Ottawa-intiaanit
Wikipedia
Ottawat olivat intiaanikansa, joka kuului algonkinien kielikuntaan. Heitä pidettiin synnynnäisinä kauppiaina, jotka liikkuivat tuohikanooteillaan pitkiä matkoja suurten järvien alueilla tehden kauppaa jo paljon ennen valkoisten tuloa. Ottawia on arveltu olleen noin 8000 henkeä eurooppalaisten saapumisen aikoihin. He jakaantuivat neljään heimoon: kiskagon, sinago, nassauakueton ja Sable, joiden poliittiset yhteydet olivat erittäin löyhiä.
Ottawat saapuivat Huron-järven itäpuolisille alueille joskus 1400-luvulla. He tulivat samaa algonkintta puhuvien ojibwaytten ja pottawatomien mukana. Viimeksi mainitut jatkoivat länttä kohti, mutta ottawat jäivät Huron-järven saarille valiten varsinaiseksi pääpaikaksi Manitoulin saaren.
Perinteisiä vihollisia olivat irokeesit, foxit, saukit ja mascoutenit. Huronien ja tionontatien kanssa he kävivät paljon kauppaa, samoin vuodesta 1615 eteenpäin ranskalaisten kanssa. Ottawien kauppamiehet kuljettivat vesiteitse paljon turkiksia, tupakkaa ja tärkeitä elintarvikkeita ranskalaisille saaden vastineeksi eurooppalaisen teollisuuden erilaisia tuotteita, jotka heidän kauttaan taas kulkeutuivat monille muille heimoille.
Ottawien rooli 1600-luvulla ja vielä seuraavan vuosisadan alkupuolella oli merkittävä juuri heidän Uuteen-Ranskaan luomiensa kauppasuhteiden vuoksi. Yhdysvaltain historiassa heidän merkityksensä jäi pieneksi. Ottawa-johtajana mainetta hankkinut Pontiac aiheutti järjestämällään kapinalla englantilaisille tuntuvat tappiot vuosina 1763- 1764.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Kulttuuri
Vaikka kaupankäynti täyttikin ottawien ajasta hyvin suuren osan he olivat myös kalastajia ja metsästäjiä. Maissia viljeltiin ahkerasti, samoin tupakkaa. Monissa käsitöissä ottawat olivat taitavia. Eritoten tuohikanoottien teossa he olivat mestareita. Vaikka kanootit tehtiinkin pääosin kevyiksi, jotta niitä tarpeen vaatiessa pystyttiin kantamaan, valmistettiin joskus myös suurikokoisempia kanootteja, joihin sopi toistakymmentä miestä. Ottawat liikkuivat kylmilläkin ilmoilla vähissä vaatteissa näyttääkseen kuinka karaistuneita olivat. Kun ranskalaiset vuonna 1615 Samuel de Champlainin johdolla tapasivat Georgianlahden alueella muutaman sadan ottawan ryhmän he kuvailivat näiden vartaloiden olevan lähes tatuointien peitossa. Myös kasvot oli maalattu erilaisin värein. Ottawien korvissa oli ollut monenlaisia koruja sekä riipuksia.
Alun perin ottawasoturit käyttivät useimpien naapuriensa tavoin "Algonkin-roach"-kampausta, jossa keskipäähän ja otsalle jätetty kapea hiuskaistale jäykistettiin rasvalla tai savella pystyasentoon. Myöhempinä aikoina, kun erilaisten kulttuurien vaikutteita levisi joka suunnasta, he ottivat käyttöönsä mm. siouxien kulttuurista tunnetuksi tulleet sulkapäähineet.
[muokkaa] Tuhottuja kansakuntia
1630-luvun lopusta lähtien nykyisen New Yorkin osavaltion alueella asuva irokeesien liittokunta alkoi käynnistää sotatoimia naapurikansoja vastaan. He tuhosivat ensin wenrot ja suuntasivat hyökkäyksensä seuraavana huronien kyliin. Vuosina 1648-49 raivonnut sotatila päättyi irokeesien voittoon.
Ottawat säikähtivät perin pohjin kun irokeesien aseet kohdistuivat seuraavina heidän suuntaansa. Kaupankäynti oli vienyt suurimman osan ottawien ajasta ja kauppamiehinä he eivät halunneet sotaa pelottavan vastustajan kanssa. Niinpä ottawat pakenivat jättäen Manitoulin saaren. He matkasivat kohti laskevaa aurinkoa ja tulivat Green Bayhin nykyisessä Wisconsinissä. Täältä he siirtyivät Yläjärven eteläisille rannoille.
Irokeesiliiton yhdistyneet kansakunnat olivat sillä aikaa tuhonneet useita suuria kansoja, joiden pakolaisia liikkui pieninä ryhminä Wisconsinin suuntaan. Osa ottawia oli asettunut pitämään kyliään luoteiseen Wisconsiniin, Siouxeihin kuuluvan mdewakanton-heimon maille. Täällä ottawat kohtasivat irokeesisotien pakolaisia; huroneita ja tionontateja. Pakolaiset olivat yhdistyneet omaksi heimokseen, joita kutsuttiin wyandoteiksi. Ottawat ystävystyivät heidän kanssaan mutta siouxit häätivät kuitenkin tunkeilijat etäämmälle. Tähän lienee syynä se että ottawat olivat v. 1669 tappaneet (ja syöneet) siouxien edustajaston kun nämä olivat tulleet solmimaan rauhaa. Tästä kiivastuneina siouxit kaappasivat ottawa päällikkö Sinagon ja polttivat tämän kidutuspaalussa. Alueella työskentelevä lähetyssaarnaaja Isä Marquette puuttui asiaan ja kehotti ottawia lähtemään alueelta ennenkuin kahakka yltyisi avoimeksi sodaksi. Ottawat siirtyivät kohti kaakkoisia alueita wyandotit vanavedessään asettuen 1670-luvun alussa asumaan Mackincsalmen seuduille Michiganiin.
1680-luvulla irokeesien uhka alkoi väistyä näiden koettua raskaita tappioita Uuden-Ranskan sotajoukoille. Myös siouxit pysyttelivät omilla maillaan, joten ottawat uskaltautuivat liikkumaan yhä laajemmilla alueilla. Heitä asettui Erie-järven yläpuolelle, jossa sijaitsee nykyinen Detroit. Jotkut ottawista siirtyivät Kanadaan, jossa jatkoivat kauppiaina. Kaiken kaikkiaan ottawien määrä ei juurikaan ollut vähentynyt, sillä kulkutaudit ja suuret sodat olivat ohittaneet heidät.
[muokkaa] Kauppamiehistä sotureiksi
Ranskalainen Antoine de la Motte Cadillac oli vuonna 1701 perustanut Detroitin, joka tuolloin tunnettiin nimellä Fort Ponchantrain. Alkuaan kauppa-asemana tunnettu linnake sai nopeasti ympärilleen intiaaniasutusta, kun Cadillac pyysi ottawia ja wyandoteja majoittumaan kylineen lähiympäristöön. Useat heistä ottivat kutsun vastaan. Kaupankäynti sujui saumattomasti, mutta Detroitin alue alkoi täyttyä nopeasti Cadillacin lähettäessä kutsun myös osageille, pottawatomeille, illinoisille ja miameille. Pian yli 6000 intiaania asui Detroitin lähiympäristössä käyden kauppaa ja myös nujakoimalla keskenään , koska metsästysalueet osoittautuivat riittämättömiksi. Tilanne muuttui ongelmalliseksi, kun Cadillac kutsui myös aggressioistaan tunnetut foxit käymään kauppaa Fort Ponchantrainin ranskalaisten kanssa. Foxit vastasivat kutsuun tuoden mukanaan mascoutenit ja kickapoot, jotka molemmat olivat heidän liittolaisiaan.
Yli tuhannen foxin ilmaantuminen kauppapaikoille sai aiemmin tulleet heimot varuilleen ja ottawat vaativat Cadillacia häätämään uudet tulokkaat pikaisesti pois. Foxit, jotka joskus olivat asuneet Detroitin seuduilla, olivat tyrmistyneitä nähdessään muitten kansojen tallanneen alleen heidän vanhan kotimaansa. Cadillac salli foxien jäädä alueelle ja sai tällä päätöksellään aikaan lisääntyvää levottomuutta Detroitin ympäristössä.
Vuonna 1711, kun Cadillac matkusti Quebeciin, alkoivat erimielisyydet purkautua foxien ja heidän vihollistensa välillä. Pieniä kahakoita käytiin ja ottawista alkoi kehittyä soturikansaa. Yhdessa pottawatomien kanssa he hyökkäsivät foxien liittolaisten mascoutenien metsästysleiriin eteläisessä Michiganissa. Mascoutenit pakenivat foxien turviin kertoen hyökkäyksestä.
Ensimmäinen fox-sota syttyi vuonna 1712, kun foxit, mascoutenit ja kickapoot hyökkäsivät Fort Ponchantrainiin, jonka miesvahvuus oli 20 ranskalaista sotilasta. Ehkä foxien tarkoitus oli vain pelästyttää ranskalaiset, mutta valkoisten ystäviensä avuksi kiirehtivät ottawat, wyandotit ja pottawatomit katsoivat sodan alkaneen. Seuranneissa verilöylyissä liki tuhat foxia,kickapoota ja mascoutenia menetti henkensä. Vangitut soturit sidottiin kidutuspaaluihin ja poltettiin. Jälkeenpäin väitettiin Fort Ponchantrainin ranskalaisten yllyttäneen intiaaneja sotimaan toisiaan vastaan.
Vaikka ensimmäinen fox-sota loppui vuonna 1716, jäivät viha ja epäluulo kytemään kummallekin puolelle. Foxit eivät antaneet anteeksi sen enempää ranskalaisille kuin heidän liittolaisilleenkaan. Toinen sota leimahti liekkeihin vuonna 1728. Ottawat jatkoivat uskollisesti Uuden-Ranskan puolella foxeja vastaan. Taistelut raivosivat aina vuoteen 1737, jolloin ottawat halusivat lopettaa sotatilan. Kenelläkään ei ollut mitään asiaa vastaan, vähiten foxeilla, jotka oli tuhottu lähes sukupuuttoon.
Tämän jälkeen tuli ottawista Detroitin ympäristössä vahvin heimo. Lojaaleina Ranskalle he tekivät hyökkäyksiä brittiläismielisten cherokeiden ja chickasawien kyliin etelässä.
[muokkaa] Eurooppalaisten sota
Ottawat saivat itselleen vahvan johtajan, kun vuonna 1755 valittiin heidän suureksi päällikökseen 35-vuotias Pontiac. Ensi töikseen hän perusti intiaaniliiton,johon kuuluivat oman kansan lisäksi ojibwayt, potowatomit ja miamit. Käytännössä liitto hallitsi suurten järvien aluetta ja oli läntinen vastine idän irokeesiliitolle. Samoihin aikoihin tapahtui mullistavia muutoksia ympärillä asuvien eurooppalaisten suhteissa, sillä britit ja ranskalaiset olivat riitaantuneet. Heidän välinen sotansa alkoi vuonna 1756. Euroopassa tämä levottomuuden aikakausi tunnettiin seitsenvuotisena sotana.
Amerikan mantereella olivat ranskalaiset aluksi voitolla. Pontiacin johtamat ottawat ja heihin yhdistyneet monet muut heimot sotivat Ranskan puolella, koska englantilaisten intiaanipolitiikka oli surkeaa. Britit menettivät liittolaisiaan, kun useat heimoista vaihtoivat puolta sodan tuoksinassa. Englantilaiset lähettivät kuitenkin yhä lisää sotilasosastoja meritse Amerikan mantereelle ja lisäksi he onnistuivat saartamaan merillä ranskalaisjoukkojen kuljetukset. Vaakakuppi alkoi kallistua nyt Englannin puolelle. Ranskalaiset ajettiin Kanadaan ja suurten järvien etelänpuolella olevat linnakkeet joutuivat näin brittien haltuun. Fort pontchantrainista tuli Fort Detroit. Jos eurooppalaisia oli kaatunut paljon niin samoin kävi intiaaneille. Heidän tappionsa olivat valtavat sodassa, jossa he olivat auttaneet valkoista miestä.
[muokkaa] Pontiacin kapina
Sota loppui Pariisissa tehtyyn rauhaan 1763. Rauhan yhteydessä tehtiin myös päätös jakaa suuria alueita algonkinkieliryhmän intiaanien alkuperäisistä maa-alueista englantilaisille. Tämä sai ottawa-päällikkö Pontiacin raivon valtaan. Hän sai nyt katkerasti katua, että oli valinnut liittoineen sodassa väärän puolen. Brittien päättävät voimat riistivät heiltä sääliä tuntematta lähes kaiken elintilan. Samaan aikaan delawarein profeetta Neolin saarnasi intiaaneille paluuta entisaikoihin. Kaikki olisi taas hyvin,ellei valkoista miestä olisi. Monet heimopäälliköt uskoivat yhä intiaanien voimaan, niin myös Pontiac, joka uskoi edelleen myös Uuden-Ranskan uuteen nousuun. Hänen vihollisiaan olivat nimenomaan englantilaiset.
Pontiacin kapina alkoi huhtikuussa 1763, kun hän uskoi viekkaudella valtaavansa Brittien valtaan joutuneen Fort Detroitin linnakkeen. Intiaanien piti vain päästä ensin neuvotteluihin linnakkeeseen ja avata portit ulkopuolella väijyville ottawa-sotureille. Hanke epäonnistui, sillä tieto siitä oli vuotanut englantilaisten korviin. Pontiac ei jättänyt leikkiä sikseen, vaan antoi käskyn alaisilleen hävittää kaikki asumukset ja varastot linnakkeen ulkopuolelta. Ottawat, pottawatomit ja huronit piirittivät Fort Detroitia puoli vuotta. Samalla sota levisi itään ja etelään. Pontiacin joukkoihin yhtyi yhä uusia heimoja. Muun muassa wyandotit, kickapoot, peoriat, mingot, delawaret ja shawneet tulivat mukaan. Jopa perinteiset viholliset irokeesiliiton senecat ottivat osaa kapinaan tuhoamalla muiden heimojen avustamina kolme brittilinnaketta. Ranskalaiset olivat hengessä mukana yllyttäen Pontiacia ja hänen vahvaa intiaaniliittoaan nujertamaan englantilaiset. 2 000 uudisasukasta kuoli kapinan yhteydessä. Kaikkiaan kahdeksan linnaketta joutui antautumaan. Fort Detroit, Fort Niagara ja Fort Pitt pysyivät briteillä. Viimeksi mainitussa linnakkeessa turvauduttiin biologiseen sodankäyntiin heittämällä intiaaneille isorokon saastuttamia huopia varuskunnan sairaalasta. Tämä saattoi pelastaa Pennsylvanialaiset, sillä osa linnaketta piirittäneistä intiaaneista sai huovista tartunnan ja menehtyi rokkoon. Brittien apujoukkojen tulo lopetti Fort Pittin piirityksen.
Syksyllä Pontiac sai ranskalaisilta kehotuksen lopettaa sota. Ottawapäällikkö oli koko ajan uskonut saavansa apua ranskalaisilta. Nyt hän käsitti, ettei sitä tulisi. Hän tajusi myös, etteivät intiaanit pystyisi voittamaan sotaa, koska siirtolaisia vyöryi enemmän ja enemmän. Osa Pontiacin joukoista oli tehnyt jo rauhan brittien kanssa ja vuonna 1765 myös Pontiac sotureineen suostui rauhanehtoihin. Sen jälkeen hän pysyi brittien ystävänä, mutta menetti samalla arvostustaan intiaanien silmissä, sillä hänen veljeilyään englantilaisten kanssa ei katsottu suopein silmin. Ollessaan vierailulla illinoisien kylässä vuonna 1769 Pontiac iskettiin takaapäin hengiltä. Syyllinen oli eräs peoria-heimon mies, joka oli englantilaisen turkismetsästäjän apulainen. Murhan motiivi jäi epäselväksi.
Ottawat liittolaisineen järjestivät suuren kostoiskun illinoisien maille päällikkönsä murhan vuoksi, onnistuen ajamaan illinoisit mailtaan lopullisesti. Vain pako ranskalaisten suojiin pelasti illinoisit täydelliseltä tuholta.
Detroitin alueelta ottawat siirtyivät 1800-luvun alkupuolella Ontarioon ja taistelivat englantilaisten ja shawnee-intiaanien puolella amerikkalaisia vastaan. Kaikki ottawien maat oli luovutettu erilaisten rauhojen yhteydessä Yhdysvalloille vuoteen 1833 mennessä. Tämän jälkeen he liikkuivat reservaateista toiseen hallituksen painostamina päätyen Oklahomaan, jossa heitä asuu yhä. Osa kansasta sulautui myös potawatomeihin. Kanadan puolella asuneet ottawat saivat jo 1850-luvulla maata Michiganjärven itälaidoilta. Maat ovat heidän yksityisessä omistuksessaan. Siellä asunee nykyään yli 3000 ottawaa ja muualla Yhdysvalloissa ainakin 6000. Oma kieli on säilynyt. Myös päällikkö Pontiacin nimi on jäänyt elämään intiaanihistorian lehdille. Hänen kunniakseen on nimetty myös automerkki.
[muokkaa] Lähteet
PENTTI VIRRANKOSKI "Yhdysvaltain ja Kanadan intiaanit" sivut 147-49.
LEE SULTZMAN: Ottawa history.
