Otto Syreeni
Otto Aksel Syreeni (vuoteen 1935 asti Syren; s. 4. maaliskuuta 1900 Honkilahti – 7. kesäkuuta 1975 Helsinki) oli teuvalainen liikemies ja Pariisin maailmannäyttelyn voittaja.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Vuodet ulkomailla
Honkilahdella syntynyt Syreeni muutti vanhempiensa mukana Teuvalle, Etelä-Pohjanmaalle. Hän kävi koulu Kristiinankaupungin yhteiskoulussa, minkä jälkeen hän opiskeli kemiaa Teknillisessä korkeakoulussa. Värialaa hän opiskeli Saksassa IG Farbenin tehtailla ja laboratorioissa.
[muokkaa] Paluu kotimaahan
Syreeni palasi Suomeen vuonna 1922 jatkaakseen vuonna 1916 kuolleen isänsä aloittamaa liiketoimintaa, suunnaten sitä yhä enemmän värjäykseen.
Syreeni perusti Syreenin Tehtaat OY:n valmistaakseen kehittelemiään värialan tuotteita. Tehtaan hän rakennutti Teuvan nykyistä kunnantalon vastapäätä sijaitsevalle tontille. Tuolloin nykyinen kunnantalo toimi Syreenin asuntona, hänen perustamansa Maan Sana -sanomalehden konttorina (1936–1941), sekatavarakauppana (kemikaali-, vaate- ja ruokatavaraosastot) sekä matkustajakotina ja ravintolana. Talon hän rakennutti vuonna 1928. Hän myös perusti Teuvalle ensimmäisen elokuvateatterin ennen toista maailmansotaa.
[muokkaa] Pariisin maailmannäyttelyn voitto
Syreenin värialan keksintöjä on patentoitu yli kahdessakymmenessä maassa. Hänen uurastuksensa huipentui vuonna 1951, kun hän sai kultamitalin Pariisin maailmannäyttelystä.
[muokkaa] Muutto Helsinkiin
Sotien jälkeen Syreeni muutti Helsinkiin, jossa hän myös kuoli vuonna 1975.
[muokkaa] Lähteet
- Mitä, mihinä, milloon Teuvalla - Toimittaneet Satu Isoniemi ja Jussi-Pekka Kangas
- Teuvan kotiseutukirja, Vaasa, 1997.
Tätä sivua ei ole