Opistoaste

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Koulutus Suomessa
Esiaste
- Varhaiskasvatus
Perusaste
- Peruskoulu
Toinen aste eli keskiaste
- Lukio
- Ammattikoulutus
- Ammatillinen aikuiskoulutus
- Kaksoistutkinto
Korkea-aste
- Ammattikorkeakoulu
- Yliopisto
Historiallisia oppilaitosmuotoja
- Kansakoulu
- Oppikoulu
- Opistoaste
- Kouluaste

Opistoasteen tutkinto on ammatillisista tutkinnoista Suomessa käytetty vanha nimitys. Nykyään sen tilalla ovat osin ammattikorkeakoulututkinnot ja osin toisen asteen tutkinnot. Opistoasteen alapuolella olivat aikanaan kouluasteen tutkinnot.

Kaikki tutkintonimikkeet eivät tutkinnonuudistuksen myötä kuitenkaan suoraan periytyneet opistoasteelta ammattikorkeakouluun. Esimerkiksi kaupallisella alalla opistoasteella oli merkonomin tutkinto, jonka yläpuolelle muodostettiin tradenomin ammattikorkeakoulututkinto. Merkonomi-nimike sen sijaan jäi väistyvän opistoasteen tilalle muodostetun toisen asteen liiketalouden perustutkinnon nimikkeeksi.

Aiemman opistoasteen ja esimerkiksi nykyisen toisen asteen tutkintojen vaativuuseroja voi tarvittaessa selventää Tilastokeskuksen koulutusluokitusta käyttäen. Opistossa suoritettu merkonomin tutkinto katsotaan sen mukaan alimman korkea-asteen tutkinnoksi. Sitä alemman tason eli keskiasteen tutkintoja ovat muun muassa ylioppilastutkinto, erityisammattitutkinto, artesaanin, asentajan, mekaanikon, laborantin ja lähihoitajan tutkinnot.

Aiheesta muualla [muokkaa]

Tämä koulutukseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai samankaltaisia artikkeleita.