Ophir

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Ophir-palkinto (hepreaksi ‏פרס אופיר‎) on merkittävin Israelissa myönnetty elokuva-alan palkinto. Se on saanut nimensä näyttelijä Shaike Ophirin mukaan ja on myönnetty ensimmäisen kerran vuonna 1982. Palkinnot eri sarjoissa myöntää Israelin elokuva- ja televisioakatemia.

Ensimmäinen Ophir-palkinto myönnettiin ohjaaja Shimon Dotanille elokuvasta Tzlila Chozeret, ja vuodesta 1990 palkinto on myönnetty vuosittain. Parhaan elokuvan palkinnon saanut elokuva edustaa Israelia Yhdysvalloissa valittaessa parasta ulkomaista elokuvaa Oscar-palkinnon saajaksi. Elokuvat Aviva My Love ja The Band's Visit eivät kuitenkaan edustaneet Israelia.

Eniten Ophir-palkintoja on saanut Nina's Tragedies, jolle niitä myönnettiin 11. Assi Dayan on saanut palkinnon kahdeksan kertaa ja on palkittu ohjaajana, käsikirjoittajana ja näyttelijänä.

Parhaana elokuvana palkitut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]