Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Osh)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Ош
Ošin taivaanrantaa
Ošin taivaanrantaa
lippu
lippu
vaakuna
vaakuna

Koordinaatit: 40°31′48″N, 72°48′0″E

Valtio  Kirgisia
Alue Ošin alue
Väkiluku (2017)  ([1]) 281 900









Näkymä Ošiin Sulaimanvuorelta.

on kaupunki Ferganan laaksossa, eteläisessä Kirgisiassa. Se on 1,26 miljoonan asukkaan Ošin alueen hallinnollinen keskus, vaikkei olekaan osa tätä aluetta.[2][3]

Ošin väkiluku on noin 281 900 (2017), ja se on Kirgisian toiseksi suurin kaupunki. [1]Kaupungin etnisistä ryhmistä merkittävimmät ovat kirgiisit, uzbekit ja tadžikit. Kaupunki on ollut olemassa vähintään 3 000 vuotta [4].

Ošissa on lentoasema ja vuonna 1992 avattu valtionyliopisto.

Levottomuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ošissa on neuvostovallan päättymisen jälkeen kärsitty jännitteistä etnisten ryhmien, lähinnä kirgiisien ja uzbekkien välillä. Kiistoja ovat aiheuttaneet erimielisyydet maanjaosta ja asunnoista. Vuonna 1990 yhteenotot aiheuttivat satoja kuolonuhreja.

Kurmanbek Bakijevin syrjäyttäminen vallasta huhtikuussa 2010 aloitti uuden etnisen kuohunnan aallon. 10. kesäkuuta 2010 alueella alkoivat uudet väkivaltaisuudet. Kaupunkiin julistettiin hätätila ja ulkonaliikkumiskielto, kun väkivaltaisuudet Ošissa ja Žalal-Abadissa olivat jälleen kiihtyneet vaatien yli 90 uhria. Tuhopoltot ja tulitus ajoivat tuhansia asukkaita pakoon kohti Uzbekistanin rajaa, mutta naapurimaihin johtavat ylityspaikat suljettiin. Suurimmat vahingot ovat kohdanneet uzbekkien omaisuutta. Venäjällä ja Yhdysvalloilla on maassa tukikohtia.[5][6]

Kirgisialaisten lähteiden mukaan jopa 70 % kaupungista poltettiin levottomuuksissa.[7]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b 2017-жылдагы Кыргыз Республикасынын облустарынын, райондорунун, шаарларынын, шаар тибиндеги кыштактарынын калкынын саны, Численность населения Кыргызской Республики на 1 января 2017 года
  2. Tšislennost naselenija Kyrgyzskoi Respubliki na 1 janvarja 2016 goda (xls) (Asukasluku Kirgisian alueilla ja kaupungeissa 1.1.2016 MS-Excel -tiedostomuodossa) 2016. Biškek: Kirgisian kansallinen tilastokomitea, stat.kg. Viitattu 18.9.2016. (venäjäksi)
  3. 2010-2014 Statististšeski ježegodnik Kyrgyzskoi Respubliki (pdf) (Kirgisian alueiden pinta-ala, näiden kaupunkien lukumäärä 1.1.2015 yms. ilmenee s. 11) ISBN 978-9967-26-604-9. 2015. Biškek: Kirgisian kansallinen tilastokomitea, stat.kg. Viitattu 18.9.2016. (kirgiisiksi) (venäjäksi)
  4. Which Forex Strategy is the Best? Online Forex Traders Community (englanniksi)
  5. Death toll rises in ethnic clashes in south Kyrgyzstan. BBC News. Viitattu 12.6.2010 (englanniksi)
  6. Kirgisian etnisissä taisteluissa lähes sata kuollutta. Helsingin Sanomat Viitattu 13.6.2010
  7. Во время беспорядков Ош был сожжен на 70 процентов Lenta.ru. 17.6.2010. Viitattu 11.1.2021. (venäjäksi)
Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta .