Operaatio Brevity

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Operaatio Brevity
Osa toisen maailmansodan Pohjois-Afrikan sodan Läntisen aavikon taisteluita
Sotatoimialue
Sotatoimialue
Päivämäärä:

15.–16. toukokuuta 1941

Paikka:

Egyptin ja Libyan välinen raja-alue

Lopputulos:

Ratkaisematon

Osapuolet

Yhdistyneen kuningaskunnan lippu Yhdistynyt kuningaskunta
Australian lippu Australia

Natsi-Saksan vuosina 1935–1945 käytössä ollut lippu. Saksa
Italia

Komentajat

Yhdistyneen kuningaskunnan lippu Archibald Wavell
Yhdistyneen kuningaskunnan lippu William Gott

Natsi-Saksan vuosina 1935–1945 käytössä ollut lippu. Erwin Rommel
Natsi-Saksan vuosina 1935–1945 käytössä ollut lippu. Maximilian von Herff

Vahvuudet

3 jalkaväkipataljoonaa
53 panssarivaunua

osia eri pataljoonista
30–50 panssarivaunua

Tappiot

206+ miestä
5 panssarivaunua
6 lentokonetta

605+ miestä
3 panssarivaunua

Operaatio Brevity oli toukokuun puolessa välissä 1941 osana Läntisen aavikon taisteluita toteutettu rajoitettu hyökkäys. Tarkoituksena oli iskeä heikohkoa akselivaltojen etulinjaa vastaan Sollumin, Fort Capuzzon ja Bardian rajaamalla alueella Libyan ja Egyptin rajalla. Operaation alku oli lupaava, ja se aiheutti sekaannusta akselivaltojen ylemmässä johdossa, mutta lähes kaikki saavutetut tulokset menetettiin vihollisen tekemissä vastaiskuissa. Saksalaisten täydennysjoukkojen saapuessa alueelle operaatio keskeytettiin sen kestettyä ainoastaan reilun vuorokauden.

Taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Libyaan sijoitetut Italian joukot hyökkäsivät Egyptiin syyskuussa 1940, mutta ne työnnettiin takaisin Agheilaan saakka Kansainyhteisön joukkojen aloitettua hyökkäyksensä helmikuussa 1941. Hyökkäyksessä tuhottiin Egyptiin tunkeutunut Italian 10. armeija.

Vastoin sotilaallisia periaatteita Winston Churchill halusi saavuttaa mahdollisimman monta tavoitetta yhtä aikaa. Joukkoja siirrettiin Abessinian valtaamiseksi, sekä Kreikan tukemiseksi. Joukkojen siirtäminen alueelta esti lopulta sotatoimien jatkamisen.

Saksa lähetti Italian tueksi Erwin Rommelin johtaman Afrikan armeijakunnan, joka työnsi huhtikuussa Kansainyhteisön joukot takaisin Egyptiin. Tämän jälkeen linjat vakiintuivat Libyan ja Egyptin rajalle, ja Libyan alueella Kainsainyhteisön hallussa oli ainoastaan Tobrukin piiritetty kaupunki.

Tobrukin valtaus olisi lyhentänyt Rommelin joukkojen huoltoreittiä merkittävästi, minkä vuoksi pääosa akselivaltojen joukoista oli ryhmitetty piirittämään kaupunkia ja ainoastaan rajallinen määrä joukkoja oli sijoitettu raja-alueelle.

Rommelin maine alkoi nimenomaan näistä taisteluista, koska hän aloitti tiedusteluhyökkäyksen muutamalla pataljoonalla Italialaisten kauhuksi ja Englantilaisten hämmästykseksi ja joutui keskeyttämään etenemisen huollon puutteessa, eli polttoaineeen ja ammusten loppumisen takia. Ilman Tobrukin valtausta eteneminen Egyptiin ei kertakaikkian ollut enää mahdollista.

Suunnitelma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Archibald Wavellin päämääränä oli vallata Tobrukin vapauttamiseksi kesäkuussa tehtävää hyökkäystä (operaatio Battleaxe) varten sopiva lähtöalue sekä kuluttaa akselivaltojen joukkoja. Tärkeimpänä vallattavana maastonkohtana pidettiin Halfayan solaa. Suunnitelman heikkoutena oli hyökkäykseen käytettävien joukkojen heikko taistelukelpoisuus täydennysten ollessa edelleen kesken.

Operaatio toteuttamisesta vastaisi 22. kaartinprikaati vahvennettuna 7. panssaridivisioonan joukoilla, joita olisivat 2. panssarirykmentin 29 cruiser-tankkia sekä 4. panssarirykmentin 24 jalkaväkipanssarivaunua. Yhdistyneen kuningaskunnan ilmavoimat suojaisivat joukkoja hävittäjillä sekä tukisivat hyökkäystä pommittaen vihollisen siirtymisteitä.

Prikaatikenraali William Gott, joka oli 22. Kaartin prikaatin komentaja, johtaisi operaatiota. Hän oli kokenut komentaja ja johtanut joukkoja jo vetäytymisen aikana. Hänen suunnitelmansa mukaan joukot etenisivät kolmena osastona:

  • Eteläisen osaston muodostaisivat panssarivaunut, jotka etenisivät Bir el Khireigatista Sidi Azeiziin tuhoten kohtaamansa vihollisen. Osasto koostui 7. tukiryhmästä, 2. panssarivaunurykmentistä sekä 11. husaarirykmentistä.
  • Keskimmäinen osasto koottaisiin 22. kaartinprikaatista ja sen tehtävänä oli siivota Halfayan solan alue sekä turvata Bir Wair, Musaid ja Fort Capuzzo ja lähettää komppanian vahvuiden osasto kohti Bardiaa. Osasto koostui Durhamin kevyen jalkaväkirykmentin 1. pataljoonasta ja skotlantilaiskaartin 2. pataljoonasta sekä 4. panssarivaunurykmentin jalkaväkivaunuista.
  • Pohjoisessa lähellä rannikkoa etenevän osaston tehtävänä oli varmistaa Halfayan solan alue ja vallata Sollum. Osasto koostui Kivääriprikaatin 2. pataljoonasta sekä 8. kenttätykistörykmentistä

Akselivaltojen alueella olleet joukot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alueen pääosastona oli Taisteluosasto von Herff, joka oli sijoitettu aavikkotasangolle. Osasto käsitti 30–50 panssarivaunua 5. Panssarirykmentin 2. pataljoonasta, Italian armeijan Trentodivisioonasta motorisoidun jalkaväkipataljoonan sekä tukevia joukkoja. Halfayan solaan oli sijoitettu tykistön tukemana kaksi Bersaglieri komppaniaa (motorisoitua italialaista jalkaväkeä).

Taistelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liittoutuneiden eteneminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jalkaväki ryhmittyi 13. toukokuuta 1941 lähtöasemiin, jonne panssarivaunut saapuivat 15. päivän aamuna. Kello 06.00 aloittivat maavoimien joukot ilmavoimien Hawker Hurricane hävittäjien tukemana etenemisen kolmena osastona.

Keskimmäisessä osastossa 22. Kaartinprikaati saavutti Halfayan solan korkeimman kohdan, jossa se kohtasi puolustukseen asettuneen Italian armeijan panssarintorjuntatykein vahvennetun Bersaglieri komppanian. Hyökkäyksessä tuhoutui seitsemän panssarivaunua, mutta 4. panssarirykmentin C komppania ja Skotlantilaiskaartin 2. pataljoonan G komppania valtasivat italialaisten aseman. Prikaatin pääosa jatkoi puolustuksen murruttua etenemistään Bir Wairin ja Musaidin väliselle tielle. Noin kello kahdeksan prikaati vastaanotti suuren saksalais-italialaisen leirin antautumisen ja ennen lounasta Bir Wair ja Musaid oli vallattu.

4. panssarirykmentin A komppania ja Durhamin kevyen jalkaväkirykmentin 1. pataljoona (1DLI) jatkoivat etenemistä kohden Fort Capuzzoa. Lähellä linnoitusta oli asettunut puolustukseen 20–30 Saksan armeijan panssarivaunua, joita tuki panssarintorjuntatykistö. A komppania menetti nopeasti viisi vaunua, mutta se pakotti kuitenin vihollisen irtaantumaan. Jalkaväki kadotti kosketuksensa tukeviin tankkeihin ja 1DLI:n C komppania aloitti hyökkäyksen Fort Capuzzoa vastaan ilman panssarivaunuja. Linnoitus saatiin vallattua vasta koko pataljoonan ja sitä tukevien panssarivaunujen avulla. Iltapäivällä Skotlantilaiskaartin 2. pataljoonan komppania teki tiedustelumatkan Bardiaan. Osasto joutui konekivääriylläkköön Sollumin varuskunnan luona. Osasto tuhosi hyökkääjän menettäen yhden vaunun ja ottaen joitakin vankeja.

Aavikko-osasto (vasemman puoleinen) koostui 2. panssarirykmentistä sekä muista 7. panssariprikaatista kootuista joukoista. Tiedustelutietojen mukaan alueella oli jopa 30 Saksan armeijan panssaroitua ajoneuvoa, jolloin panssarirykmentti määrättiin tiedustelemaan. Pääosa alueella olleista saksalaisjoukoista oli kuitenkin jo poistunut. Panssarirykmentti löysi alueelta kolme panssarivaunua, joista yksi Panzer IV tehtiin liikuntakyvyttömäksi ja kaksi muuta vetäytyi pois. Rykmentti menetti itse yhden vaunun mekaanisten vikojen vuoksi. Hieman myöhemmin kohdattiin 15 saksalaista vaunua, joista tuhottiin yksi Pzkf III ja pakotettiin muut vetäytymään. Osasto saavutti puoleenpäivään mennessä tavoitteensa Fort Capuzzon länsipuolella. Iltapäivällä jäljellä olevat yhdeksän 2. panssarirykmentin A komppanian vaunua aloittivat tiedustelun Sidi Azeiziin.

Rantatietä edennyt osasto, jolla ei ollut panssaritukea, pysähtyi italialaisjoukkojen vastarintaan Halfayan solassa. Puolustus saatiin murrettua vasta Kivääriprikaatin 2. pataljoonan S komppanian, joita tuki Australian asevoimien panssarintorjuntatykistö. Etenijät saivat kaikkiaan noin 130 sotavankia.

Akselivaltojen vastahyökkäys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka saksalaiset ja italialaiset tiesivät hyökkäyksen olevan tulossa, se siitä huolimatta onnistui yllättämään heidät. Puolustavissa joukoissa oli 15. toukokuuta havaittavissa jopa lievää sekaannusta. Etulinjasta saatujen tietojen mukaan hyökkääjillä oli jopa yli 100 panssarivaunua, joiden seurauksena tuli jatkuvia tukipyyntöjä alueella oleville ilmavoimien yksiköille.

Tobrukia piirittäneet joukot keskitettiin kaupungin itäreunalle estämään kaupungin piiritysrenkaan murtaminen ulkoapäin ja estämään piiritettyjen joukkojen liittyminen apuun tuleviin joukkoihin. Everstiluutnantti Hans Cramerin johdolla lähetettiin Panssarirykmentti 8:n panssaripataljoona vahvennettuna 88 millimetrin tykein varustetulla ilmatorjuntapatterilla Kampfgruppe von Herffin täydennykseksi. Seuraavana päivänä alueelle lähetettiin vielä kenraali von Esebeck joukkoineen.

Saksalaiset keskittivät joukkojaan liittoutuneiden keskistä hyökkäyskiilaa vastaan. Von Herff, jonka liittoutuneiden hyökkäys painoi taaksepäin, aloitti 15. toukokuuta paikallisen vastahyökkäyksen kohti Fort Capuzzoa käyttäen Panssarirykmentti 5:n toista pataljoonaa. Alueella ollut Durhamin kevyen jalkaväen 1. pataljoonan D komppania, jolla ei ollut tehokasta panssarintorjunta-aseistusta, oli lyöty. Loppu osa alueella olleesta pataljoonasta vetäytyi Musaidiin alueella olleen pölyn suojaamana. Panssaripataljoona valtasi Fort Capuzzon aiheuttaen liittoutuneille kovia tappioita ja vangiten 70 miestä.

Panssarirykmentti 5 havaitsi brittien panssarirykmentin 2. pataljoonan A komppanian etenemisen Sidi Azeiziin, mutta saksalaiset erehtyivät vaunujen tunnistuksessa luullen keveitä vaunuja Matildoiksi. Von Herff luuli alueella olevan kaksi vaunupataljoonaa. Saksalaisten suunnitelmana oli keskittää kaksi rykmenttiä seuraavaksi aamuksi.

Liittoutuneiden vetäytyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Playfair, I.S.O. (toim.): The Mediterranean and Middle East Volume II:The Germans come to the help of their Ally (1941). The Naval & Military Press, 2004. ISBN 1-845740-66-1. (englanniksi)
  • Jentz, Thomas L.: Tank Combat in North Africa The Opening Rounds Operations Sonneblume, Brevity, Skorpion and Battleaxe February 1941 - June 1941. A Schiffer Military History Book, 1998. ISBN 0-7643-0226-4. (englanniksi)