Oranienburg

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Oranienburgin sijainti Saksan kartalla
Oranienburgin vaakuna

Oranienburg on kaupunki Saksassa, Brandenburgin osavaltiossa. Havel-joen rannoilla sijaitseva pikkukaupunki kuuluu nykyään vain 35 kilometrin päässä olevan Berliinin suurkaupunkialueeseen. Asukkaita Oranienburgissa on noin 41 000.

Oranienburgiin johtaa Berliinin S-Bahn-verkoston linja S1.

Historia [muokkaa]

1100-luvulla perustettu Oranienburg mainitaan ensimmäisen kerran kirjallisuudessa vuonna 1216 alkuperäisellä nimellään Bötzow. Albert Brandenburgilaisen uskotaan määränneen linnan rakentamisen Havel-joen rannalle. Tämän linnan ympärille keskittyi kauppapaikka, josta kaupunki sai alkunsa.

Vuonna 1646 vaaliruhtinas Fredrik Wilhelm avioitui hollantilaisen prinsessan Louise Henriette Orania-Nassaulaisen kanssa. Louise Henriette ihastui Bötzowiin siinä määrin, että sai koko alueen lahjaksi mieheltään. Prinsessa määräsi kaupunkiin rakennettavaksi hollantilaistyylisen uuden linnan, jota kutsui sitten Oranienburgiksi - Orania on saksaksi Oranien. Vuonna 1653 Bötzowin nimi vaihtui myös Oranienburgiksi.

Natsi-aikana Oranienburgin nimi sai ikävän kaiun. Vuonna 1933 yksi ensimmäisistä keskitysleireistä perustettiin sinne. Oranienburgin keskitysleiriä piti alkuun SA-joukot, myöhemmin se siirtyi SS:n haltuun uudella nimellä Sachsenhausenin keskitysleiri. Toisen maailmansodan jälkeen puna-armeija käytti keskitysleiriä erikoisvankileirinään. Nykyään Sachsenhausenin keskitysleiri toimii kansallisena muistomerkkinä ja museona.

Kaupunginosat [muokkaa]

Oranienburg muodostuu yhdeksästä kaupunginosasta:

  • Friedrichsthal
  • Germendorf
  • Lehnitz
  • Malz
  • Oranienburg
  • Sachsenhausen
  • Schmachtenhagen
  • Wensickendorf
  • Zehlendorf
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Oranienburg.