Otso Kivekäs

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Otso Kivekäs
Henkilötiedot
Syntynyt1979
Helsinki
Poliitikko
Puolue Vihreä liitto
Asema kaupunginvaltuutettu
Vaalipiiri Helsinki
Kotipaikka Helsinki
Aiheesta muualla
Virallinen sivu

Otso Lauri Kivekäs[1] (s. 1979 Helsinki)[2] on suomalainen poliitikko ja kansalaisaktivisti. Kivekäs tuli 2000-luvun alussa tunnetuksi totaalikieltäytyjänä ja suoran toiminnan aktivistina. 2010-luvulla hän on keskittynyt kaupunkisuunnitteluun sekä tietoyhteiskunta- ja pyöräilypolitiikkaan. Vuodesta 2013 hän on ollut vihreiden kaupunginvaltuutettu Helsingissä ja vuodesta 2019 Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja.[3]

Kunnallis- ja puoluepolitiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kivekäs toimi vihreiden edustajana yleisten töiden lautakunnassa vuosina 2011–2012.[4] Hänet valittiin Helsingin kaupunginvaltuustoon 1 863 äänellä kunnallisvaaleissa 2012[5] ja 2017 vaaleissa hän uusi valtuustopaikkansa 1 810 äänellä.[6] Kesäkuusta 2015 tammikuuhun 2019 hän toimi valtuustoryhmänsä puheenjohtajana[7]. 2013–2016 Kivekäs oli kaupunginhallituksen tietotekniikkajaoston puheenjohtaja[8][9]. Vuosina 2013–2015 hän toimi Helsingin kaupungin liikennelaitoksen johtokunnan puheenjohtajana[10] ja toimikaudella 2015–2016 hän oli Helsingin kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja.[11] 2019 tammikuussa Kivekäs valittiin kaupunginvaltuuston puheenjohtajaksi.[3]

Kivekäs on myös yksi kaupunkisuunnittelua käsittelevän Seuraavat 400 000 helsinkiläistä -pamfletin kirjoittajista yhdessä Osmo Soininvaaran, Mikko Särelän ja Mari Holopaisen kanssa.[12]

Kivekäs toimi Tieteen ja teknologian vihreiden puheenjohtajana vuosina 2014-15.[13] Kivekäs oli ehdolla europarlamenttivaalissa keväällä 2014[14] saaden 2 129 ääntä[15] ja vuoden 2015 eduskuntavaaleissa saaden 3 473 ääntä.[16]

Kansalaisaktivismi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Otso Kivekäs on totaalikieltäytyjä[17]. Hän on toiminut 1990-luvulla Aseistakieltäytyjäliiton järjestösihteerinä[18] ja Muurinmuurtajat-kansalaistottelemattomuusryhmässä[19]. Visa Koiso-Kanttilan dokumenttielokuvassa Aktivisti (2000) seurataan totaalikieltäytymisestä alkanutta oikeusprosessia ja Kivekkään kansalaisaktivistin elämää puolen vuoden ajan.[20][21]

2000-luvun alussa Kivekäs oli mukana globalisaatiokriittisessä liikkeessä ja osallistui muun muassa Prahan[22][23], Göteborgin[24] ja Genovan[25] mielenosoituksiin. Hän on ollut mukana myös talonvaltausliikkeessä[26] ja toiminut Vapaa Katto ry:n puheenjohtajana[27].

Kivekäs on aktiivinen pyöräilypolitiikassa.[28] Hän on toiminut Helsingin Polkupyöräilijöiden varapuheenjohtajana ja on ollut järjestämässä Kriittisiä pyöräretkiä.[29] Kivekäs on tehnyt töitä autojen parkkipaikkojen muuttamiseksi pyöräparkeiksi[30] ja kritisoinut kaupungin pyörätierahojen käyttöä[31]. Hän on tehnyt valtuustoaloitteen ala­kou­lu­lai­sen koulumatkapyöräilyn sallimisesta.[32] Kivekäs on myös vuonna 2014 perustetun valtakunnallisen pyöräilijöiden etujärjestön Pyöräliiton puheenjohtaja.[33]

Kivekäs on tullut tunnetuksi myös julkisten tietojärjestelmähankintojen kriitikkona.[34][35] Hänen blogikirjoituksensa kautta tuli julkisuuteen, että potilastietojärjestelmistä Sitralle selvityksen tehnyt Accenture suositteli valittavaksi Epic-järjestelmää, jota se itse edustaa Suomessa.[34][36] Kivekäs kuitenkin päätyi itse kannattamaan Apottia ja oli merkittävässä roolissa projektin etenemisen suhteen.[37] Hän on ollut Electronic Frontier Finlandin hallituksen jäsen vuonna 2003.[38] Keväällä 2015 Kivekäs julkaisi kirjan Kuinka tietoyhteiskunta korjataan, jossa hän käsittelee suomalaisen tietoyhteiskunnan ongelmia ja ratkaisujaan näihin ongelmiin.[39]

Koulutus ja työ[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kivekäs on opiskellut tietojenkäsittelytiedettä Helsingin yliopistossa[4] ja on filosofian maisteri[2]. Hän työs­ken­te­lee rakennusalan oh­jel­mis­to­yri­tyk­ses­sä Fira Smartissa ohjelmistokehitysjohtajana.[2][4]

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Ilmoitus ehdokkaan vaalirahoituksesta – Kunnallisvaalit 2012 Vaali- ja puoluerahoitusvalvonta. 31.12.2012. Arkistoitu 7.3.2014. Viitattu 6.3.2014.
  2. a b c Otso Kivekäs (vihr) Kaupunginvaltuuston jäsenet. 5.6.2014. Helsingin kaupunki. Arkistoitu 4.4.2015. Viitattu 16.3.2015.
  3. a b Valtuuston uusi puheenjohtaja on Otso Kivekäs 16.1.2019. Helsingin kaupunki. Viitattu 22.2.2021.
  4. a b c Palttala, Pipsa: Liikennenörtti sai likaisen työn. Helsingin Sanomat, 17.2.2013. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 6.3.2014.
  5. Valitut ehdokkaat Helsinki Vaalit.fi. 14.6.2013. Oikeusministeriö. Viitattu 6.3.2014.
  6. Kuntavaalit 2017: Helsinki Vaalit.fi. 3.5.2017. Oikeusministeriö. Viitattu 4.11.2018.
  7. Otso Kivekäs Helsingin Vihreän valtuustoryhmän puheenjohtajaksi, Sanna Vesikansa kaupunginhallitukseen 17.6.2015. Helsingin Vihreät. Viitattu 13.3.2017.
  8. Storås, Niclas: Suomen merkittävin it-asioita valvova luottamuselin syntyi Helsinkiin Tietoviikko. 11.10.2013. Viitattu 16.3.2015.
  9. Rönsyilevään tietotekniikkaan linjakkuutta. Helsingin Sanomat, 11.10.2013. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 6.3.2014.
  10. Kaupunginvaltuuston päätöstiedote nro 3 Helsingin kaupunki. 11.2.2015. Arkistoitu 23.2.2015. Viitattu 23.2.2015.
  11. Kaupunginhallituksen jäsenet 2015-2016 Helsingin kaupunki. 15.1.2015. Viitattu 23.2.2015.
  12. Taipale, Taru: Soininvaara: Helsingin uudet pysäköintialueet maksavat 600 miljoonaa euroa Talouselämä. 10.10.2012. Arkistoitu 7.3.2014. Viitattu 6.3.2014.
  13. Hallitus Viite – Tieteen ja teknologian vihreät. Viitattu 6.3.2014.
  14. Leipola, Lasse: Otso Kivekäs ehdolle eurovaaleihin – enemmän puhetta tietoyhteiskunnasta Vihreä Lanka. 20.11.2013. Viitattu 6.3.2014.
  15. Ehdokkaiden äänet – Koko maa Vaalit. 30.5.2014. Viitattu 4.6.2014.
  16. Ehdokkaiden äänet 22.4.2015. vaalit.fi: Oikeusministeriö. Viitattu 11.7.2015.
  17. Uusitorppa, Harri: Rauhan puolesta. Helsingin Sanomat, 21.12.2000. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 6.3.2014.
  18. Palo-Närhinen, Katriina: Siviilipalvelusmiehet lakkoilivat lyhentääkseen palvelusaikaansa. Helsingin Sanomat, 6.11.1998. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 6.3.2014.
  19. Vilkman, Anu: Aseistakieltäytyjät valtausretkellä armeijan saarella. Helsingin Sanomat, 11.7.1999. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 6.3.2014.
  20. Aktivisti Dokumenttiprojekti. 23.10.2000. Yleisradio. Viitattu 10.3.2014.
  21. Internet Movie Database - The Activist (2000)
  22. Partanen, Anu: Prahan kautta parempaan maailmaan. Helsingin Sanomat, 1.10.2000. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 6.3.2014.
  23. Partanen, Anu: Minne menet, aktivisti?. Helsingin Sanomat, 15.7.2001. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 6.3.2014.
  24. Niinivaara, Susanna: "Poliisi hyökkäsi ja juoksimme pakoon". Helsingin Sanomat, 19.6.2001. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 6.3.2014.
  25. Nikunen, Kaarina: Mellakointi yltyi yhä Genovassa. Helsingin Sanomat, 22.7.2001. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 6.3.2014.
  26. Pakkanen, Susanna: Valtaajat valmiita kunnostamaan Koivulan talon Lapinlahdessa. Helsingin Sanomat, 7.9.2001. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 6.3.2014.
  27. Kauppinen, Perttu: Vapaa Katto on perustettu byrokratiaa varten. Helsingin Sanomat, 14.7.2003. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 6.3.2014.
  28. Vuosaari sai omat valtuutetut ensimmäistä kertaa. Helsingin Sanomat, 29.10.2012. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 6.3.2014.
  29. Sippola, Jussi: Pyöräilijät valtasivat Hämeentien autoilta Helsingissä. Helsingin Sanomat, 12.10.2011. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 6.3.2014.
  30. Sauvala, Milka: Parkkiruuduista pyörätelineitä Helsingissä. Helsingin Sanomat, 19.3.2012. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 23.4.2014.
  31. Sippola, Anna-Riitta & Keskinarkaus, Sara: Helsinki käyttää pyörätierahoja myös muihin rakennustöihin. Helsingin Sanomat, 8.8.2013. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 23.4.2014.
  32. Laita, Samuli: Helsingin koulupyöräilykiellon kumoamiselle hienoista tukea. Helsingin Sanomat, 20.11.2013. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 23.4.2014.
  33. Pyöräilijät saivat valtakunnallisen etujärjestön Kouvolan Sanomat. 17.9.2014. Arkistoitu 23.2.2015. Viitattu 23.2.2015.
  34. a b Peltomäki, Tuomas: Konsulttiyhtiö Accenturen kaksoisrooli ihmetyttää Helsingin Sanomat. 8.7.2012. Viitattu 6.3.2014.
  35. Teräväinen, Kirsi: Arvosteluryöppy yllätti potilastietojärjestelmän valmistelijat Yle Uutiset. 12.9.2012. Viitattu 23.4.2014.
  36. Kivekäs, Otso: Epic fail, eli sairaaloiden IT eilen, tänään ja huomenna Otso Kivekkään verkkosivut. 8.6.2012. Viitattu 27.4.2014.
  37. Kirjoittaja Otso Kivekäs: Miksi Apottia kannattaa jatkaa Otso Kivekäs. 9.4.2015. Viitattu 4.11.2020.
  38. Kivekäs, Otso: Otso Kivekäs LinkedIn. Viitattu 6.3.2014.
  39. Kivekäs, Otso: Kuinka tietoyhteiskunta korjataan Otso Kivekkään verkkosivut. Viitattu 23.2.2015.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]