Opel RAK
Opel RAK oli Opel-autotehtaan vuosina 1928–1929 valmistama sarja rakettimoottorisia kulkuneuvoja. Moottoreina käytettiin kiinteäpolttoaineisia pieniä raketteja, ja kulkuneuvoina pääasiassa tehtaan vakiomalleista modifioituja ajoneuvoja.
Opel teki ajoneuvoilla suoritetuilla esityksillä rakettiteknologiaa tunnetuksi, ja samaan aikaan sai mainostettua automerkkiään. Esimerkiksi rakettitekniikan parissa elämäntyönsä tehneet Werner von Braun ja Irene Bredt ovat kertoneet nuorena näkemänsä rakettiautonäytösten tehneen heihin suuren vaikutuksen ja vaikuttaneen heidän uravalintaansa.[1]
Kehittäjät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kulkuneuvot suunnitteli Opelin tiedotuksesta ja testaustoiminnasta vastaava johtaja, yhtiön perustajan pojanpoika Fritz von Opel yhdessä rakettitekniikan parissa työskennelleen Max Valierin ja insinööri Friedrich Wilhelm Sanderin kanssa. Opel kustansi kehitystyön ja laitteet rakennettiin Opelin tehtailla.
Yhteistyö alkoi 1927 kun itavaltalainen Valier, koelentäjä ja tähtitieteilijä, otti yhteyttä von Opeliin saadakseen tämän tukemaan rakettitutkimustaan. Valier oli yksi avaruustutkimusyhdistys VfR:n perustajajäsenistä, mutta kiinnostunut rakettien käytöstä myös maakulkuneuvoissa. Von Opel, joka toimi Opelin testaustoiminnan johtajana, koeajajana ja oli itsekin lentäjä, ymmärsi rakettitekniikan tuomat mahdollisuudet ja halusi yhtiönsä olevan kehityksessä mukana.[2] Näytösmäisiin tempauksiin mieltynyt Fritz von Opel näki projekteissa hyvän keinon mainostaa Opel-yhtiötä.
Kehitystyö aloitettiin Opelin tehtailla Rüsselsheimissa. Heti alusta pitäen mukana oli kiinteästi myös Sanderin, jonka H.G. Cordes -yhtiö valmisti laitteisiin tarvittavat kiinteäpolttoaineiset raketit. Yhtiö oli jo 1800-luvun puolelta lähtien valmistanut erilaisia merenkulussa tarvittavia raketteja. Raketteja käytettiin harppuunoissa, merkinantoon ja liinakiväärissä köysiliinan ampumiseen laivasta toiseen.[2][3]
Nopeusauto RAK 1[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Keväällä 1928 valmistui Opel RAK 1, maailman ensimmäinen rakettimoottorinen auto. Runko oli 1923–1926 kehitetty 4-PS-mallin kilpa-autoversio, jolla Opel oli saavuttanut useita kilpailuvoittoja. Voimanlähteeksi oli vaihdettu Sanderin kehittämä rakettiyksikkö, 12 kiinteäpolttoaineista rakettia. Rakettiyksikkö oli rakennettu auton perään, sähkösytytys laukesi kaasupoljinta painettaessa. Etupyörien takana oli siivekkeet joilla auton keula saatiin pysymään kiinni tiessä. Opelin koeajaja Kurt C. Volkhart saavutti 15. maaliskuuta autolla 75 kilometrin tuntinopeuden.[4]
Huhtikuussa Opel oli valmis edelleen kehitetyn rakettiauton julkiseen näytökseen. RAK 1 esiteltiin tehtaan koeradalla Rüsselsheimissa 11. huhtikuuta 1928. Huolimatta siitä että vain seitsemän rakettia syttyi, kiihtyi auto sataan kilometriin tunnissa kahdeksassa sekunnissa.[5] Ennätysajo sai Saksassa paljon positiivista julkisuutta ja aiheutti mediassa vilkasta keskustelua rakettiteknologian tuomista mahdollisuuksista.[2]
Nopeusauto RAK 2[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Seuraavan mallin esittelystä ja nopeustestistä von Opel rakensi huomiota herättävän mediatapahtuman. Malli esiteltiin 23. toukokuuta 1928, tällä kertaa Berliinin AVUS-kilparadalla, sillä Opelin koerata soveltui korkeintaan 140 km/h nopeuteen. Mukana Berliinissä oli 3000 kutsuvierasta, tähtivieraina näyttelijä Lilian Harvey ja nyrkkeilijä Max Schmeling. Auto, RAK 2, oli esiintymislavalla peitettynä, kunnes se näyttävästi paljastettiin ja rullattiin lähtöviivalle.[2] Tilaisuus radioitiin suorana lähetyksenä.[6]
Rak 2:n runkona oli Opelin kilpa-auto 10/40 PS. Sivuilla oli kaksi isokokoista siivekettä painamasa keulaa maahan ajon aikana. Sander oli suunnitellut autoon 24 raketin työntöyksikön, joka kehitti 6000 kilon työntövoiman, raketeissa oli polttoaineena yhteensä 120 kiloa räjähdysainetta. Auton oli arvioitu ylittävän 200 km/h nopeuden, mutta huippunopeutta ei tiedetty. Mustaksi maalattu virtaviivainen auto antoi siivekkeineen futuristisen vaikutelman. Työntöyksikön sähkösytytys käynnisti raketit yksi kerrallaan kun koeajajana toimiva Fritz van Opel polkaisi kaasupoljinta. Auto kiihtyi nopeasti ja saavutti yli 200 km/h nopeuden. Kolme minuuttia kestäneen ajon aikana siivekkeet osoittautuivat liian pieniksi, mutta von Opel onnistui pitämään auton radalla ja saavutti huippunopeuden 238 km/h. Media piti rakettiautoa sensaationa ja antoi von Opelille lempinimen Raketti-Fritz.[2]
Auton kylkeen oli maalattu sekä Opelin että Sanderin nimet, jonka vuoksi siitä käytetään myös nimitystä Opel-Sander RAK 2.
Rakettimoottoripyörä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Keväällä 1928 Von Opel ja Sander rakensivat kuudella kiinteää polttoainetta käyttävällä raketilla varustetun moottoripyörän nopeusennätyksen tekoa varten. Nopeusennätyskokeilut pyörällä kiellettiin kuitenkin turvallisuussyihin vedoten ja pyörää käytettiin vain esittely- ja testitarkoituksiin. Pyörä painoi 180 kilogrammaa ja oli lisäksi varustettu 500 kuutioisella, 22 hevosvoiman yksisylinterisellä bensiinikoneella.[7]
Rakettilentokone Ente[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Onnistuneiden autokokeilujen jälkeen ryhmä suunnitteli rakentavansa rakettikäyttöisen lentokoneen. Opel osti tarkoitusta varten Alexander Lippischiltä hänen suunnittelemansa Ente-purjelentokoneen ja palkkasi Fritz Stammerin koelentäjäksi.
Jalaksille koneen rungon alapuolelle kiinnitettiin kaksi kiinteäpolttoaineista rakettia, sekä vastapaino kompensoimaan työntövoiman aiheuttamaa momenttia. Raketit oli suunniteltu poltettavaksi peräkanaa, jotta saataisiin yhtenäinen noin minuutin paloaika. Sähkösytytys laukaistiin ohjaamosta kytkimellä.
Testilennot aloitettiin 11. kesäkuuta 1928 Wasserkrupessa. Yhden epäonnistuneen startin jälkeen koneen raketti syttyi ja lyhyen nousukiidon jälkeen Ente nousi taivaalle. Kone nousi 1500 metriin, Stammer kiersi läheisen kukkulan ja laskeutui onnistuneesti. Toista lentoa varten ryhmä asetti molemmat raketit syttymään samanaikaisesti. Nousukiidossa toinen raketeista räjähti. Sirpaleet repivät reikiä molempiin siipiin ja sytyttivät ne palamaan. Tästä huolimatta Stammer onnistui ohjaamaan muutaman kymmenen metrin korkeudessa olevan palavan koneen laskuun ja selvisi vahingoittumattomana. Ente tuhoutui täysin.[6]
Kiskoajoneuvo RAK.3[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kesäkuussa Opelin ryhmä vei suljetulle rautatienosuudelle testaukseen kiskoilla kulkevan rakettiajoneuvo RAK.3:n. Laitteessa oli tilaa kuljettajalle, mutta koeajoissa laite oli miehittämätön – joskin ohjaamossa matkusti mukana kissa. RAK.3:n työntövoima syntyi 30 raketista, ja se saavutti 254 kilometrin tuntinopeuden. Muutamaa viikko myöhemmin parannetulla mallilla tehdyllä toisella miehittämättömällä koeajolla laite suistui kiskoilta ja tuhoutui kokonaan rajussa räjähdyksessä. Tätä koelaitetta on joskus mainittu nimellä RAK 4.[2]
Epäonnistuneita testilentoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Enten kesällä tuhouduttua ryhmä jatkoi suunnitelmaa rakettilentokoneen rakentamiseksi. Ongelmallisinta oli löytää riittävän vakaasti lentävä, ja toisaalta rakenteiltaan vahva lentokone. Tutkittuaan useita konemalleja von Opel sai suostuteltua lentokonesuunnittelijan ja -rakentajan Julius Hatryn mukaan ryhmään.[2]
10. syyskuuta Opelin ryhmä teki koelennon Rüsselsheimin lähellä, mukana oli vain muutama kymmenen katselijaa. Testikoneeseen oli liitetty peräti 100 rakettia. Tulos oli täydellinen epäonnistuminen: kone ei noussut ilmaan lainkaan, vaan paloi laukaisupaikalle.[2]
Ryhmällä oli kuitenkin pikalla toinenkin testikone. Tällä suoritettiin kaksivaiheinen testilento: kone nousi ilmaan omin voimin, ja raketti sytytettiin noin parin metrin korkeudessa. Koelentäjänä toiminut von Opel lensi noin 1,4 kilometriä, mutta kysymyksessä ei ollut puhdas raketilla tehty lento nousun tapahduttua vakiomoottorilla.[2]
Rakettilentokone RAK 1[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
17. syyskuuta ryhmä yritti uudelleen julkisuudelta salaa pidetyssä kokeessa. Hatryn suunnittelemaan vakiokoneeseen oli lisätty kaksi rakettia nousuraketeiksi, auttamaan lentoonlähdössä. Lentäjänä toiminut Hatry onnistui nousemaan ilmaan ja lensi 25 metrin korkeudessa noin 500 metriä.[2]
Von Opel päätti kokeilla konetta julkisessa näytöksessä. Hatryn koneeseen lisättiin nyt Sanderin 16 raketin työntöyksikkö. Korkeusperäsin oli nostettu puomeista muodostuvan perärungon avulla pois rakettien suihkuliekeistä. Frankfurtin Rebstockin lentokentällä 30. syyskuuta 1929 pidetyssä näytöksessä parin tuhannen hengen yleisön edessä kaksi ensimmäistä koelentoyritystä epäonnistuivat, sillä raketit eivät syttyneet oikeaan aikaan. Epäonnistuneiden yritysten jälkeen Sanderilla oli jäljellä ainoastaan 11 rakettia 24 sekunnin polttoajalla, mutta koelentäjänä toiminut von Opel vaati silti kolmatta lentoa. Sanderin ja Hatryn suostuttua yritykseen Von Opel sai koneen ilmaan ainoastaan rakettivoimaa käyttämällä ja lensi 25 metrin korkeudessa 80 sekuntia huippunopeutenaan noin 150 km/h. Kuusi raketeista oli jäänyt syttymättä ja polton päätyttyä von Opel teki pakkolaskun selviten vahingoittumattomana. Kone tuhoutui.[2]
Koneeseen oli maalattu Opelin lisäksi myös Sanderin ja Hatryn nimet, ja konetta kutsutaankin ajoittain nimillä: Opel-Sander RAK-1 tai Opel-Hatry RAK 1.
Sarjan loppu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ryhmä oli tehnyt päätöksen seuraavan rakettilentokoneen rakentamisesta heti syyskuun lopun lennon jälkeen. Pörssimarkkinoiden äkillinen romahdus kuitenkin muutti suunnitelmat ja kehitystyö Opelin piirissä päättyi. Yhtiö myytiin General Motorsille ja Fritz von Opel muutti Sveitsiin. Yhteistyön päätyttyä Max Valier jatkoi rakettiautotutkimuksia, keskittyen nestemäisellä polttoaineella toimiviin moottoreihin. Hänen Valier-Heylandt Rak 7 -mallinsa vuonna 1930 oli ensimmäinen nestemäistä polttoainetta käyttävällä raketilla varustettu auto. Valier sai surmansa samana vuonna testipenkissä käytetyn raketin räjähdyksessä.
Friedrich Wilhelm Sander jatkoi kiinteäpolttoaineisten rakettien kehittelyä useissa projekteissa. Yhteistyössä ruutivalmistaja Wolff & CO:n ja muutaman muun yhtiön kanssa hän ryhtyi vuonna 1930 salaa kehittämään kenttätykistölle tarkoitettuja raketteja. Yritys joutui konkurssiin, ja Sanderin myöhemmin perustaman Comet GmbH:n natsihallinto kansallisti vuonna 1938.[3]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Arndt, Rob: Opel rocket vehicles (1928-1929) Strange vehicles of pre-war Germany and the Third Reich (1928-1945). Viitattu 8.3.2009. (englanniksi)
- Opel-Rakete wieder aufgetaucht!. Auto Bild Klassik, , nro 1/2007. Axel Springer AG. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 8.3.2009. (saksaksi)
- Hardy, Justin: First manned rocket. Aviation History, , nro Toukokuu 2007, s. 74. Weider History Group. (englanniksi)
- 80th Anniversary of Fritz von Opel's Record-Setting RAK 2 Ride (Opel-lehdistötiedoite) GM Media Online. 7.5.2008. General Motors. Arkistoitu 24.10.2008. (englanniksi)
- Manfred Tegge: Donar GmbH, Werk Bremerhaven-Geestemünde, Relikte in Niedersachsen und Bremen, ((saksaksi))
- Werner von Braun: Recollections of Childhood, Early Experiences in Rocketry as Told by Werner Von Braun 1963 Marshall Space Flight Center History Office. NASA. Arkistoitu 21.8.2012. Viitattu 8.3.2009. (englanniksi)
- Nicolae-Florin Zaganescu: Dr. Irene Sänger-Bredt, a life for astronautics. Acta Astronautica, joulukuu 2004, 55. vsk, nro 11, s. 889-894. International Academy of Astronautics. ISSN 00945765. ScienceDirect (maksullinen) (html, pdf). Viitattu 22.8.2008. (englanniksi)
