Ojakärsämö

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ojakärsämö
Achillea ptarmica 2005.07.10 09.17.42.jpg
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Asterales
Heimo: Asterikasvit Asteraceae
Suku: Kärsämöt Achillea
Laji: ptarmica
Kaksiosainen nimi
Achillea ptarmica
L.
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Ojakärsämö Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Ojakärsämö Commonsissa

Ojakärsämö (Achillea ptarmica) on voimakastuoksuinen, valkokukkainen asterikasvi. Sitä tavataan lähes koko Euroopassa ja laikuttaisesti aina Venäjän Tyynenmeren rantaan. Se kasvaa erityisesti aurinkoisilla paikoilla.

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ojakärsämö on 30–60 cm korkea, pystykasvuinen ruohovartinen kasvi. Sen varsi on usein jo alaosasta haarova. Harmahtavan- tai puhtaanvihreät lehdet ovat 3–8 cm pitkiä, tasasoukkia tai suikeita, litteälaitaisia ja kevyesti hammaslaitaisia. Kukinto on niukkahaarainen, tavallisesti harsu mykeröstö. Kukat ovat väriltään valkoisenharmahtavia. Kukassa on kellertävänvalkoinen, 6–15 mm leveä mykeröpohjus sekä valkoisia, 4–7 mm pitkiä kielikukkia 10–14 kappaletta. Ojakärsämö kukkii heinä-syyskuussa.[1]

Vasemmalla ojakärsämön kukkia, oikealla siankärsämön kukkia.

Ojakärsämön kukat ovat suuremmat kuin ulkonäöltään hieman samantapaisilla lähisukulaisilla siankärsämöllä (A. millefolium) ja isokärsämöllä (A. salicifolia).[1] Ojakärsämö risteytyy helposti isokärsämön kanssa. Risteymää esiintyy Suomessa etenkin Vanajaveden rannoilla lajien yhteisillä kasvupaikoilla.[1][2]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ojakärsämöä ja sen alalajeja tavataan lähes koko Euroopassa Pyreneiltä itään aivan eteläisimpiä ja pohjoisimpia osia lukuun ottamatta. Levinneisyysalue jatkuu läpi Venäjän keskiosiin ja laikuttaisena aina Tyynellemerelle saakka. Laji on levinnyt ihmisen mukana myös Pohjois-Amerikkaan.[3] Suomessa ojakärsämö yleistyi vasta 1900-luvun alkupuolella heinänviljelyn mukana.[4] Nykyään sitä esiintyy yleisenä etelärannikolta Keski-Lapin korkeudelle asti. Pohjoisemmassa lajia tavataan satunnaisesti.[5]

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ojakärsämö kasvaa aurinkoisissa paikoissa melko ravinteikkaassa maassa. Tyypillisiä kasvupaikkoja ovat niityt, pientareet, pellot, rannat ja joutomaat.[1]

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kauniskukkaista ojakärsämöä on jo kauan käytetty koristekasvina puutarhoissa myös Suomessa.[4] Nykyään lajia myös kasvatetaan kaupallisesti, varsinkin lajin kerrannaiskukkaista muotoa (var. multiplex). Ojakärsämön kukkia voi kuivattaa koristeeksi.[3][6]

Ojakärsämöä on myös käytetty rohdoskasvina. Kiinassa kasvia on käytetty ennustamiseen jo kolme tuhatta vuotta sitten.[7]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Oulun kasvit. Piimäperältä Pilpasuolle. Toim. Kalleinen, Lassi & Ulvinen, Tauno & Vilpa, Erkki & Väre, Henry. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Norrlinia 11 / Oulun kaupunki, Oulun seudun ympäristövirasto, julkaisu 2/2005. Yliopistopaino, Helsinki 2005.
  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
  • Suomen terveyskasvit. Luonnon parantavat yrtit ja niiden salaisuudet. Toim. Huovinen, Marja-Leena & Kanerva, Kaarina. Oy Valitut Palat – Reader's Digest Ab, Tampere 1982.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Retkeilykasvio 1998, s. 423–424.
  2. Pinkka, Lajituntemuksen oppimisympäristö: Ojakärsämö (Achillea ptarmica)
  3. a b Anderberg, A & A-L: Den virtuella floran: Nysört (myös levinneisyyskartta) 2004–2009. Tukholma: Naturhistoriska riksmuseet. Viitattu 13.6.2009. (ruotsiksi)
  4. a b Oulun kasvit 2005, s. 282–283.
  5. Lampinen, R. & Lahti, T. 2009: Kasviatlas 2008. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki.Kasviatlas 2008: Ojakärsämön levinneisyys Suomessa Viitattu 5.1.2010.
  6. Pratensis verkkokauppa
  7. Suomen terveyskasvit 1982, s. 241.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]