Muinaisenglanti
| Muinaisenglanti | |
|---|---|
| Oma nimi | Ænglisc |
| Muu nimi | anglosaksi |
| Tiedot | |
| Alue | Iso-Britannia |
| Ajoitus | 400-luku jaa. - n. 1100 |
| Puhujia | 0 |
| Kirjaimisto | latinalainen, anglosaksiset riimut |
| Kielitieteellinen luokitus | |
| Kielikunta | indoeurooppalaiset kielet |
| Kieliryhmä |
germaaniset kielet länsigermaaniset kielet |
| Kielikoodit | |
| ISO 639-2 | ang |
| ISO 639-3 | ang |
Muinaisenglanti (muinaisenglanniksi Ænglisc, engl. Old English) on nykyisen englannin kielen varhaisin muoto, jota puhuttiin Ison-Britannian eteläosissa kansainvaellusajalta noin 400-luvulta jaa.lähde? vuoden 1100 tienoille asti.[1] Kieltä on kutsuttu myös nimellä anglosaksi.
Muinaisenglanti on anglosaksien Britanniaan tuoma keskienglannin ja nykyenglannin edeltäjä, joka kuuluu länsigermaanisten kielten anglofriisiläiseen ryhmään.[1] Siihen omaksuttiin myös hiukan lainasanoja latinasta ja muinaisnorjasta.
Tekstit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Muinaisenglantilaisia tekstejä on säilynyt melko vähän, yhteensä noin 3,5 miljoonan sanan verran. Näistä vain viisi prosenttia on runoutta. Varhaisimmat muinaisenglantilaiset käsikirjoitukset on ajoitettu noin vuoteen 700. Ne ovat latinankielisten sanojen käännösten luetteloita sekä kaiverruksia ja runoja. Ajan merkittävin teksti, sankariruno Beowulf, on säilynyt vain yhtenä kopiona noin vuodelta 1000 eli arviolta 250 vuotta syntymänsä jälkeen. Muinaisenglantilaisissa runoissa ei yleensä ollut otsikkoa eikä kirjoittajan nimeä, mistä poikkeus olivat muutamat Cædmonin ja Cynewulfin kirjoittamat säkeet ja runot. Proosatekstien kirjoittajista tiedetään enemmän: heitä olivat esimerkiksi kuningas Alfred Suuri, arkkipiispa Wulfstan ja apotti Aelfric.[2]
Murteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Muinaisenglannista tunnetaan neljä murretta, jotka ovat wessexiläinen murre Etelä- ja Lounais-Englannissa, kentiläinen murre Kaakkois-Englannissa, mercialainen murre Keski-Englannissa ja northumbrialainen murre Pohjois-Englannissa ja Kaakkois-Skotlannissa. Mercialainen ja northumbrialainen murre luokitellaan usein yhteen anglialaisiksi murteiksi. Useimmat tekstit on kirjoitettu tärkeimmän alueen Wessexin murteella, ja muilla murteilla kirjoitettuja tekstejä on säilynyt vain vähän.[1][2]
Kirjoitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Muinaisenglantia kirjoitettiin aluksi riimuilla, jollaisia käytettiin myös Skandinaviassa ja Saksassa. Enimmillään Britanniassa käytettiin 31 eri riimukirjainta. Muinaisenglannilla kirjoitettuja riimukirjoituksia on löydetty alle 30 kappaletta lähinnä 400- ja 500-lukujen esineistä ja monumenteista, ja ne kertovat yleensä vain lyhyesti esineen tekijän tai omistajan nimen.[2]
Ensimmäiset pergamentille tehdyt käsikirjoitukset kirjoitettiin latinalaisilla kirjaimilla puoliunsiaalilla kirjaintyypillä. Muinaisenglantia kirjoitettiin latinalaisilla kirjaimilla monella tavalla eri tavoin kuin englannin myöhempiä muotoja. Kirjaimet s, g, e, f ja r näyttivät erilaisilta kuin nykyisin. Kirjaimia j, v, q, x ja z ei juurikaan käytetty. Kirjain w kirjoitettiin riimukirjaimella. Myös kirjaimia æ, þ ja ð käytettiin. Numeroina käytettiin roomalaisia numeroita. Oikeinkirjoitus vaihteli suuresti eri kirjurien ja alueiden välillä.[2]
Muinaisenglannin standardiaakkosissa oli 24 kirjainta: a, æ, b, c, d, e, f, g, h, i, k, l, m, n, o, p, r, s, t, þ, ð, u, w, y.[2]
Ääntäminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Muinaisenglannin ääntämyksestä ei tiedetä paljoakaan varmasti. Useimmat yksittäiset äänteet on pystytty selvittämään eri menetelmin melko tarkasti, mutta esimerkiksi äänteen æ tarkkaa laatua ei tunneta.[2]
Muinaisenglannissa tapahtui 600-luvulla suuri vokaalisiirros. Tämän seurauksena monien sanojen muoto muuttui, esimerkiksi sanan ‘jalka’ monikkomuodosta [fo:tiz] tuli ensin [fe:tiz], sitten [fe:t] ja lopulta [fi:t].[2]
Kielioppi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Muinaisenglannin sanajärjestys on vapaampi kuin nykyenglannissa. Suurin ero nykyenglantiin on verbin paikka, joka muinaisenglannissa on usein ennen subjektia ja usein lauseen lopussa. Sanoissa käytetään usein päätteitä.[2] Epäsäännöllisiä verbejä on enemmän kuin nykyenglannissa, ja monia verbejä, jotka ovat muinaisenglannissa epäsäännöllisiä, taivutetaan nykyenglannissa säännöllisinä.[1]
Toisin kuin nykyenglannissa, muinaisenglannissa on kolme sukua (maskuliini, feminiini ja neutri), ja substantiiveilla ja adjektiiveilla on neljä sijamuotoa: nominatiivi, genetiivi, datiivi ja akkusatiivi. Pronomineilla on lisäksi instrumentaalimuotoja.[1]
Sanasto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Muinaisenglannista tunnetaan noin 24 000 eri sanastollista elementtiä. Näistä yhä käytössä on 15 prosenttia. Useimmat muinaisenglannin prepositiot ja pronominit ovat nykyisen kaltaisia. Yhdyssanat ovat yleisiä, kuten myöhemminkin, ja etu- ja loppuliitteitä käytetään paljon. Joidenkin sanojen merkitys on eri kuin nykyenglannissa, kuten wif ‘nainen’ eikä ‘vaimo’.[2]
Muinaisenglannin sanoista lainasanoja on vain kolme prosenttia, kun nykyenglannissa lainasanoja on yli 70 prosenttia. Britanniaa ennen anglosakseja asuttaneiden kelttien kielistä ei muinaisenglantiin tullut juurikaan lainasanoja. Latinasta muinaisenglantiin sen sijaan tuli enemmän sanoja, anglosaksien kauden alussa jo noin 200 ja myöhemmin lisää. Varhaisista lainasanoista noin puolet liittyy kasveihin, eläimiin, ruokaan ja juomaan sekä kotitalouksien tavaroihin, kuten plante ‘kasvi’, win ‘viini’, cyse ‘juusto’ ja candel ‘kynttilä’. Toinen suuri latinankielisten lainasanojen ryhmä muinaisenglannissa liittyy vaatetukseen, rakennuksiin, asumuksiin, sotilas- ja laki-instituutteihin, kauppaan ja uskontoon; näitä ovat belt ‘vyö’, weall ‘muuri’, wic ‘leiri’, mangian ‘kauppa’ ja munuc ‘munkki’. Aina ei ole selvää, olivatko tällaiset latinankieliset lainasanat anglosaksien käytössä jo ennen heidän tuloaan Britanniaan, vai omaksuivatko he ne vasta saarella.[2]
Viikingit toivat muinaisenglantiin lainasanoja 800-luvulta alkaen. Näistä englannin perussanastoon kuuluvat esimerkiksi sanat both ‘molemmat’, same ‘sama’, get ‘saada’, give ‘antaa’, they ‘ne’ ja are ‘ovat’, kuten myös monikon tunnus -s.[2]
Kielinäyte[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Teksti on eeppisestä runoelmasta Beowulf. Pisteitä, pilkkuja ja muita välimerkkejä ei alkuperäistekstissä käytetty.
| rivinumero | muinaisenglanniksi | nykyenglanniksi | Suomalainen käännös[3] |
| [332] | oretmecgas æfter æþelum frægn: | asked of the heroes their home and kin | tiedusteli tulijoilta huonetta ja sukua: |
| [333] | "Hwanon ferigeað ge fætte scyldas, | "Whence, now, bear ye burnished shields, | "Mistä te tuotte kultaiset kupulat, |
| [334] | græge syrcan ond grimhelmas, | harness gray and helmets grim, | harmaat haarniskat, silmikkokypärät, |
| [335] | heresceafta heap? Ic eom Hroðgares | spears in multitude? Messenger, I, Hrothgar's | kasapäin keihäitä? Olen Hrothgarin |
| [336] | ar ond ombiht. Ne seah ic elþeodige | herald! Heroes so many ne'er met I | käskyjen haltija; enpä ole nähnyt |
| [337] | þus manige men modiglicran, | as strangers of mood so strong. | muodoltaan jalompia vieraita näin monta. |
| [338] | Wen ic þæt ge for wlenco, nalles for wræcsiðum, | 'Tis plain that for prowess, not plunged into exile, | Ylpeys ja suuruus, eikä maanpako, |
| [339] | ac for higeþrymmum Hroðgar sohton." | for high-hearted valor, Hrothgar ye seek!" | teidät on tuonut Hrothgarin tykö!" |
| [340] | Him þa ellenrof andswarode, | Him the sturdy-in-war bespake with words, | Säägööttien herra, rohkein ja ylpein, |
| [341] | wlanc Wedera leod, word æfter spræc, | proud earl of the Weders answer made, | vastasi hänelle, kypärän alta |
| [342] | heard under helme: "We synt Higelaces | hardy 'neath helmet: -- "Hygelac's, we, | lujana lausui: "Olemme Hygelacin |
| [343] | beodgeneatas; Beowulf is min nama. | fellows at board; I am Beowulf named. | pöytäkumppaneita; Beowulf on nimeni. |
| [344] | Wille ic asecgan sunu Healfdenes, | I am seeking to say to the son of Healfdene | Tehtäväni tahdon kertoa kuuluisalle |
| [345] | mærum þeodne, min ærende, | this mission of mine, to thy master-lord, | Healfdenen pojalle, sinun päälliköllesi, |
| [346] | aldre þinum, gif he us geunnan wile | the doughty prince, if he deign at all | mikäli hän suvaitsee, että me saamme |
| [347] | þæt we hine swa godne gretan moton." | grace that we greet him, the good one, now." | lähestyä häntä, armollista herraa." |
| [348] | Wulfgar maþelode (þæt wæs Wendla leod; | Wulfgar spake, the Wendles' chieftain, | Nyt puhui Wulfgar, vendelien heimoa; |
| [349] | his modsefa manegum gecyðed, | whose might of mind to many was known, | hänet tunnettiin hengeltään rohkeaksi |
| [350] | wig ond wisdom): "Ic þæs wine Deniga, | his courage and counsel: "The king of Danes, | mieleväksi mieheksi: "Menen tiedustelemaan |
| [351] | frean Scildinga, frinan wille, | the Scyldings' friend, I fain will tell, | daanien ystävältä, Scyldingein herralta |
| [352] | beaga bryttan, swa þu bena eart, | the Breaker-of-Rings, as the boon thou askest, | renkaiden jakajalta, jalolta ruhtinaalta, |
| [353] | þeoden mærne, ymb þinne sið, | the famed prince, of thy faring hither, | matkanne aiheesta, kuten olet pyytänyt, |
| [354] | ond þe þa ondsware ædre gecyðan | and, swiftly after, such answer bring | ja palaan pikaisesti kertomaan vastauksen, |
| [355] | ðe me se goda agifan þenceð." | as the doughty monarch may deign to give." | jonka hyvä herra suvaitsee antaa." |
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e Encyclopædia Britannica: Old English language britannica.com. Viitattu 11.2.2022. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i j k Crystal, David: ”3. Old English”, The Cambridge Encyclopedia of The English Language, s. 8–29. Cambridge University Press, 2019. ISBN 978-1-108-42359-5.
- ↑ Beowulf, s. 55-56. Suomennos, johdanto ja selitykset: Osmo Pekonen ja Clive Tolley. Helsinki: WSOY, 1999. ISBN 951-0-22432-4.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Muinaisenglanti Wikimedia Commonsissa
