Opiskelijajärjestö

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Opiskelijajärjestöt ovat opiskelijoiden vapaaehtoistoimintaan perustuvia yhdistyksiä tai lain määrittämiä julkisyhteisöjä. Ne kokoavat opiskelijoita yhteen ja pyrkivät edistämään opiskelijoiden asemaa pitämällä yhteyttä oppilaitoksien hallintoon ja ympäröivään yhteiskuntaan.

Valtakunnalliset opiskelijajärjestöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Korkeakouluopiskelijat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jokaisessa yliopistossa toimii lakisääteinen ylioppilaskunta. Ylioppilaskunnan jäsenyys on pakollinen kaikille yliopistossa opiskeleville perustutkinto-opiskelijoille.

Jokaisessa ammattikorkeakoulussa toimii lakisääteinen opiskelijakunta. Ammattikorkeakouluissa opiskelijakunnan jäsenyys ei ole pakollinen. Ammattikorkeakoulujen opiskelijakuntien kattojärjestö on Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto - SAMOK ry.

Ylioppilaskuntien yhteisjärjestö on Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ry. SYL toimii opiskelijoiden edunvalvontatahona erityisesti opiskelijoita koskevaa lainsäädäntöä kehitettäessä. Ylioppilasliikkeen luomien perinteiden vuoksi erityinen lainsäädännöllinen asema on ylioppilaskuntien lisäksi Helsingin yliopiston viidellätoista ja Teknillisen korkeakoulun yhdellä osakunnalla.[1]

Jokaisella ylioppilaskunnalla on lakisääteisten toimintojen lisäksi omia erityispiirteitään, koska ylioppilaskuntienkin toiminta perustuu lakisääteisyydestä huolimatta enimmäkseen opiskelijoiden itsensä pyörittämään vapaaehtoiseen toimintaan. Osalla ylioppilaskunnista korostuu opiskelijoiden palvelemisen ohella itsenäinen kansalaisjärjestöluonne. Tämä näkyy esimerkiksi yleisempinäkin yhteiskunnallisina kannanottoina. Opiskelijakunnilla toiminta rajoittuu pääosin lakisääteisiin tehtäviin, opiskelijatapahtumiin ja pienimuotoiseen liiketoimintaan – erot esimerkiksi politisoitumisessa näkyvät siinä, ettei opiskelijakuntien vaaleissa ole ollut puolueiden asettamia ehdokkaita.

Opiskelijoiden liikuntaliitto (OLL) on valtakunnallinen opiskelija- ja korkeakoululiikunnan yhteistyöorganisaatio. OLL on Suomen suurin opiskelijajärjestö (yli 200 000 jäsentä, mukaan luettuna SAMOK ja SYL) ja myös yksi suurimmista suomalaisista liikuntajärjestöistä.

Toisen asteen opiskelijat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lukiolaiset voivat liittyä Suomen Lukiolaisten Liittoon ja ammattiin opiskelevien kattojärjestöjä ovat Suomen Opiskelija-Allianssi - OSKU ry. sekä Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto – SAKKI. Sekä lukiolaiset, että ammattiin opiskelevat voivat liittyä Finlands Svenska Skolungdomsförbund FSS:ään.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]