Ogopogo

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ogopogon patsas Kelownassa.

Ogopogo on järvihirviö, jonka väitetään asuvan Okanaganjärvessä, Kanadan Brittiläisessä Kolumbiassa.

Alueen intiaanit ovat tunteneet hirviön valkoihoisia kauemmin. He kutsuvat sitä nimellä N´ha-a-itk. He pelkäsivät järven ylitystä ja saattoivat kuljettaa mukanaan eläimiä olennolle uhrattaviksi, mikäli tämä näyttäytyisi. Intiaanit myös kieltäytyivät kalastamasta tietyissä järven osissa.

Ensimmäiset kirjatut näköhavainnot hirviöstä ovat vuodelta 1860, jolloin ensimmäiset eurooppalaiset uudisasukkaat asettuivat alueelle. Ensimmäinen havainto, jossa suuri joukko ihmisiä väitti nähneensä hirviön, tapahtui vuonna 1926. Järvihirviö sai nimen "Ogopogo" 1920-luvun luvun foxtrot-kappaleesta The Ogo-Pogo – The Funny Fox-Trot, joka kertoo intialaisesta, banjoa soittavasta merihirviöstä.[1]

Olennon kerrotaan olevan pitkä, hoikka ja käärmemäinen[1] ja sen viiksekäs pää muistuttaa lampaan[1] tai hevosen päätä. Silminnäkijöiden kertoman mukaan se on 7–9 metriä pitkä, mutta sen vartalon läpimitta on alle metri.[1] Eräiden kertomusten mukaan olion pyrstö olisi kaksihaarainen ja iho karvaton ja sileä.[1] Ogopogon sanotaan uivan liikuttamalla ruumistaan pystysuunnassa.[1]

On esitetty arveluja siitä, että Ogopogo olisi jonkinlainen hengissä säilynyt zeuglodontti eli Basilosaurus.[1]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g Kaaro, Jani: Kaiken oudon ensyklopedia, s. 303. Helsinki: BTJ Finland, 2009. ISBN 978-951-692-731-5.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä kuvitteelliseen hahmoon, paikkaan tai ilmiöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.