Osmanien interregnum
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. Tarkennus: Lähes lähteetön |
| Osmanien interregnum | |||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
 Sulttaani Mehmed I, joka viimein peri vallan.
| |||||||||
| |||||||||
Osmanien interregnum (turk. Fetret Devri, interregnum = välikausi, hajaannuskausi) oli Osmanien valtakunnassa vallinnut hajaannuskausi vuosina 1402–1413, jolloin valtakunnassa ei ollut kiistatonta sulttaanin vallan perijää. Sen aikana käytiin useita perimyssotia, joiden osapuolina olivat sulttaani Bayezid I:n viisi poikaa:[1] Mehmed Çelebi, Süleyman Çelebi, Musa Çelebi, İsa Çelebi ja Mustafa Çelebi. Interregnum kesti 11 vuotta ja päättyi Mehmed Çelebin voittoon Çamurlun taistelussa 5. heinäkuuta 1413. Voittaja kruunautti itsensä sulttaaniksi ja palautti järjestyksen valtakuntaan.
Bayezid I kävi sotaa Timuridien dynastiaa vastaan ja jäi Timur Lenkin vangiksi hävittyään tälle Ankaran taistelussa 20. heinäkuuta 1402. Timur kohteli vankiaan vieraanvaraisesti ja nimitti sulttaanin seuraajaksi Mehmedin tämän poikien joukosta. Bayezid kuitenkin kuoli 8. maaliskuuta 1403, ja seuranneiden sotien aikana valtaa tavoitteli neljä hänen pojistaan. Hajaannuskausi sai jatkoa 1415, kun Anatoliassa piileskellyt viides poika Mustafa nousi vaatimaan kruunua Mehmedin pojalta Murad II:lta. Mustafan nostattamia kapinoita ei varsinaisesti lasketa interregnumin aikaan, mutta ne olivat osa Bayezidin poikien välistä valtataistelua.
Ajanjakso tunnettiin osmanien historiankirjoituksessa muun muassa nimillä "murheiden vuodet" ja "ongelmien aika".[2] Interregnumilla oli ikävä vaikutus osmanien myöhempään hallintoon. Isoisänsä ja isänsä ajan perimyssotia pelännyt Mehmed II antoi muualla ja myös osmanien keskuudessa kyseenalaisena pidetyn lakiasetuksen, joka mahdollisti sulttaanin veljien teloittamisen kruununtavoittelijoina valtaannousun yhteydessä. Tämän jälkeen myös muut valtakamppailua pelänneet sulttaanit saattoivat käyttää veljessurmaa valtansa vakiinnuttamisen keinona.[3]
Sisällissodat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Osmanien valtakunta jakautui poikien kesken. Vanhin pojista Süleyman hallitsi pohjoista Kreikkaa, Bulgariaa ja Traakiaa, ja hän piti pääkaupunkinaan Edirneä. Toinen pojista İsa julisti itsensä Bursan itsenäiseksi valtiaaksi ja Mehmed, jonka tilukset olivat suurimmat, perusti sulttaanikunnan Amasyaan.[4] Musa jäi vielä Timur Lenkin vangiksi, kuten myös Mustafa, joka vapautui 1405 ja joka yritti nostaa uuden kapinan 1415.
Isa vs. Mehmed[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ensimmäinen sota syttyi Mehmedin ja İsan välille. Keväällä 1403 käytyjen Ermeni Derbendin solan taistelun ja kaksi kuukautta kestäneen Ulubadin taistelun jälkeen İsa pakeni Konstantinopoliin ja Mehmed sai vallattua Bursan. İsa keräsi armeijan ja kävi uuden taistelun Mehmediä vastaan Karasissa, mutta hävisi tämänkin ja joutui pakenemaan Karamaniin. Karamanilaiset kuitenkin karkottivat Isan tehtyään sopimuksen Mehmedin kanssa ja Isa joutui pakenemaan edelleen Eskişehiriin, jossa myöhemmin Mehmedin agentit salamurhasivat Isan tämän ollessa kylvyssä.
Süleyman vs. Mehmed ja Musa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Samaan aikaan Timur Lenk vapautti Musa Çelebin, joka oli myös vangittu Ankaran taistelussa. Musa vapautettiin Mehmedin pyynnöstä veljensä vapauttamiseksi ja hän tuli Mehmedin liittolaisen Yakub Germiyanilaisen vastuulle.
Mehmedin lyhyt valtakausi Anatoliassa kuitenkin päättyi, kun pian Isan kuoleman jälkeen Süleyman marssitti suuren armeijansa lännestä Bosporinsalmen yli. Süleymanin eteneminen oli alkuun voittoisaa ja hän tunkeutui syvemmälle Anatoliaan vallaten Bursan maaliskuussa 1404 ja Ankaran myöhemmin samana vuonna. Seurasi viisi vuotta kestänyt pattitilanne, joka päättyi 1410 kun Mehmed lähetti Musan pienen iskujoukon kanssa Mustanmeren yli Süleymanin alueille. Süleyman joutui palaamaan Traakiaan, jossa seurasi sarja lyhyitä ja verisiä yhteenottoja. Aluksi Süleymanilla oli etulyöntiasema ja hän voitti Kosmidionin taistelun 15. kesäkuuta 1410. Seuraavana vuonna hänen armeijansa kuitenkin loikkasi Musan puolelle Edirnessä ja pian Süleyman surmattiin. Musasta tuli nyt Osmanien valtakunnan alueiden hallitsija Traakiassa ja hän julisti itsensä näiden alueiden sulttaaniksi Edirnessä saman vuoden aikana. Musa oli tiukkaa kuria pitävä sotilasjohtaja, mutta huono diplomaatti, joka piti Bysanttia vastustajanaan ja yritti vallata Konstantinopolin useaan otteeseen.[4]
Mehmed vs. Musa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Bysantin keisari Manuel II Palaiologos oli tukenut Süleymania ja Musa siirtyi piirittämään Konstantinopolia. Manuel kutsui Mehmedin puolelleen ja Mehmedin osmanit siirtyivätkin puolustamaan kaupunkia. Hänen joukkonsa yritti murtaa tilanteen hyökkäämällä Musan piiritysarmeijaa vastaan useita kertoja, mutta yritykset epäonnistuivat kerta toisensa jälkeen. Lisäksi hän joutui palaamaan Bosporin yli Anatoliaan tukahduttamaan alueillaan puhjenneen kapinan. Musa pyrki käyttämään tilanteen hyödykseen ja tehosti piiritystään. Mehmed palasi Traakiaan ja pyysi Serbian despoottia Stefan Lazarevićia tukemaan häntä.
5. heinäkuuta 1413 veljesten armeijat kohtasivat Sofian lähellä Çamurlun tasangoilla (nykyään Samokov, Bulgaria). Janitsaarien Agha Hassan irtautui rivistöstä ja ratsasti kentän yli yrittämään vakuuttaa vastustajien joukkoja vaihtamaan puolta. Musa puolestaan hyökkäsi Hassania vastaan ja surmasi hänet, mutta Hassanin tukena ollut upseeri haavoitti puolestaan Musaa. Musan armeija taisteli hyvin, mutta Mehmed liittolaisineen vei lopulta voiton. Musa pakeni armeijansa kanssa, kunnes takaa-ajajien laukaus pudotti hänet ratsunsa selästä. Yksi Mehmedin päälliköistä surmasi Musan. Musan sulttaanikausi kesti kolme vuotta ja päättyi hänen kuolemaansa 25-vuotiaana.[4]
Mehmed saattoi viimein julistaa itsensä Osmanien valtakunnan sulttaaniksi. Sisällissota oli yksi useista perimyssodista ja -kiistoista sekä veljessurmista, joita Osmanien valtakunnassa koettiin.
Mustafan kapinat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuonna 1405 Timur Lenk kuoli ja Mustafa vapautettiin. Hän piiloutui kymmeneksi vuodeksi Anatolian ruhtinaskuntiin beylikeihin,.
Mustafa vs. Mehmed[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Mustafa tuli esiin Rumeliassa, Turkin Euroopan puoleisessa osassa 1415. Valakian ruhtinaan Mircea I Vanhan ja Aydınin ruhtinaan Cüneyt Beyn tukemana Mustafa vaati veljeään jakamaan valtakunnan hänen kanssaan. Mehmed kieltäytyi ja voitti helposti Mustafan joukot seuranneessa taistelussa. Mustafa joutui pakenemaan Thessalonikiin Bysantin alueelle, jonka keisari Manuel II sopi Mehmedin kanssa ja sai säästettyä Mustafan hengen mikäli tämä siirtyisi maanpakoon Límnosin saarelle.
Mustafa vs. Murad II, Mehmedin poika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Mehmed I:n kuoltua 1421 Mustafa oli varma, että hän pystyisi voittamaan helposti uuden sulttaanin, Mehmedin pojan ja perillisen Murad II:n. Bysantin avulla hän valtasi Gallipolin ja Edirnen. Todistettuaan Rumelian provinssien kuvernööreille olevansa Beyazid I:n poika hän sai myös näiden tuen puolelleen ja ryhtyi hallitsemaan Rumeliaa. Murad lähetti armeijansa Bosporinsalmen yli Mustafaa vastaan, mutta tämä sai käännettyä joukot omalle puolelleen taistelutta. Voittojensa jälkeen Mustafa luotti kykyihinsä jo liikaa. Hän päätti nousta maihin Dardanelleilla ja vallata koko Anatolian alueen itselleen.
Anatoliassa kuitenkin Muradia tukenut arvovaltainen Mihaloğlu (Osmanien valtakuntaa perustamassa olleen emiiri Köse Mihalin jälkeläinen) suostutteli Mustafan liittolaisia pettämään herransa ja siirtymään Muradin puolelle. Myös osa Mustafaa tukeneista, kuten Cüneyt Bey, päätti hylätä hänet. Mustafa luopui toivostaan ja pakeni Rumeliin Muradin joukkojen takaa-ajamana. Murad II:n armeija sai Mustafan lopulta kiinni ja hänet teloitettiin.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Restoration of the Ottoman Empire Encyclopedia Britannica. Viitattu 28.3.2014. (englanniksi)
- ↑ H. A. R. Gibb ym. (Artikkeli V. L. Ménage): Encyclopaedia of Islam (vol. 1 A–B), s. 1160. E. J. Brill, 1986. ISBN 90-04-08114-3. (englanniksi)
- ↑ Colin P. Mitchell: New Perspectives on Safavid Iran: Empire and Society, s. 35–39. Taylor & Francis, 2011. ISBN 1136991948. (englanniksi)
- ↑ a b c Ahmed Akgündüz: Age Of Fatrah (Interregnum) For Ottoman State, Ottoman Research Foundation. Viitattu 11.10.12016 (Internet Archive) (englanniksi)
