Operaatio Platinakettu

Wikipedia
Ohjattu sivulta Operaatio Platinfuchs
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Operaatio Hopeaketun hyökkäyssuunnat ja suomalaiset, saksalaiset ja neuvostoliittolaiset joukot jatkosodan alkaessa kesällä 1941. Operaatio Platinakettu oli pohjoisin, lännestä kohti Murmanskia suuntautunut hyökkäys.

Operaatio Platinakettu (saks. Operation Platinfuchs) oli toisen maailmansodan aikainen natsi-Saksan armeijan operaatio Neuvostoliittoa vastaan pohjoisella rintamalla, Petsamossa ja Murmanskin alueella. Hyökkäysvaiheen alussa kesällä 1941 toimeenpantu Platinakettu oli osa laajempaa Muurmannin rataa tavoitellutta operaatio Hopeakettua. Se liittyi Saksan Norjassa olevalle vuoristoarmeijalle operaatio Barbarossassa (ohje 21) annettuun tehtävään suojata Suomelle kuuluva Petsamon alue, sen nikkelikaivokset, sekä Norjan Narvikin malmi mahdolliselta Neuvostoliiton vastahyökkäykseltä, sekä hyökätä suomalaisten joukkojen kanssa kohti Muurmannin rataa ja estää Muurmannin huolto. Muurmanskista on noin sadan kilometrin matka Petsamon Kolosjoen nikkelikaivoksille ja Petsamosta Kirkkoniemeen ja Varanginvuonolle 50 kilometriä.

Operaation valmistelua[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Operaatio Hopeakettu

Norjan saksalaisten joukkojen komentaja kenraalieversti Nikolaus von Falkenhorst sai tiedon operaatio Hopeaketun sisällöstä 7. toukokuuta 1941. Muurmannin rataa vastaan oli hyökättävä kolmesta kohdasta. Saksan vuoristoarmeijakunnan tuli hyökätä Petsamosta suoraan kohti Murmanskia (operaatio Platinakettu), 26. armeijakunnan Sallan lautta Kantalahteen (operaatio Napakettu) sekä suomalaisen 3. armeijakunnan Kiestingin kautta kahdella divisioonalla Louheen. Hyökkäyksen varsinainen painopiste, operaatio Platinakettu, oli pohjoisessa kenraalieversti Eduard Dietlin lohkolla 2. ja 3. vuoristodivisioonan kohdalla. Hyökkäyksen ajankohta oli suunniteltu tapahtuvaksi seitsemän päivää Saksan yleishyökkäyksen alkamisen jälkeen.

Saksalaiset pioneerit aloittivat hyökkäysalueen valmistelun siviilipukuun puetun pioneerikomppanian voimin 20. kesäkuuta ja 21. kesäkuuta välisenä yönä. Loput, Tirolista, Steiermarkista ja Salzburgista kotoisin olevat joukot laskettiin Suomen puolelle 22. kesäkuuta kello 02:31. Joukot miehittivät operaatio Renntierin mukaisesti kaivosalueen ja Petsamon ydinalueet samana päivänä. Neuvostoliiton konsuli Markkinassa ehti raportoida Moskovaan joukkojen siirrosta, ennen kuin Gestapon miehet valtasivat konsulaatin. Konsulaatin henkilökunta vangittiin ja luovutettiin tarkkailijana toimineelle Suomen Valpolle, arkistot takavarikoi Gestapo.

Maastontiedustelu Suomen alueella Neuvostoliiton rajalle saatiin valmiiksi 24. kesäkuuta 1941 mennessä. Jatkosota alkoi 25. kesäkuuta.

Operaatio Platinakettu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saksan 2. vuoristodivisioona[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kenraalieversti Eduard Dietlin komentaman Saksan vuoristoarmeijan 2. ja 3. vuoristodivisioonan tehtävänä oli ylittää Titovka eli Vaalesjoki kahdessa paikassa. Pohjoisempana 2. vuoristodivisioonan 136. jalkaväkirykmentin piti hyökätä Kalastajasaarentoon pohjoiseen ja samalla edetä Muotkavuonon etelärantaa pitkin kohti vuonon pohjukkaa, mistä alkaisi Titovkan ja Läntisen Litsajoen välinen yhdystie; tavoitteena oli Litsajoki. 2. vuoristodivisioonan 137. jalkaväkirykmentin puolestaan tuli 136. jalkaväkirykmentin eteläpuolella edetä kohti neuvostoliittolaisten bunkkeriasemaa, sen läpäistyään ylittää Titovkajoki ja edetä Litsan länsipuolelle.

Hyökkäyksen edellytyksenä oli se, että Kalastajasaarennon niemimaa eristetään mantereesta, jottei sieltä voida iskeä Titovkaan hyökkäävien saksalaisjoukkojen sivustaan. Maastotiedustelun perusteella oli Titovkan kylässä todettu olevan osia NKVD:n rajarykmentistä sekä lentokenttä.

Hyökkäys alkoi 29. kesäkuuta 1941 siten, että 136. jalkaväkirykmentti sulki Kalastajasaarennon yhteydet mantereeseen, valtasi Titovkajoen ylittävän sillan sekä eteni Titovkan kylään, mistä Neuvostoliitto oli jo evakuoinut niin lentokentän kuin NKVD:n rajarykmentin.

Etelämpänä 137. jalkaväkirykmentti eteni neuvostoliittolaisten betonibunkkerilinjalle, ja kykeni sumussa läpäisemään puolustuslinjat jättäen bunkkerit myöhemmin vallattavaksi. Bunkkerit vallattiin lopulta liekinheitinten avulla, ilmatorjuntatykkien suorasuuntaustulen ja Stuka-syöksypommittajien hyökkäysten tukemana. Huomattavilta osiltaan siperialaisista joukoista koostuneet saarretut puolustajat taistelivat sitkeästi, eikä koko bunkkerilinjasta jäänyt henkiin kuin sata sotavangiksi otettua neuvostosotilasta.

30. kesäkuuta mennessä 2. vuoristodivisioonan etummaiset osat olivat tavoittaneet Litsajoen.

Toisen vuoristodivisioonan komentajana toimi kenraalimajuri Ernst Schlemmer.

Saksan 3. vuoristodivisioona[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

3. vuoristodivisioonan 138. jalkaväkirykmentin tuli edetä Titovkan yli ja Tsaprjärven pohjoispuolelta kohti Litsajokea, kun taas 139. jalkaväkirykmentin hyökkäyssuuunta kohti Muotkavuonoa ja Titovkajoen yli suuntautui Tsaprjärven eteläpuolelta.

Divisioonan eteneminen ei onnistunut suunnitelman mukaan, koska Titovkajoen ja Tšaprjärven jälkeen maastossa ei ollutkaan yhdystietä Titovkajoelta Litsajoelle. Venäläisissä kartoissa olleet katkoviivat olivat olleet lennätinlinjoja ja lappalaisten porolla kuljettavia talviteitä. Huolto muodostui ongelmaksi, mitä varten kohdistettiin työpalvelumiehiä rakentamaan tietä ja yhteyksiä.

3. vuoristodivisioona, komentajanaan kenraalimajuri Hans Kreysing, pääsi Läntisen Litsan kalastajakylään vasta 3. heinäkuuta. Litsajoki ylitettiin kumilautoilla. Sen takaa löytyi evakuoitu neuvostoliittolainen sotilastukikohta, josta löytyi leipää ja 150 kuorma-autoa. Laaksosta löytyi yhdystie Murmanskin tien suuntaan.

Koko 3. vuoristodivisioona ylitti Litsajoen 6. heinäkuuta saatuaan huoltoa kumilautoilla. Neuvostoliittolaiset pyrkivät häiritsemään ylitystä. Saksalaisten oma ilmavoima, 5. lennosto, oli kohdistettu samanaikaisesti tukemaan keskisen ryhmän hyökkäystä Sallasta kohti Kantalahtea, joten omaa ilmatukea ei neuvostoliittolaisia vastaan ollut saatavissa. Saksalaisten hevosvetoinen tykistö oli hidas vaikeassa maastossa ja 2/3 divisioonan vahvuudesta meni huoltotehtäviin ja taistelua varten ei jäänyt kuin kolmannes. Litsajoen yli tunturin kupeelle saatiin vain pieniä sillanpääasemia raskaiden tappioiden jälkeen. Neuvostoliittolaisten huolto puolestaan perustui rautateihin ja teihin.

Operaation loppu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

17. heinäkuuta Dietlin oli pakko lopettaa hyökkäys ja ryhmittyä puolustukseen vain 45 km:n päähän Murmanskista. Saksan sodanjohdon käskystä vuoristoarmeijakunta yritti vielä uutta hyökkäystä saatuaan SS-divisioona Totenkopfilta vahvistukseksi kaksi jalkaväkirykmenttiälähde? ja ilmatukea Stuka-syöksypommittajilta, mutta 19. syyskuuta sen oli peräännyttävä jälleen Litsajoen taakse. Operaatio todettiin loppuneeksi 22. syyskuuta. Litsajoelle syntyi pitkäaikainen asemasotarintama. Samoin epäonnistui ja lopetettiin eteläisempi yritys katkaista Murmannin rata Kantalahdessa.

Operaatioiden epäonnistumisella oli ratkaiseva merkitys koko sodan kululle, kun liittoutuneiden huoltoyhteys Murmanskin ja Murmannin radan kautta jäi saksalaisilta katkaisematta. Tämän yhteyden kautta puna-armeijalle virtasi materiaaliapua länsiliittoutuneilta koko sodan ajan, muun muassa yhteensä 4 048 panssarivaunua ja 3 052 lentokonetta.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]