históricas Brasileiras (portugaliksi)
- Ouro Preton virallinen turismisivu (portugaliksi)
- Ouro Preto UNESCON sivuilla (englanniksi)