Oulun suojeluskunta

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Oulun suojeluskunnan I komennuskunta kokoontuneena Tuomiokirkon edustalle lähtökatselmukseen vuonna 1918.

Oulun suojeluskunta syntyi 1900-luvun alkupuolen yhteiskunnallisessa murroksessa osaksi suojeluskuntajärjestöä. Suojeluskuntajärjestöä ei perustettu sanan varsinaisessa merkityksessä, vaan se syntyi itsenäisyysmielisten itsenäisyystahdosta ja vapauden rakkaudesta[1]. Järjestö oli syntytaustaltaan kansanliike[2].Vuoden 1918 sodassa suojeluskunnat olivat osa valkoista armeijaa vastavoimana punakaarteille.

Alkuvaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oulun suojeluskunta syntyi vaiheittain. Itsenäisyystavoitteiden viritessä Suomessa ja alkaessa koskea koko kansaa Ouluun perustettiin paikallinen itsenäisyysyhdistys. Se sulautui 3. heinäkuuta 1917 perustettuun Oulun Riippumattomuusklubiin, joka asetti tavoitteekseen herättää maakunnan väestö itsenäisyystaisteluun. Suojeluskunnan edeltäjä ”palokunta” perustettiin elokuulla 1917. Oulun suojeluskunnan arvellaan syntyneen 19. lokakuuta 1917. Siihen tuli mukaan noin 100–120 miestä sekä vakituinen harjoituspäällikkö[3]

Vuonna 1917 perustetun suojeluskunnan perustamisasiakirja tuhoutui Oulun valtauksen yhteydessä. Perustamisasiakirja kirjoitettiin uudelleen noin vuoden päästä alkuperäisessä mukana olleiden muistitietojen pohjalta[4]. Sittemmin suojeluskunnat vakinaistettiin ja niiden asema vahvistettiin lailla elokuussa 1918[5]. Niitä alettiin perustaa lisää ja varhaisemmin syntyneitä suojeluskuntia perustettiin uudelleen. Oulun suojeluskuntakin perustettiin uudelleen 19. lokakuuta 1918[6].

Vuodesta 1919 lähtien suojeluskunta alkoi toimia Raatinsaarella, kaupungin vuokramaalla. Siellä oli aiemmin toiminut Raatin vankileiri sisällissodan seurauksista johtuen. Sitä ennen saarella oli ollut venäläisten merivartioasema[7]. Nykyisinkin Raatinsaarella sijaitseva valkoinen kivirakennus valmistui suojeluskunnan toimitaloksi vuonna 1934. Siellä ovat toimineet myös suojeluskunnan apujärjestöt Oulun lotat sekä sotilaspojat. Kesäisin lotat olivat pitäneet kahvilaa Linnansaaressa, muinaisen Oulun linnan raunioiden päälle rakennetussa, entisen merikoulun tähtitornissa[8].

Suojeluskunnat toimivat esimerkiksi isänmaallisen aatteen ja hengen kohottamiseksi ja tunnetuksi tekemiseksi. Monipuolinen urheilu-ja harrastustoiminta olivat olleet niissä tärkeällä sijalla[9]. Suojeluskunnat hoitivat armeijan kotiuttamisia ja kutsuntoja. Merkittävä tehtävä niillä oli kouluttaa sotilaita mahdollisten konfliktien varalle[10].

Sota-aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1939 suojeluskuntaan oli kuulunut noin 890 miestä, muodostaen kaksi pataljoonaa. Jäsenmäärä oli ollut noin 3,2% kaupungin silloisesta asukasmäärästä.[11] Siihen oli kuulunut esimerkiksi: huoltokomppania, kiväärikomppanioita, konekiväärikomppania, radio-osasto, sotakoiraosasto, sotapoliisiosasto, tykkipatteri ja Raatinsaaren suojeluskuntalaivue[12]. Kesäkuussa 1941 suojeluskunnan jäsenmäärä oli ollut suurimmillaan, ollen 1187 jäsentä ja noin 3,81% silloisesta Oulun väestöstä[13].

Sota-ajaksi suojeluskunta- ja sen apujärjestöstä, lottajärjestöistä muodostettiin kotijoukot. Se toimi kenttäarmeijan apujärjestönä lukuisine tehtävineen[14]. Sota-ajalle säädettiin työvelvollisuuslaki koskemaan alle asevelvollisuusikäisiä sekä työkykyisiä naisia[15]. Suojeluskunta hoiti työvelvollisten kuljetuksia ja töihin sijoittelua.

Lakkauttaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jatkosodan rauhanehtojen noudattamiseksi fasistiseksi määritelty suojeluskuntajärjestö määrättiin lakkautettavaksi 7.11.1944 mennessä[16]. Oulun suojeluskunnan viimeiset vakituiset toimihenkilöt: paikallispäällikkö, kapteeni Lennart Ahma, kanslisti, talonmies, ampumaradan vahtimestari sekä kaksi suojeluskunnan lähettiä irtisanoutuivat tehtävistään 6. marraskuuta 1944[17].

Suojeluskuntain omaisuudet olivat olleet suuria. Suojeluskuntajärjestön lakkauttamisen takia Helsinkiin perustettiin puolustusministeriön alainen selvittelyelin ja maakunnissa työskentelivät pesänselvitysmiehet[18]. Pesänselvitystoiminta oli vaatinut tarkastajiakin toiminnalleen[19].

Oulun suojeluskunta lahjoitti pois irtaimistonsa ja muutamien miljoonien markkojen rahavaransa sekä rakennuksensa, maiden vuokrasopimuksensa jne. Suuri lahjoitusten saaja oli ollut Oulun Tuomiokirkkoseurakunta. Se sai rahavaroja ja Raatinsaaren rakennukset. Sen velvollisuudeksi tuli esimerkiksi huolehtia sankarihaudoista[20]. Muun muassa suojeluskunnan aseet ja varusteet piti luovuttaa suojeluskuntapiirin tilalle perustetulle sotilaspiirille[21]. Saksalaisille aseveljille vuonna 1943, 2,450 miljoonalla markalla myydyn niin sanotun suojeluskunnan Tuiran ampumaradan, se lahjoitti kaupungille[22]. Entisen tilalle rakennettu Yläsiirtolan ampumarata, siirtyi lakkatetun suojeluskunnan selvityspesältä Oulun varuskunnalle vuonna 1945[23].

Oulun suojeluskunta ja lottajärjestökin olivat olleet varakkaita. Pesänselvittelyt olivatkin olleet vaikeita ja aikaavieviä. Oulun lottien paikallisosasto joutui lahjoitusepäselvyyksiensä vuoksi käräjille vielä vuosien päästä[24]. Pitkää pesänselvitysprosessia kuvaa sekin, että vielä heinäkuussa 1952 Oulun Kirkkokonttorin täytyi lähettää selvitys saamistaan lahjoituksista Helsinkiin puolustusministeriön alaiselle suojeluskuntajärjestön pesänselvityselimelle. Entisen suojeluskunnan aseiden peräänkin oli kyselty[19]. Selvittelytyötä saattoi osittain vaikeuttaa jatkosodan jälkeinen asekätkentä. Aseita, ammuksia ja muuta sotamateriaalia oli siirtynyt Oulussa asekätkentään Lapin sotaa ja suojeluskunnan organisaatiota hyödyntäen[25].

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lehdet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ajan Suunta
  • Kaiku
  • Liitto
  • Pohjan Mies v. 1939, Oulu-numero.
  • Isak Kaitera (1921), Piirteitä vapaussodan valmisteluista Pohjois-Pohjanmaalla.
  • Suojeluskuntalaisen Lehti; Armas Perksalo (1939), Oulun suojeluskunnan toimintaa.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ Hersalo ja Raikkala 1964: 435.
  2. ↑ Alapuro 1998: 30.
  3. ↑ Kaitera 1921: 213-213. Piirteitä vapaussodan valmisteluista Pohjois-Pohjanmaalla
  4. ↑ J.H.Luoma: Kirjoitus Oulun suojeluskunnan perustamisasiakirjasta. Oulun suojeluskunta, vuosikertomukset vv. 1918-1937, . Sota-arkisto SK 531.
  5. ↑ Alahonko 1998: 88. Viitattu 5.11.2008.
  6. ↑ Isak Kaitera: Historiankirjoitus Oulun suojeluskunnan perustamisesta. Suojeluskuntain yliesikunnan valistusosasto, sotahistorialliseen toimistoon kertyneitä suojeluskuntahistoriallisia aineksia, 1918. Sota-arkisto Hb38.
  7. ↑ Oulun suojeluskunta: Vakuutuspapereita, vuokrasopimuksia, . Sota-arkisto T19769/6.
  8. ↑ Pohjan Mies, Oulu numero, 1939.
  9. ↑ Oulu ja oululaiset sodissa 1918 ja 1939-1945, 2002: 81
  10. ↑ Oulun suojeluskunta: Toiminta- ja vuosikertomuksia 1939-1943, . Sota-arkisto SK 538.
  11. ↑ Oulun suojeluskunta, toiminta -ja vuosikertomuksia vv. 1939–1943 (1939)
  12. ↑ Suojeluskuntalaisen Lehti; Armas Perksalo (1939), Oulun suojeluskunnan toimintaa.
  13. ↑ Oulun suojeluskunta, vahvuusilmoituksia, salaista kirjeistöä vv. 1941-1942.
  14. ↑ Lukkarinen 1981: 247.
  15. ↑ Selen 2001: 470.
  16. ↑ Kaiku 4.11.1944.
  17. ↑ Oulun suojeluskunta, kotiuttamistoimisto, kirjeitä, sanomia yms v.1944.
  18. ↑ Ajan Suunta 25.9.1944.
  19. ↑ a b Oulun suojeluskunta, sk.järj.selv.pesä, kirj. n:o 369/18/2, selvityspesä.
  20. ↑ Oulun suojeluskunta, esikunnan kokouksien pöytäkirja 29.8.1940-3.11.1944.
  21. ↑ Oulun suojeluskunta, Ou sp E:n kirj. n.o 4035/IVa/sal., koskien materiaalin palautusta, selvityspesä.
  22. ↑ J.H.Luoma (1918), Kirjoitus Oulun suojeluskunnan perustamisasiakirjasta. Oulun suojeluskunta, vuosikertomukset vv. 1918-1937.
  23. ↑ Oulun suojeluskunta, Ou sp E:n kirj. n:o 76/3/sk.selv.mies, koskien ampumaradan luovutusta.
  24. ↑ Liitto 28.7.1948.
  25. ↑ Kairinen 1987: 19.

Kirjat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Alahonko, Seppo: Kaikki isänmaalle: Suojeluskuntain päällystökoulu 1919–1944, Helsinki: Taistelukoulun perinneyhdistys 1998. ISBN 9789529106158.
  • Alapuro, Risto: Raja railona : näkökulmia suojeluskuntiin, Porvoo: WSOY 1998 ISBN 9789510230329.
  • Hersalo, N. V. ja Raikkala, Hannes: Suojeluskuntain historia. 3, Kamppaileva kansa : määrätiettoista rakennustyötä rauhanvuosina 1930 - 1939 seka sota, Helsinki: Hata 1964.
  • Kankainen, Janne – Rauhala, Panu-Pekka – Vahtola, Jouko (toim.): Oulu ja oululaiset sodissa 1918 ja 1939-1945 : Oulun veteraanikirja, Oulu : Oulun kaupunki, 2002 ISBN 9789519234922.
  • Kairinen, Paavo: Marttisen miehet : asekätkijäveljet, Porvoo: WSOY 1987 ISBN 9789510146644.
  • Lukkarinen, Vilho: Suomen lotat : Lotta Svärd-järjestön historia, Juva: WSOY 1981 ISBN 9789510103012.
  • Selen, Kari: Sarkatakkien maa : suojeluskuntajärjestö ja yhteiskunta 1918-1944, Juva WSOY 2001 ISBN 9789510256848.

Arkisto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Isak Kaitera (1918), Historiankirjoitus Oulun suojeluskunnan perustamisesta. Suojeluskuntain yliesikunta(SKY), valitusosasto, sotahistorialliseen toimistoon kertyneitä suojeluskuntahistoriallisia aineksia, Hb 38, SArk.
  • J.H.Luoma (1918), Kirjoitus Oulun suojeluskunnan perustamisasiakirjasta. Oulun suojeluskunta, vuosikertomukset vv. 1918-1937, SK 531 SArk.
  • Oulun suojeluskunta, vakuutuspapereita, vuokrasopimuksia, T19769/6, SArk.
  • Oulun suojeluskunta, toiminta -ja vuosikertomuksia vv. 1939-1943, SK 538 SArk.
  • Oulun suojeluskunta, vahvuusilmoituksia, salaista kirjeistöä vv. 1941-1942, SK 543, SArk.
  • Oulun suojeluskunta, kotiuttamistoimisto, kirjeitä, sanomia yms v.1944, T19769/4, SArk.
  • Oulun suojeluskunta, kansio n:27, selvityspesä, T17587/27, SArk.
  • Oulun suojeluskunta, esikunnan kokouksien pöytäkirja 29.8.1940-3.11.1944, T19769/3, SArk.
  • Oulun suojeluskunta, Ou sp E:n kirj. n.o 4035/IVa/sal., koskien materiaalin palautusta, selvityspesä, T17587/27, SArk.
  • Oulun suojeluskunta, Ou sp E:n kirj. n:o 76/3/sk.selv.mies, koskien ampumaradan luovutusta, T17587/27, SArk.
  • Oulun suojeluskunta, sk.järj.selv.pesä, kirj. n:o 369/18/2, selvityspesä, T17587/27, SArk.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Oulun_suojeluskunta&oldid=20684881”