Opiskelijahaalari

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Opiskelijahaalarit)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Opiskelijoita Helsingissä vappuna 2016

Opiskelijahaalari (lyh. haalari) on opiskelijoiden käyttämä värikäs umpihaalari. Haalareihin kerätään usein kangasmerkkejä muistoiksi eri opiskelijatapahtumista ja muista varsinaisista opinnoista eroavista saavutuksista.[1][2] Haalarien väritys ja selässä oleva oppilaitoksen tai ainejärjestön tunnus ilmaisevat kantajansa opiskelupaikan sekä koulutusohjelman.[3][4]

Haalareita käyttävät yleensä yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen opiskelijat.[5][6]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Haalarit ovat yleistyneet alun perin Ruotsissa paikallisen sitsikulttuurin kautta.[7] Suomessa opiskelijahaalareiden ensimmäisiä ilmentymiä ovat kuitenkin olleet Otaniemen rakentamisen (1950-60-lukujen vaihteessa) yhteydessä Rakennusinsinöörikillan opiskelijoiden yhteistuumin hankitut rakennustyömaahaalarit. Miltei samaan aikaan olivat käytössä myös nk. Teekkaritempausten yhteydessä tempaushaalareita. Otaniemeen haalarit rantautuivat kiltojen pariin noin 1970-luvun lopussa. Seuraavana haalarit otettiin käyttöön 1980-luvulla Vaasan kauppakorkeakoulussa. Yleisesti haalarit ovat tulleet tunnetuksi Suomessa teekkarien kautta.[8]

Tekniikan akateemisten liitto TEK:in mukaan haalarit saapuivat Suomeen Ruotsista 1980-luvun alussa.[2]

Haalarikulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Etiketti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varsinaista haalareiden käyttöä määräävää valtakunnallista ohjesääntöä ei ole, mutta ajan mittaan on mukautunut joitain yleisesti hyväksyttyjä käytäntöjä[7]. Eri ainejärjestöillä saattaa olla omia haalareiden käyttöä koskevia sääntöjä.[9]

Haalareita voidaan pitää joko kokonaan ylhäällä tai sidottuna lanteille. Joidenkin opiskelijoiden mukaan vain tekniikkaa opiskelevat, eli teekkarit saavat pitää haalareita ylhäällä asti. Haalarimerkit tulee kiinnittää ompelemalla, liimaamista ei yleisesti pidetä oikeana tapana.[7] Haalareita ei kuulu pestä, vaan läikät ja tahrat ovat osa opiskelijahaalaria.[10] Opiskelijayhteisöt hyväksyvät kuitenkin haalareiden pesun joko käymällä suihkussa tai uimassa ne päällä.[7][9][10][11]

Toisen haalareita ei tule käyttää, eikä myöskään omia haalareita tule lainata toisille.[9] Käytettyjä haalareita ei kuulu myydä[9] tai heittää roskikseen.[10]

Haalarien muokkaaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joissakin opiskelijapiireissä on tapana vaihtaa osa haalarin lahkeesta (yleensä polven alapuolelta) seurustelukumppanin kanssa. Kokonaan vaihdettu lahje sen sijaan voi kieliä siitä, että haalareiden kantaja on vaihtanut alaa.[2][12]

Kuvia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Opiskelijahaalarit & haalarimerkit – mitä ne kertovat opiskelijasta? | Opiskelijalähettiläät | Tampereen korkeakouluyhteisö Opiskelijalähettiläät. 3.2.2022. Viitattu 11.11.2022.
  2. a b c Teekkarin ABC - Teekkarit www.teekkarit.fi. Arkistoitu 11.11.2022. Viitattu 11.11.2022.
  3. Näitkö haalarin, ja haluat tietää mitä tyyppi opiskelee? IL:n haalarikone auttaa! www.iltalehti.fi. Viitattu 11.11.2022.
  4. Bilefrakin tilalle tuli haalari – nyt sekin on muuttunut: koulua ei välttämättä tunnista väristä, paitsi ehkä dollarinvihreiden kauppislaisten Yle Uutiset. 29.4.2022. Viitattu 11.11.2022.
  5. Näitkö haalarin, ja haluat tietää mitä tyyppi opiskelee? IL:n haalarikone auttaa! Iltalehti. 30.4.2019. Viitattu 5.10.2022.
  6. Opiskelijahaalarit & haalarimerkit – mitä ne kertovat opiskelijasta? Tampereen korkeakouluyhteisö. 3.2.2022. Viitattu 5.10.2022.
  7. a b c d Opiskelijahaalaria ei pestä koskaan ja vain teekkarit pitävät myös yläosaa – opiskelijakaupunkien väriläiskille on käyttösääntönsä Yle Uutiset. 15.10.2021. Viitattu 5.10.2022.
  8. Rähjääntynyt haalari on opiskelijan essu ja univormu 80-luvun teekkarimuodista tuli opiskelevan nuorison kulttivaate Helsingin Sanomat. 11.2.1997. Viitattu 5.10.2022.
  9. a b c d 10 kultaista sääntöä: Näin käytät haalareita oikeaoppisesti Turun ylioppilaslehti. 18.9.2017. Arkistoitu 11.11.2022. Viitattu 11.11.2022.
  10. a b c Road to Finnish: Finnish student overalls explained 13.5.2020. Road to Finnish - YouTube. Viitattu 11.11.2022.
  11. Opiskelijahaalarit pestään uimalla Yle Uutiset. 13.9.2014. Viitattu 11.11.2022.
  12. Miten haalarit voi pestä, ja miksi joillakin on erivärinen lahje? Näillä ohjeilla käytät opiskelijahaalareita oikeaoppisesti Jyväskylän Ylioppilaslehti. 3.9.2018. Viitattu 5.10.2022.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Opiskelijahaalari.
Tämä vaatetukseen, muotiin tai kauneudenhoitoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.