Ott Tänak

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ott Tänak

Rally Finland 2010 - EK 1 - Ott Tänak.jpg

Kansalaisuus Viron lippu Viro
Nykyinen talli M-Sport Ford World Rally Team
WRC-ura
Aktiivivuodet 2009
Kilpailuja 29
Maailmanmestaruuksia 0
Voittoja 0
Palkintosijoja 1
Erikoiskoevoittoja 7
MM-pisteitä 67
Ensimmäinen kilpailu Portugalin ralli 2009
Kauden 2012 sijoitus 8
Kauden 2012 pisteet 52

Ott Tänak (s. 15. lokakuuta 1987 Saarenmaa) on virolainen ralliautoilija. Hän voitti Viron rallin mestaruussarjan vuosina 2008 ja 2009. Samana vuonna Tänak ajoi kaksi kilpailua WRC-sarjassa. Syyskuussa 2009 Tänak voitti European Pirelli Star Driver kilpailun itävallassa. Vuonna 2010 Tänak ajoi kuusi kilpailua WRC-sarjassa saavuttamatta pisteitä. Hän kuitenkin voitti PWRC-luokan kilpailut Suomen ja Walesin ralleissa sijoittuen PWRC-sarjan neljänneksi. Vuonna 2011 Tänak saavutti ensimmäisen pisteensä WRC-luokassa sijoittuen kymmenenneksi Meksikon rallissa. Sardinian rallissa Tänak sijoittui seitsemänneksi ja Walesin rallissa kuudenneksi. Samana vuonna Tänak sijoittui toiseksi SWRC-sarjassa. Vuonna 2012 Tänak saavutti ensimmäisen palkintosijansa Sardinian rallissa. Hän ajoi kaudella myös seitsemän erikoiskoevoittoa ja 52 pistettä sijoittuen MM-sarjan kahdeksanneksi.