Oskar Gripenberg

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Oskar Gripenberg vuonna 1905.

Oskar Ferdinand Gripenberg (ven. Оскар-Фердинанд Казимирович Гриппенберг, Oskar-Ferdinand Kazimirovitš Grippenberg; 13. tammikuuta (J: 1. tammikuuta) 1838 Ikaalinen7. tammikuuta 1916 (J: 25. joulukuuta 1915) Pietari)[1][2] oli Venäjän keisarikunnan armeijassa palvellut suomalaissyntyinen jalkaväenkenraali. Venäjän–Japanin sodassa talvella 1904–1905 hän komensi armeijaa Mantšuriassa.

Oskar Gripenbergin vanhemmat olivat kruununvoutina toiminut aliluutnantti Uddo Sten Casimir Gripenberg ja Wilhelmina Elisabet Ladau.[1] Hän kuului tunnettuun Gripenbergin aatelis- ja sotilassukuun. Hänen veljensä oli kontra-amiraali Carl Gustaf Casimir Gripenberg ja setänsä postiylijohtaja Achates Ferdinand Gripenberg. Oskar Gripenbergin poika oli kenraalimajuri Alexander Gripenberg.[3]

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gripenberg aloitti sotilasuransa 16-vuotiaana Suomen krenatööritarkk’ampujapataljoonan aliupseerina toukokuussa 1854, ja yleni puolessa vuodessa vänrikiksi. Hänen pataljoonansa osallistui Krimin sodan aikana 1854–1856 Suomen etelärannikon puolustamiseen Englannin laivaston pelättyä maihinnousua vastaan. Gripenberg ylennettiin 1859 luutnantiksi ja hän osallistui vuonna 1863 Puolan kapinan kukistamiseen. Seuraavan vuoden alussa hänet siirrettiin henkikaartin Moskovan rykmenttiin. Vuodesta 1866 hän palveli tarkk’ampujapataljoonan kapteenina ensin Orenburgissa ja seuraavasta vuodesta alkaen Turkestanissa. Gripenberg osallistui 1867–1868 Venäjän valloitusretkeen Turkestanissa ja kunnostautui muun muassa Ura-Tjuben ja Urgutin linnoitusten sekä Samarkandin kukkuloiden valtauksissa. Hänet ylennettiin 1868 everstiluutnantiksi ja määrättiin valloitetun Katta-Kurganin linnoituksen päälliköksi. Pian hän kuitenkin palasi Venäjälle tarkk’ampujapataljoonan komentajaksi ja yleni 1872 everstiksi.[4][1]

Juuri ennen Turkin sodan puhkeamista keväällä 1877 Gripenberg palasi takaisin henkikaartiin 2. tarkk’ampujapataljoonan komentajaksi ja sai pian nimityksen myös keisarin sivusadjutantiksi. Turkin sodassa hän osallistui muun muassa Plevnan piiritykseen ja Gornyi Dubnjakin taisteluun. Marraskuussa 1877 Gripenberg ylennettiin Moskovan rykmentin komentajaksi ja hänen vastuulleen annettiin Balkanvuorten yli kulkevan tärkeän Arab Konakin solan vartiointi.[4][1] Hän löi 30. marraskuuta 1877 käydyssä taistelussa solan valtausta yrittäneet turkkilaiset.[5] Sodan päätyttyä Gripenberg ylennettiin helmikuussa 1878 kenraalimajuriksi ja hänet nimitettiin keisarillisen seurueen jäseneksi. Hän sai tammikuussa 1883 eron rykmentin komentajan paikalta ja keskittyi tehtäviinsä yleisesikunnassa ja hovissa sekä edellisvuonna saamaansa tehtävään keisarillisen tykistökomitean johdossa. Gripenberg palasi komentajantehtäviin helmikuussa 1888, jolloin hänestä tuli henkikaartin 1. jalkaväkidivisioonan 1. prikaatin ja syyskuussa 1889 tarkk’ampujaprikaatin komentaja. Hänet ylennettiin vuonna 1890 kenraaliluutnantiksi.[4][1]

Gripenberg ylennettiin 1897 henkikaartin 1. jalkaväkidivisioonan komentajaksi, mutta hänet erotettiin seuraavan vuoden lopulla, koska hän oli arvostellut Venäjän politiikkaa Suomessa. Jo toukokuussa 1900 hän sai kuitenkin vielä korkeamman nimityksen kuudennen armeijakunnan komentajaksi ja tammikuussa 1901 ylennyksen jalkaväenkenraaliksi. Hänestä tuli joulukuussa 1901 tärkeän Vilnan sotilaspiirin apulaiskomentaja ja vuotta myöhemmin sen komentaja. Vuonna 1904 seurasi vielä kunnianimitys keisarin kenraaliadjutantiksi. Gripenberg kuului myös vuosina 1898–1906 arvovaltaiseen Aleksanterin komiteaan, joka käsitteli haavoittuneiden sotilaiden asemaa sodan aikana.[4][1]

Venäjän–Japanin sodan puhjettua Gripenbergistä tehtiin syyskuussa 1904 vastaperustetun 2. Mantšurian armeijan komentaja. Hänen armeijansa kuitenkin alistettiin 1. armeijalle, eikä hän tullut toimeen ylipäällikkönä toimineen kenraali Aleksei Kuropatkinin kanssa. Yrittäessään pysäyttää Mukdenia kohti edenneet Oyama Iwaon komentamat japanilaiset Kuropatkinin armeija kärsi ylivoimastaan huolimatta tappion 26.–28. tammikuuta 1905 käydyssä Sandepun taistelussa. Kuropatkin oli määrännyt Gripenbergin iskemään japanilaisten vasempaan sivustaan, ja kahden päivän ajan hän onnistui hyökkäyksellään painamaan japanilaisia taaksepäin. Gripenberg uskoi voivansa lyödä japanilaiset, jos saisi lisäjoukkoja, mutta Kuropatkin ei lähettänyt hänelle niitä, vaan määräsi armeijansa perääntymään lähtöasemiinsa. Kuropatkinia menetetystä voitosta syyttänyt Gripenberg jätti raivoissaan eronpyyntönsä taistelua seuranneena päivänä.[4][1] Ennen kuin ero ehdittiin myöntää, hän joutui komentamaan armeijaansa vielä helmi–maaliskuun vaihteessa käydyssä Mukdenin taistelussa, jossa venäläiset kärsivät uuden tappion. Pian solmittiin aselepo, ja Gripenbergin saadessa eronsa 25. maaliskuuta sota oli jo käytännössä päättynyt.[4]

Venäjälle palannut Gripenberg nimitettiin vielä huhtikuussa 1905 valtakunnanneuvoston jäseneksi ja kesäkuussa jalkaväen ylitarkastajaksi. Hän sai eron armeijasta tammikuussa 1906, mutta jatkoi valtakunnanneuvoston jäsenenä ja keisarin kenraaliadjutanttina kymmenen vuotta myöhemmin tapahtuneeseen kuolemaansa asti.[4][1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h Oskar Gripenberg Suomalaiset kenraalit ja amiraalit Venäjän sotavoimissa 1809–1917. Biografiakeskus, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  2. Гриппенберг Оскар-Фердинанд Казимирович (venäjäksi) Grwar.ru. Viitattu 8.3.2014.
  3. Veli-Matti Autio: Gripenberg (1600 - ) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 8.6.2004. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  4. a b c d e f g Risto Marjomaa: Gripenberg, Oskar Ferdinand (1838 - 1916) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 8.6.2004. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  5. Nordisk familjebok (1909), s. 324 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 8.3.2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]