Olen vainottu kahlekarkuri

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Olen vangittu kahlekarkuri
I Am a Fugitive from a Chain Gang
kuva elokuvan trailerista
kuva elokuvan trailerista
Ohjaaja Mervyn LeRoy
Käsikirjoittaja Sheridan Gibney
Brown Holmes
Perustuu Robert E. Burnsin omaelämäkertaan
Pääosat Paul Muni
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö Warner Bros.
Ensi-ilta 1932 Yhdysvallat
1946 Suomi
Kesto 96 min
Alkuperäiskieli englanti
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
Allmovie

Olen vainottu kahlekarkuri on Mervyn LeRoyn ohjaama yhdysvaltalainen mustavalkoelokuva vuodelta 1932. Käsikirjoitus perustuu Robert Elliott Burnsin samannimiseen omaelämäkertaan. Elokuvan ensi-ilta Suomessa oli 1946.

Talousvaikeuksissa oleva ensimmäisen maailmansodan veteraani joutuu syyttömänä vankilaan, pakenee ja livahtaa Chicagoon. Siellä hän rakentaa elämän toisen nimen turvin, kunnes jää uudelleen kiinni.[1]

Elokuva on valittu Yhdysvaltojen Kongressin kirjasto Kansalliseen elokuvarekisteriin. Oscareitakin sille ropisi: Paul Muni palkittiin parhaana miesnäyttelijänä, itse elokuva parhaana elokuvana ja Nathan Levinson parhaasta äänityksestä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Synopsis All movie. Rovi. Viitattu 1.4.2013. (englanniksi)
Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.