Oulun Jousimiehet

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Oulun Jousimiehet ry on oululainen 1955 perustettu jousiammunnan erikoisseura. Jäseniä seuralla on n. 150, joista noin 40 käy aktiivisesti seuran harjoitusilloissa. Seura on Suomen jousiampujain liiton (SJAL) ja Kansainvälisen jousiammuntaliiton (FITA) jäsen. Seura lukeutuu Suomen kolmen suurimman jousiammuntaseuran joukkoon. Jousimiehet järjestävät vuoden aikana neljä kilpailua joista kaksi käydään kesä- ja kaksi talvikautena. [1]

Harjoituspaikat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Harjoituspaikkoja seuralla on kaksi. Kesäkautena harjoituspaikka on pääasiallisesti Hietasaaressa, jossa voi harjoitella ampumista jopa yhdeksästäkymmenestä metristä. Ampua voi myös sisällä. Talvikautena harjoitellaan Tahkokankaalla entisen palvelukeskuksen liikuntasalissa. Myös OSJMn (Oulun Seudun Jousimetsästäjät) jäsenet saavat harjoitella siellä sopimuksen mukaisesti

Opastus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

OJM järjestää tiistaisin opastusiltoja, joissa saavat käydä kaikki pientä maksua vastaan. Myös torstai-iltaisin järjestetään seuraan liittyneille junioreille opastettuja harjoituksia yleensä 2-3 ohjaajan voimin. Torstai-illoissa kävijöitä on noin kymmenkunta. Opastusiltoihin ei tarvitse omia välineitä. Jousen, nuolet ja muut tarvittavat välineet saa seuralta lainaan myös jäsenille. [2]

Muuta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuralla on myös messuosasto Pohjois-Suomen Erämessuilla

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Oulun Jousimiehet

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Oulun Jousimiehet oulunjousimiehet.fi. Viitattu 13.4.2013.
  2. Oulun Jousimiehet - Harjoittelu Ja Opastus oulunjousimiehet.fi. Viitattu 13.4.2013.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]