Omaha-intiaanit
Wikipedia
| Omaha | |
|---|---|
| Kokonaismäärä | 6000 |
| Pääasiallinen asuinalue | Yhdysvallat Nebraska |
| Kieli (kielet) | Englanti + omaha |
| Uskonto (uskonnot) | Kristinusko + muita |
Omaha-intiaanien juuret ovat lähtöisin Atlantin rannikolta. Jo esihistoriallisella ajalla he aloittivat vaelluksensa sisämaahan kulkien läpi monen nykyisen osavaltion. Ohiossa tiedetään olleen heidän kyliään Wabash-joen varrella lähellä nykyistä Cincinnatia.[1] Täältä vaellus jatkui Minnesotaan ja Wisconsiniin päätyen lopulta Nebraskaan.
Omahat olivat sukua siouxeille edustaen Siouan-Dhegiha murreryhmää. Kuitenkin toisin kuin siouxit he olivat rauhaarakastavia, eivätkä tiettävästi koskaan olleet sotajalalla Yhdysvaltoja vastaan. Sen sijaan siouxien toistuvat hyökkäykset omahojen kyliin pudottivat merkittävästi heidän lukumääriään jo 1700-luvun aikana, mutta suurimmat tuhot sai aikaan isorokko, joka saman vuosisadan lopulla ja seuraavan alussa surmasi enimmmän osan 2800:sta omahasta supistaen määrän alle viidensadan.[2]
1800-luvun aikana omahat onnistuivat lisäämään kansansa kokonaismäärää, mutteivat nousseet kovin merkittävään asemaan. Vuosina 1830, 1836 ja 1854 he luovuttivat maansa Yhdysvalloille saaden tilalle reservaation Nebraskan koillisosista.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Legenda omahojen syntymästä
Omahojen oma historia kertoo varhaisen tarinan heidän synymästään. Vaeltaessaan Ohion jokilaaksoista kohti länttä, heitä oli suuri määrä, joka oli jakaantunut useaan eri ryhmään. Ensimmäisenä liikkuva joukko pääsi turvallisesti edessä olevan suuren veden yli (arvatenkin Mississippi-joki.) Jälkimmäiset joukot joutuivat valtavan myrskyn riepoteltaviksi. Toisena kulkeva ryhmä jäi ansaan suurille hiekkasärkille loppuosan kansasta jäädessä vastakkaiselle rannalle odottamaan sään muuttumista.
Hiekkasärkille vangiksi jäänyt ryhmä puski itsensä läpi tuulen mukana lentävän harmaan hiekkapölyn ja saapui nykyiseen Iowaan. He kutsuivat itseään nimellä Pa-hod-ja, joka tarkoitti tomuneniä. Tästä ryhmästä muodostui myöhemmin iowien kansakunta. Ensimmäisenä joen ylittänyt ryhmä jatkoi kulkuaan vastavirtaan. He olivat Umahat, "vastavirtaan kulkijat".[3] Nimi muuttui myöhemmin muotoon Omaha. Vastarannalle jääneet jatkoivat kulkuaan myötävirtaan. Heistä tuli kolme kansaa, jotka opittiin tuntemaan nimillä osaget, poncat ja quapawit.
Näin oli suuri kansakunta jakaantunut moneen eri osaan, joista jokainen asettui asumaan hieman eri alueelle.
[muokkaa] Kulttuuri
Alun perin omahat asuivat maamajoissa, mutta hieman myöhempinä aikoina myös wigwameissa, jotka oli taitavasti päällystetty puunkuorella. Vielä myöhempinä aikoina, kun heistä tuli tasankokansa, he käyttivät myös tiipiitä, jotka omaksuivat siouxeilta. pawneilta he puolestaan saivat ajatuksen lämpimiksi vuoratuista maamajoista, joissa voitiin asua myös kylminä kausina. Majojen oviaukot osoittivat aina itään, kohti auringonnousua, muistuttamassa heidän itäisestä alkuperästään. Majat olivat kookkaita ja niissä saattoi asua koko suku. Tarpeen vaatiessa myös hevosia saatettiin pitää sisällä majassa.
Omahat olivat maanviljelijöitä, mutta pyydystivät kesäisin biisoneita tasangoilla. He metsästivät myös lintuja ja harrastivat kalastusta. Naiset keräsivät sieniä ja erilaisia juuria. Lisäksi he olivat oppineet pawneilta maissinviljelyn. Myös maapähkinät sekä artisokka kuuluivat heidän ravintoonsa.
Omahat jakaantuivat erikseen sekä luokkiin että klaaneihin. Klaaneja oli kymmenen ja ne periytyivät isän puolelta muodostuen osagien tavoin taivasta ja maata edustavista vastakkaisista ryhmistä. Maaihmisten riittien uskottiin tuovan menestystä sodissa, kun taas taivaan klaanit turvasivat uskonnollisilla menoillaan hyvät suhteet henkimaailmaan. [4] Omahojen monet luokat jakaantuivat niin, että päälliköt kuuluivat omiin ryhmiinsä, poppamiehet ja papit omiinsa pelkän kansan taas muodostaessa erillisen ryhmän. Omahoilla oli myös salaseuroja, joilla kullakin oli omat erilliset tehtävänsä. Heidän parantajien seuransa oli hyvin samanlainen kuin alun perin ojibwojen kulttuurista lähtöisin ollut Midewiwin,joka kulkeutui monien eri intiaanikansojen keskuuteen.[5]
Omahojen keskuudessa moniavioisuus oli sallittua kuitenkin sillä edellytyksellä, että vaimojen lukumäärä ei saanut ylittää kolmea.[1] Naisten korkean sosiaalisen aseman takia heidän mielipiteitään kuunneltiin ja aviomiehen julmuus katsottiin yhdeksi syyksi, jonka perusteella vaimo saattoi pyytää avioeroa. Lapset jäivät äitinsä, joskus myös aviomiehen äidin, huostaan. Eron vuoksi ei pidetty seremonioita ja kumpikin puolisoista sai vapaasti avioitua uudelleen.[6]
Pukeutumiseltaan omahat eivät juuri eronneet naapureistaan. He käyttivät sen ajan intiaanimuodin mukaisia pukinnahkaisia säärystymiä ja ripsureinaisia paitoja. Hiukset annettiin kasvaa pitkiksi ja saatettiin usein muotoilla yhdeksi pitkäksi palmikoksi niskaan. Kauniita sulkia pidettiin yleisesti palmikon koristeena. Omahat olivat tavallista musikaalisempia ja jo pienet lapset opetettiin rakentamaan musiikki-instrumentteja. Heidän vuotuinen kohokohtansa oli Pow-wow. Tämä tansseihin ja lauluun perustuva tapahtuma juonsi alkunsa mahdollisesti heidän omasta kulttuuristaan 1600-luvulta.
[muokkaa] 1700-luku
Minnesotassa asuvat siouxit olivat hyökkäyksillään saaneet omahat siirtymään Nebraskaan. 1700-luvun alkupuolella he asettuivat Missourin läntisille rannoille Platte- ja Niobrara-joen välille. Ensimmäiset valkoiset turkismetsästäjät tapasivat paljon omahoja Bellevuen alueella metsästämässä riistaa ja harrastamassa maanviljelyä. Valkoisten kanssa ei ollut erimielisyyksiä, mutta siouxien ratsastavat ryhmät olivat harminaiheena täälläkin.
Omahoilla oli muutama suuri päällikkö, joista historiaan jäivät Musta Lintu ja Iso Hirvi. Ensin mainittu hallitsi kansaansa lujalla otteella 1700-luvun loppupuolella. Hänen johdollaan omahat harrastivat paljon kaupankäyntiä espanjalaisten ja ranskalaisten kanssa. Musta Lintu toimi päällikkönä omahojen suurimmassa kylässä, joka sijaitsi Omaha Creekin varrella ja jonka nimi oli Tonwantonga. Siellä on sanottu asuneen yli tuhat intiaania. Kaiken kaikkiaan omahien rooli oli varsin merkittävä 1700-luvun intiaanihistoriassa. Musta Lintu avasi kauppareitit Euroopan kansojen kanssa tasangoilla onnistuen rakentamaan kauppasuhteet myös Yhdysvaltoihin. Ehkä hän näki valkoisen miehen vahvuuden, eikä halunnut riitaisuuksia näiden kanssa. Mustan Linnun avulla omahoista tuli 1700-luvulla vahva kansa ja saatuaan hevosia heistä kehittyi mestariluokan ratsastajia. Tämän taidon avulla he tasangoilla kohdatessaan kykenivät puolustautumaan päävihollisiaan siouxeja vastaan.
[muokkaa] Omahojen voima murtuu
Vuonna 1800 alkanut isorokkoepidemia surmasi suuret joukot omahoja heidän joukossaan myös Blackbird. Tämän tapauksen jälkeen omahojen tärkeä rooli Missourin jokilaaksoissa katosi. Hänen tilalleen ylimmäksi omahojen päälliköksi valittiin Big Elk (Ongpatunga), joka jo hyvin nuorena oli hankkinut pelottoman soturin maineen monissa intiaanisodissa. Hän oli viimeinen täysverinen omahapäällikkö ja ehti tehdä kaksi vierailua Washington DC:ssä Yhdysvaltain presidenttiä tapaamassa ja tuli tunnetuksi näiden vierailujen aikana loistavana puhujana. Hän jatkoi Blackbirdin viitoittamalla tiellä huolehtimalla siitä, että välit valkoiseen mieheen pysyivät kunnossa. Hänet haudattiin vuonna 1846 Bellevuen hautausmaalle Nebraskassa.
Erinomaisena puhujana ja hyvänä neuvottelijana tuli tunnetuksi myös omahojen ensimmäinen puoliverinen päällikkö Logan Fontenelle, intiaaninimeltään Shan-ga-sga. Hänen äitinsä oli omaha ja isänsä ranskalais-amerikkalainen turkismetsästäjä. Vuonna 1853 Fontenelle valittiin kaikkien omahojen ylipäälliköksi ja vuotta myöhemmin hän neuvotteli kansalleen reservaation hyvin läheltä heidän entisiä asuinalueitaan koillisesta Nebraskasta.Hänen elämänkaarensa jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä johtaessaan omahojen metsästysseuruetta vuonna 1855 hän joutui siouxien surmaamaksi. Fontenelle oli kuollessaan 30-vuotias.
Niin punaisten kuin valkoistenkin suuresti arvostama Fontenelle sai myöhemmin Nebraskassa useita maamerkkejä. Hänen kunniakseen perustettiin kaupunki ja nimettiin metsäalueita, puistoja, kouluja ja katuja.[7]
Loputtomina jatkuneissa vihollisuuksissa siouxien kanssa omahoja tukivat pawneet joiden kanssa he olivat tehneet liiton. Nämä intiaanien väliset sotaisuudet jatkuivat pitkälle yli 1800-luvun puolivälin.
Mormonit solmivat omahojen kanssa ystävälliset suhteet voidakseen rauhassa kulkea näiden maitten läpi matkallaan Utahiin. Vuonna 1865 omahat myivät palan reservaatiostaan Yhdysvalloille, joka antoi ostamansa maa-alueen winnebagoille. Seuraavien vuosikymmenien aikana uhkaavasti hupeneva biisonikanta nälkiinnytti omahojen väestöä ja heidän oli turvauduttava yhä enemmän Yhdysvaltain tarjoamaan apuun.
Omahojen 1800-luvun loppupuolen historiassa on maininta kahdestakin eri naisesta, jotka kumpikin onnistuivat vaikuttamaan toiminnallaan intiaanien tulevaisuuteen. Ensimmäinen mainituista naisista, Susette La Flesche, joka itsekin oli intiaani, ajoi rohkeasti niin omahojen kuin heidän sukulaistensa poncain asioita pyrkimällä säilyttämään näiden kulttuuria ja asuinalueita. Samoilla linjoilla liikkui toinen nainen, joka tuli intiaanien pariin täysin ulkopuolisena ihmisenä. Hän oli nimeltään Alice Fletcher, eräs ensimmäisistä naispuolisista antropologeista Vuonna 1881 hän aloitti tutkimustyönsä intiaanien parissa asuen omahojen kylissä useamman vuoden tutkien heidän kulttuuriaan ja yhteiskuntaansa. [8] Kun Yhdysvaltain hallitus vuonna 1882 koetti saada omahat siirtymään uuteen reservaatioon Oklahomassa, puuttui Fletcher tapahtumien kulkuun varsin määrätietoisella tavalla. Antaen kaiken tukensa omahoille, hän onnistui estämään muuttohankkeen toteutumisen ja säilyttämään omahojen asuinalueet Nebraskassa. Myöhemmin Fletcher adoptoi nuoren omaha-pojan.[8]
[muokkaa] Nykyaika
Omahat asuvat edelleen Nebraskassa, jossa heidän reservaationsa käsittää Macyn ja Walthillin pikkukaupungit. Vaikka pääkielenä on englanti niin yli puolet heistä osaa myös omaa alkuperäistä murrettaan. Useita omahankielisiä sanakirjoja on saatavana.[9]
Omahat tunnetaan parhaiten musiikistaan, mutta he ovat kunnostautuneet myös muille taiteen saroilla. Niinpä heidän taidettaan, maalauksia ja koriste-esineitä, löytyykin niin taidegallerioista, yksityisasunnoista kuin heimon kansallisesta päämajastakin.
Suurin vuosittainen tapahtuma on H'edewaci, ilon juhla ja kiitollisuuden osoitus hyvälle sadolle. Paremmin tämä laulamisesta, tanssimisesta ja rummutuksista tunnettu tilaisuus kulkee Pow-Wown nimellä. Samalla siitä on tullut eräs yleisimmistä intiaanikulttuurin tunnuksista. Elokuisin täydenkuun aikaan pidettävä juhla on avoin yleisölle.
[muokkaa] Lähteet
- ↑ 1,0 1,1 Legends of America
- ↑ Omaha Tribe
- ↑ Great Plains Native
- ↑ Pentti Virrankoski: Yhdysvaltain ja Kanadan Intiaanit, s. 170-171. Gummerus, 1994. ISBN 951-717-788-7.
- ↑ Midewiwin
- ↑ indian Marriage
- ↑ Logan Fontenelle
- ↑ 8,0 8,1 Alice Fletcher
- ↑ Omaha Tribe of Nebraska
