Ontologinen todistus

Wikipedia
Ohjattu sivulta Ontologinen argumentti
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Osa artikkelisarjasta
Jumalat

Jumalan olemassaolo
Agnostisismi
Ateismi
Deismi
Henoteismi
Monoteismi
Panteismi
Panenteismi
Polyteismi
Teismi

Jumalatodistukset
Kaikkivoipaisuuden paradoksi
Kosmologinen todistus
Luonnonteologia
Ontologinen todistus
Pahan ongelma
Teleologinen todistus

Jumalausko
Usko
Uskonnollisuus
Uskonnon alkuperä
Uskonto
Uskovainen

Jumaluusoppi
Teologia
Uskonnonfilosofia

n  k  m

Ontologinen todistus on todistus Jumalan olemassaolosta, jonka kehitti ensimmäisenä Anselm Canterburylainen 1070-luvulla kirjassa Proslogion.[1]

Anselm esitti käsityksen Jumalasta täydellisenä olentona, jota täydellisempää ei voi ajatella: ”olento, jota suurempaa ei voida kuvitella”.[2] Anselm erotti kaksi asiaa: että olio on olemassa vain mielessä, ja että olio on olemassa myös todellisuudessa. Jos täydellisin kuviteltavissa oleva olio olisi ainoastaan kuvittelijan mielessä, syntyisi Anselmin mukaan ristiriita: on kuviteltavissa vielä täydellisempi olio, joka on olemassa myös kuvittelijasta riippumattomassa todellisuudessa. Tämän vuoksi täydellisimmän kuviteltavissa olevan olion täytyy olla todellisuudessa olemassa.[3]

Todistuksen ensimmäisen muodon lisäksi Anselm esitti sen myös toisessa muodossa. Hän esitti, että on olemassa olio, jota on mahdoton kuvitella olemattomaksi. Koska Jumala on olio, joka on täydellinen, Jumala ei Anselmin mukaan ole ajan rajoittama. Jumala ei ole koskaan alkanut olla olemassa eikä koskaan lakkaa olemasta olemassa. Täten on mahdotonta, että Jumalaa ei olisi olemassa.[4] Anselm väitti, että hänen todistuksensa koskee ainoastaan ajatusta Jumalasta eikä mistään muusta oliosta. Hän tarkoittaa täydellisintä kuviteltavissa olevaa oliota, joka on niin täydellinen, että sitä ei edes voi kuvitella olemattomaksi.[5]

Todistus rajoittuu pelkästään väittämään, että jonkinlainen Jumala on olemassa, ts. ateismi on väärässä. Tästä ei voi vielä ratkaista, minkä uskonnon, esimerkiksi kristinuskon, islamin tai jonkin muun teistisen maailmankuvan käsitys Jumalasta on lähempänä oikeaa kuin toisen.

Ontologisella todistuksella tai sen eri muunnelmilla on ollut huomattava merkitys useiden myöhempienkin filosofien kuten Descartesin ja Leibnizin ajatusrakennelmissa.

Vastaväitteitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jo aikalaiset kritisoivat todistusta osoittamalla, että millainen tahansa täydellisyys voidaan "todistaa" samalla tavalla. Esimerkiksi kaikkipahan olennon olemassaololle voidaan luoda vastaava todistus. Jo 1200-luvulla Tuomas Akvinolainen hylkäsi ontologisen todistuksen, mutta esitti muita jumalatodistuksia.[6]

Muodollisesti virheelliseksi todistuksen pyrki osoittamaan esimerkiksi Immanuel Kant väittäessään, että olemassaolo ei ole predikaatti samassa mielessä kuin esimerkiksi voimakkuus. Oliolla, jonka joku vain kuvittelee, voi olla kaikki samat predikaatit kuin todellisella oliolla. Toisenlaisen loogisen virheen on todistuksesta pyrkinyt osoittamaan myös Bertrand Russell. Hänen esittämänsä määrättyjen kuvausten teorian mukaan olemassaolo on mielekkäästi väitettävissä vain tietyllä tavalla kuvaillusta, ei nimellä mainitusta oliosta, mikä hänen mukaansa osoittaa myös ontologisen todistuksen virheelliseksi.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hick, John: Uskonnonfilosofia. (Philosophy of religion, 1963.) Suomentaneet Taisto Nieminen ja Heikki Kirjavainen. 2. painos (1. painos 1969). Helsinki: Kirjapaja, 1992. ISBN 951-625-167-6.
  • Russell, Bertrand: Länsimaisen filosofian historia poliittisten ja sosiaalisten olosuhteiden yhteydessä varhaisimmista ajoista nykyaikaan asti, 2.osa. (History of western philosophy and its connection with political and social circumstances from the earliest times to the present day) Suomentanut J.A. Hollo. 3. painos. Porvoo: WSOY, 1992. ISBN 951-0-17886-1.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Anselm Canterburylainen: Ymmärrystä etsivä usko. (Proslogion, 1077–1078.) Johdanto, suomennos, selitykset Paavo Rissanen. Hengen tie 13. Helsinki: Kirjaneliö, 1986. ISBN 951-600-698-1.
  2. Anselm käyttää esimerkiksi Proslogionin 14. ja 18. luvuissa sanan ”suurempi” sijasta sanaa ”parempi” (melius). Hick 1992, s. 23.
  3. Hick 1992, s. 24.
  4. Proslogion, kolmas luku. Hick 1992, s. 24.
  5. Hick 1992, s. 25.
  6. Bertrand Russell: Länsimaisen filosofian historia poliittisten ja s osiaalisten olosuhteiden yhteydessä varhaisimmista ajoista nykyaikaan asti. 1. osa, suom. J.A. Hollo, 3. painos WSOY 1992, ISBN 951-0-17867-5
Anselm Canterburylainen.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä filosofiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.