Ortodoksinen papisto

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ortodoksinen papisto
Alempi papisto
Lukija
Alidiakoni
Ylempi papisto
Diakoni
Ylidiakoni
Pappi
Pastori
Kirkkoherra
Rovasti
Piispa
Apulaispiispa
Metropoliitta
Arkkipiispa
Eksarkki
Patriarkka
Luostaripapisto
Munkkidiakoni
Arkkidiakoni
Pappismunkki
Arkkimandriitta
Igumeeni

Ortodoksinen papisto on ortodoksisen kirkon sakramenttien toimittamiseen tai siinä avustamiseen vihitty ryhmittymä. Pappeus jakautuu ortodoksisessa kirkossa piispuuteen, pappeuteen ja diakoniuteen. Piispan vihkimisen toimittaa kolme piispaa ja papit ja diakonit vihkii piispa. Pappeudessa toteutuu apostolinen suksessio eli seuranto. Papiksi voidaan vihkiä "nuhteeton mies, joka on ennen papiksi vihkimystä avioitunut tai päättänyt elää naimattomana".[1] Piispojen tulee olla naimattomia tai leskiä. Ortodoksisessa kirkossa ei ole naispappeutta, vaikka on esitetty näkemyksiä, että aikaisemmin käytössä ollut diakonissan virka olisi ollut rinnastettavissa papistoon.[2] Ortodoksiseen sakramentaaliseen papistoon ovat aina kuuluneet piispa, pappi ja diakoni. Avustavaan papistoon ovat aina kuuluneet alidiakonit, lukijat ja alttariapulaiset eli ponomarit, jotka eivät ole papistoa sanan merkityksessä ollenkaan vaan vain apulaisia.

Piispa toimittamassa eukaristiaa.

Ortodoksinen papisto voidaan jakaa niin sanottuun mustaan ja valkoiseen papistoon. Mustalla papistolla tarkoitetaan munkkiuteen vihkiytynyttä papistoa, kuten pappismunkit ja munkkidiakonit.[3] Useimmat ortodoksiset piispat kuuluvat mustaan papistoon eli he nousevat virkaansa luostarin kautta. Valkeaan papistoon kuuluvat luostarilaitoksen ulkopuoliset piispat, papit ja diakonit. Useimmat papit ja diakonit ovat naimisissa, muutama harva on vannonut selibaattilupauksen ennen vihkimistä.[3] Leskeksi jäänyt pappi ei saa avioitua uudestaan eikä solmia muutenkaan läheistä suhdetta naiseen. Jos näin tapahtuu, hän joutuu toimituskieltoon. Suomen ortodoksisessa kirkossa on tällaisia tapauksia sattunut useita, viimeksi lokakuussa 2011.[4].

Kaksi piispoista, arkkipiispa Antonij (Aleksander Vadkovskij) sekä apulaispiispa ja sittemmin Helsingin metropoliitta Tiihon (Veikko Tajakka) olivat leskiä, jotka vihkiytyivät munkkiuteen ennen piispaksi tuloaan.

Avustava papisto (alempi papisto)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Avustavaan papistoon kuuluvat alidiakonit ja lukijat. Heidän tulee nauttia ehtoollisensa kirkkokansan joukossa.[5] Ennen vuotta 1988 avustavaan papistoon kuuluivat lisäksi kanttorit, kirkonisännöitsijät ja ponomarit, mutta tuolloin piispainkokous päätti muuttaa käytännön niin, että avustavaan papistoon kuuluvat vain ne, jotka piispa on erikseen vihkinyt tehtävään kheirotesian[6] kautta.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Jyrki Loima: Esipaimen siunaa - Suomen ortodoksiset piispat 1892-1988. Kuopio, Pyhäin Sergein ja Hermanin veljeskunta, 1999 ISBN 951-98090-0-7 (sid.)
  • Arkkimandriitta Arseni: Ortodoksinen sanasto, Otava/Helsinki 1999. ISBN 951-1-15657-8 (sid.)
  • Isä Ambrosius, Markku Haapio: Ortodoksinen kirkko Suomessa, 1979. ISBN 951-9064-29-X
  • Ortodoksi.net

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Sakramentit Suomen ortodoksinen kirkko.
  2. FitzGerald, Kyriaki Karidoyanes: The Eve-Mary typology and women in the Orthodox Church: Reconsidering Rhodes Anglican Theological Review, Summer 2002. Viitattu 5.2. 2008. (englanniksi)
  3. a b Loima 1999, s. 16-21
  4. Jyrki Räikkä, Kirkko kieltää papilta rakkauden, Helsingin Sanomat 6.4.2012 s C 8
  5. Arseni 1999
  6. http://www.ortodoksi.net/tietopankki/sakramentit/pappeus.htm