Oikeudellinen tietovaranto
Oikeudellinen tietovaranto on oikeuselämän toimijoiden käytettävissä oleva oikeudellisen informaation kokonaisuus, jonka sisältö on järjestetty ja jatkuvasti ylläpidetty. Tehokkaimmin tällaista laajaa tietovarantoa voidaan hyödyntää tietoverkkojen avulla. Oikeudellisen tietovarannon keskeisimmän osan muodostaa oikeuslähdeinformaatio, mutta siihen sisältyvät myös oikeustilastot ja muutkin oikeuselämää kuvaavat tietovarannot.[1]
Oikeudellisen perustietovarannon muodostaa virallinen oikeuslähdeaineisto, jonka kehittämisessä ja ylläpidossa on tärkeää tiedon saatavuus, tavoitettavuus ja ymmärrettävyys. Ennen tietotekniikan käyttöönottoa tietovarantojen kokoamisen ja ylläpidon hoitivat oikeuskirjastot. Suomessa ensiaskel laajan oikeuslähdeinformaation tietovarannon kokoamiseen oli Finlex-oikeustietopankin perustaminen vuonna 1980. Se oli tosin aluksi maksullinen.[1]
Oikeudellisen perustietovarannon ylläpidolla saavutetaan kulttuurista, toiminnallista, yhteiskunnallista ja etenkin oikeusturvaan liittyvää hyötyä. Siksi tämän tietovarannon tulisi olla korvauksetta kaikkien käytettävissä. Euroopan unionissa virallistiedon saatavuudesta keskusteltiin pitkään. Vuonna 1989 Euroopan komissio antoi suosituksen julkisin varoin kootun tiedon luovuttamisesta tarvitsijoille luovutuskustannuksia vastaan. Vuonna 1999 aiheesta julkaistiin vihreä kirja eli laajalevikkinen asiakirja kommenttien saamiseksi.[1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c Encyclopædia iuridica fennica, Suomalainen lakimiesyhdistys 1994–1999, ISBN 951-855-135-9, osa VII palstat 602–604.