Ouray

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ouray
183324. elokuuta 1880
ChiefOuray.jpg
Syntymäpaikka New Mexico
Kuolinpaikka Colorado
Palvelusvuodet 1860 - 1880
Ylin sotilasarvo Kaikkien ute-intiaanien ylin päällikkö. (Yhdysvaltain myöntämä arvo.)
Osallistuminen sotiin
ja taisteluihin
Yhdysvaltain puolella sodissa tasankointiaaneja vastaan.

Ouray (183324. elokuuta 1880) oli ute-intiaanien tunnetuin päällikkö. Hän toimi rauhansovittelijana monissa kansansa ja Yhdysvaltain välisissä neuvotteluissa, ja tapasi 20-vuotisen päällikkyytensä aikana mm. presidentit Ulysses S. Grantin ja Rutherford B. Hayesin.[1]

Kaikkien ute-heimojen ylipäällikkönä toimiminen osoittautui Ouraylle mahdottomaksi tehtäväksi. Pyrkiessään pitämään välit kunnossa Yhdysvaltoihin, hän joutui myymään näille suuren osan oman kansansa maista. Kaikki utet eivät hyväksyneet menettelyä, vaan tuomitsivat Ourayn amerikkalaisten mielistelijäksi ja nousivat sotiin oman elämäntapansa säilyttämiseksi.

Syntymä ja nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Utien suullisen perimätiedon mukaan Ouray syntyi samana vuonna, kun tähdet putosivat. Tämä mieleenpainuva ilmiö on havannoitu läpi Pohjois-Amerikan, ja sen ajankohdaksi on kirjattu 13.11.1833.[2] Kymmenet sinkoilevat meteoriitit valaisivat taivaan, ja putoilivat maahan. Ourayn vanhemmat uskoivat tähtisateen olevan hyviä asioita enteilevän viestin, ja antoivat pojalleen taivaallisen nuolisateen kunniaksi nimeksi Ouray (Nuoli) [3]

Ourayn äiti kuului utien uncompahgre-heimoon, kun taas hänen isänsä oli jicarilla-apassi. Utet ja Jicarillat muodostivat tiiviin liiton, ja seka-avioliitot olivat heidän välillään yleisiä. Lapsuutensa ja nuoruutensa Ouray vietti New Mexicossa, jossa hän työskenteli lammaspaimenena Taosissa ja oppi puhumaan alueen valtakieliä englantia ja espanjaaa.[4] Vuonna 1846 hän joutui näkemään välähdyksiä amerikkalaisten ja meksikolaisten keskinäisestä sodankäynnistä. Yhdysvaltain joukkojen suuruus ja heidän aseistuksensa tekivät nuoreen poikaan lähtemättömän vaikutuksen.[5]

Avioliitot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

18-vuotiaana Ouray matkusti Coloradoon, jossa liittyi isänsä johtamiin tabeguache-uteihin. Täällä poika omaksui nopeasti utien kulttuurin ja tavat. 1853 hän nai tytön, jonka englanninkielinen nimi oli Black Mare (Musta Tamma). Neljä vuotta myöhemmin Ourayn vaimo kuoli synnytykseen, mutta lapsi jäi eloon.[5] Seuraavat vuodet Ouray vietti metsästyksen parissa, mutta otti osaa myös ryöstöretkiin muiden heimojen kyliin, ja kunnostautui taitavana soturina. 1859 Ouray nai kiowa-apasseihin kuuluneen Chipetan, joka oli adoptoitu utien kylään jo lapsena. Vuotta myöhemmin Ouray nousi päälliköksi kuolleen isänsä paikalle.[3]

Ourayn valtakausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ourayn 20-vuotinen valtakausi osui levottomaan ajanjaksoon. Mormonit olivat vallanneet Utahissa asuneiden läntisten utien maat, ja välit Yhdysvaltoihin olivat huonontuneet. Ourayn muistikuvat amerikkalaisten joukkojen vahvuudesta eivät innostaneet vastustamaan näiden aseellista ja määrällistä ylivoimaa. Hän valitsi aseekseen puhetaitonsa, ja lähestyi Yhdysvaltain päättäjiä diplomatian keinoin. Hyvällä käytöksellään hän vakuutti epäilijät. Kuvaavaa on, ettei Ouray osallistunut yhteenkään sotaan Yhdysvaltoja vastaan, mutta oli valmis sotureineen puolustamaan näitä tasankojen intiaanisodissa. Vuonna 1863 utet luovuttivat Yhdysvalloille kaikki Coloradon territorion idänpuoleiset alueet ja lupasivat olla ahdistelematta amerikkalaisia, jotka saattaisivat tulla kaivamaan heidän mailleen.[6] Ouray edusti sopimusta tehtäessä koko utien kansakuntaa, ja Yhdysvaltain hallitus tunnusti hänet kaikkien utien ylimmäksi päälliköksi. Monet utien päälliköistä kyseenalaistivat tämän valinnan, sillä useimpien intiaanien yhteiskuntarakennelma ei tuntenut yhden päällikön järjestelmää.[7]

Ouray sai vihamiehiä oman kansansa keskuudesta, ja hänet yritettiin tappaa sopimuksen vuoksi, jotka oli kirjoittanut kaikkien utien puolesta.[8] Huolimatta lisääntyneestä vastustuksesta Ouray jatkoi aloittamaansa linjaa, ja pakotti utet tukemaan Yhdysvaltoja ja heidän armeijaansa. Läntiset utet eivät alistuneet ylimmän johtajansa sanelemiin ehtoihin vaan ajautuivat sotaan Yhdysvaltoja vastaan. Vaikka Ouray onnistui vaikutusvallallaan keskeyttämään sodan, olivat Coloradon amerikkalaisten mielipiteet voimakkaasti uteja vastaan. Näiden katsottiin aiheuttavan yleistä levottomuutta tulemalla valkoisten kaupunkeihin ja kaivosleireille. Lisäksi utien väitettiin varastavan karjaa.[6]

Ouray ja 9 muuta päällikköä matkustivat Washingtoniin neuvottelemaan tulehtuneesta tilanteesta. Ute-johtajat majoitettiin hotelliin, jossa heille tarjottiin runsaasti tupakkaa, makeisia ja mitaleita. Ouray sai seuraavana päivänä muiden päälliköiden pettymykseksi vastata yksin uuden sopimuksen kirjoittamisesta. Hänen luvallaan utet olivat valmiit luopumaan 60 000 km² käsittävästä maa-alueesta nykyisessä Coloradossa. Vastineeksi he saivat asuttavakseen saman alueen läntisimmästä kolkassa sijaitsevan Wind riverin alueen.[9].[10]

1870-luvun alussa Ouray myi Yhdysvaltain hallitukselle pienen kaistaleen oman kansansa maata. Tuhannen Yhdysvaltain dollarin vuosieläkkeen lisäksi hän sai hienon maatilan ja talon. Ouray ja Chipeta omaksuivat monia piirteitä valkoisen miehen kulttuurista ja nauttivat maatilansa tarjoamista mukavuuksista. Pariskunnan ollessa yhdessä Washingtonissa presidenttiä ja kongressia tapaamassa joutui Ouray turvautumaan länsimaiseen sairaanhoitoon epämääräisten vaivojensa vuoksi. Diagnoosi paljasti hänen sairastavan kroonista munuaistulehdusta.[8]

Utien täytyy mennä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1876 tapahtunut Coloradon liittäminen Yhdysvaltain osavaltioksi huononsi utien asemaa Wind riverin reservaatissa. Alueella tehdyt hopealöydöt vetivät suuret joukot kaivosmiehiä utien maille. Saadakseen maat itselleen Coloradolaiset syyttivät uteja lähes kaikista osavaltion alueella tehdyistä rikoksista. Vakavasti sairastunut Ouray yritti puhua kansansa puolesta, mutta epäonnistui. White riverin reservaatin intiaaniasiamieheksi valittu Nathan Meeker huononsi tilannetta entisestään koettaessaan saada uteja luopumaan vanhoista perinteistään ja ratsuistaan.[11] Meekerin takana toimivat kristityt kirkot, jotka valvoivat nimittämiään asiamiehiä, ja näiden kykyä opettaa intiaaneille maanviljelyä ja muita "siviilisaation" tapoja.[12]

Ouray ja hänen vaimonsa Chipeta.

Meeker epäonnistui tehtävässään tehdä uteista valkoisten farmarien kaltaisia. 30. syyskuuta 1879 väkivaltaisuudet riistäytyivät irralleen ennen kuin Ourayn lähettämä rauhansanoma ehti perille. White Riverin soturit avasivat tulen reservaatissaan olevassa intiaaniagentin toimipisteessä. Meeker ja kymmenen hänen työntekijäänsä surmattiin. Lisäksi kapinoivat Utet sieppasivat Meekerin vaimon ja tyttären, sekä kolme muuta panttivankia. Reservaatin rajalla käydyssä kahakassa utet ehtivät surmata yli 10 sotilasta. Siepatut naiset ja lapset vapautettiin myöhemmin Chipetan toimesta, mutta tapahtuman jälkeen yleinen mielipide kääntyi yhä enemmän uteja vastaan. Seuraavan vuoden alkupuolella Coloradon edustaja haukkui kongressissa utet vielä muita intiaaneja huonommaksi.[13] Washingtoniin presidentti Rutherford Hayesia tapaamaan matkustanut Ouray yritti vielä kerran vaikuttaa kansansa tulevaisuuteen, mutta Yhdysvaltain edustajat olivat taipuneet kansan tahtoon jo tehneet päätöksensä siirtää utet pois Coloradosta. Poliittiseksi iskulauseeksi muodostunut "utien täytyy mennä" oli tehnyt tehtävänsä ja jättänyt Coloradon coloradolaisille.[14]

Ouray ei ehtinyt nähdä Utien pakkomuuttoa, sillä hän kuoli elokuussa 1880 vaikean munuaissairauden uuvuttamana. Utet saivat vuotta myöhemmin Utahista pienen reservaatin alueelta, joka ei ollut kelvannut mormoneille.[14] Chipeta joutui luopumaan kodistaan ja maatilasta, koska Yhdysvaltain edustajat katsoivat, ettei hän ollut saanut niitä omilla saavutuksillaan. Erään tarinan mukaan amerikkalaisten turhiin lupauksiin ja toistuviin valheisiin kyllästynyt Chipeta matkusti Coloradon Black Canyonille, ja heitti syvän inhon vallassa rotkoon kaikki ne rahat, jotka Yhdysvaltain hallitus oli maksanut hänen miehelleen.[15]

Henkilökohtainen tragedia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ourayn elämää varjosti sairauden ohella kaksi henkilökohtaista tragediaa. Toinen näistä oli hänen ensimmäisen vaimonsa kuolema vuonna 1857. Runsaat kolme vuotta kestäneestä liitosta jäi poika nimeltään Paron, jota Chipeta hoiti kuin omaansa. Vuonna 1863 Ourayta kohtasi uusi tragedia. Hänen ollessaan Paronin kanssa metsästysleirillä sieppasivat ryöstöretkellä olleet lakotat pojan mukaansa.[16]

Tapaus masensi syvästi Ourayta ja Chipetaa, joilla ei ollut yhteisiä lapsia. He saivat kadonneen poikansa etsimiseen kuitenkin apua yllättävältä taholta. Vuonna 1869 presidentti Grantin rauhanpolitiikan osana syntynyt intiaanikomissaarien lautakunta (Boic) lupasi etsiä pojan käsiinsä, mikäli tämä olisi elossa. Komissaarien tehtävänä oli intiaanisuhteiden näkyvä kehittäminen, ja Ourayn pojan etsiminen katsottiin edistävän rauhanpolitiikan leviämistä. Vuonna 1872 komissio ilmoitti löytäneensä pojan. Ourayn ja Chipetan nähtäväksi tuotiin teini-ikäinen arapahoihin adoptoitu poika, joka lapsena oli ostettu siouxeilta.[16] Keskusteltuaan pojan kanssa Ouray kääntyi pois ja sanoi, ettei poika ollut hänen.[8] Tutkimukset kadonneen pojan löytämiseksi lopetettiin, ja hänen kohtalonsa jäi epäselväksi.[16]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Brown, Dee Bury My Heart at Wounded Knee, Vintage, 1991, ISBN 978-0-099-52640-7
  • Henriksson, Markku: Alkuperäiset amerikkalaiset, s. 120-121. Gaudeamus, 1985. ISBN 951-662-385-9
  • Hämäläinen, Pekka "Comanche Empire", Yale University Press, 2008, ISBN 978-0-300-12654-9
  • Jenkins, John The Essential Guide to Black Canyon of the Gunnison National Park, Colorado Mountain Club Press, 2003 ISBN 9780972441346
  • Mooney, James Calendar History Of The Kiowa Indians, Kessinger Publishing, 2010, ISBN 1428647953
  • Newmark, Peter & May, Robin The old West, Bison Books, 1984 ISBN 0 86124 183 5
  • Taylor, Colin F. The American Indian, Salamander Books, 2002 ISBN 1-84065-540-2
  • Virrankoski, Pentti: Yhdysvaltain ja Kanadan intiaanit, s. 276-278. Gummerus, 1994. ISBN 951-717-788-7.
  • Waldman, carl: Atlas of the North American Indian, s. 138. Fact On File Publications, 1985. ISBN 0-87196-850-9.
  • Wood, Richard E. Here Lies Colorado: Fascinating Figures in Colorado History, Farcountry Press, 2005 ISBN 9781560373346
  • Kajo', lehti Amerikan alkuperäiskansoista, numero 1/2009, ISSN 1455-531X

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Chief Ouray Historical Ute Leader Findagrave.com. Viitattu 30.11.2008. (englanniksi)
  2. Mooney s. 260.
  3. a b Chief Ouray - A Man of Peace Legendsofamerica.com. Viitattu 15.2.2011. (englanniksi)
  4. Utah history to go: Ouray Utah.gov. Viitattu 15.2.2011. (englanniksi)
  5. a b Wood s. 51.
  6. a b Brown s. 368.
  7. Kajo s. 27.
  8. a b c Teacher Resources: Leaders Past and Present Schools.Utah.com. Viitattu 17.2.2011. (englanniksi)
  9. Morris, Suzette: Ute Indian Lands Conflict and Compromises Viitattu 11.2.2011. (englanniksi)
  10. Chief Ouray Historical Ute Leader Jessietreasures. Viitattu 15.2.2011.. (englanniksi)
  11. Waldman s. 138.
  12. Kajo s. 112.
  13. Henriksson s. 121.
  14. a b Brown s. 389.
  15. Jenkins s. 85.
  16. a b c Wood s. 53.