Ogiński (suku)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ogińskin aatelissuvun vaakuna

Ogiński-suku (liett. Oginskiai) oli liettualainen aatelissuku, joka oli merkittävä 1500-luvulta 1700-luvun loppuun saakka Puola-Liettuan historiassa ja maan taisteluissa sekä myös Valko-Venäjän ja Venäjän[1] historiassa. Suvusta nousi lukuisia tunnettuja sotilaita, linnanherroja ja valtiomiehiä. Suvun jäsenet tunnetaan myös Puolan isänmaallisen musiikin merkittävinä luojina ja tukijoina.[2]

Ogińskit polveutuvat muinaisesta hallitsijasuvusta, jota sukuvaakunan alaosan oginetit symboloivat. Suvun alkuperästä esiintyy kahta eri versiota. Toisessa kertomuksessa perheen uskotaan polveutuvan Rurikin dynastiasta, sen niin kutsutusta Kozelskin sukuhaarasta, jonka ruhtinaat olivat lähtöisin Tšernihivista. Toisen version mukaan Ogińskien esi-isiä olisivat olleet Gluszonek- tai Glazyna-nimiset ruhtinaat, jotka asettuivat Smolenskin alueelle 1300-luvulla.[1] Joka tapauksessa suvun juuret ovat Kiovan Venäjällä.[3]

Vuoden 1500 vaiheilla pajari Dymitr Iwanowicz Gluszonek sai haltuunsa Ogintyn kartanon Liettuan suuriruhtinas Alexander Jagiellonilta. Jagiellonista tuli myöhemmin myös Puolan kuningas. Puolaksi nimien loppuosa saa yleensä -ski-päätteen, hänen omistamansa maa-alueen perusteella, joten Ogintyn kartanon omistajan nimeksi muotoutui Ogiński.[3]

Vaakunan yläosa kuvaa Pyhää Yrjöä. Alaosan "oginetit" on kuvattu sotilasteltan sisäänkäyntinä, jonka päällä on kärjestä jakautunut hopearisti. Vaakunan alaosa on vanhempaa perua ja Pyhä Yrjö on lisätty vaakunan yläosaan myöhemmin. Sotilastelttateema symboloi kuninkaallista sukujuurta ja lähes jokainen Ogiński toimikin voivodina tai muuna korkeana virkamiehenä Liettuan suuriruhtinaskunnassa (ja myöhemmin Puola-Liettuan rzeczpospolitassa).[4] Suvun hallussa oli lukuisia kartanoita, kuten Guzów ja Sakolau (nyk. Puolan alueella), Euye, Krony, Retau ja Plunge (nyk. Liettuassa) ja Vitsebsk, Maladechna, Ganuta, Zalesie, Babry, Stislavets, Belynichy, Slonim, Tchachersk ja Pinsk (nyk. Valko-Venäjällä) sekä Smolenskin alueella[1].

1700-luvulle tultaessa Puola-Liettuassa liettualaisperäinenkin hallitseva luokka oli kulttuurisesti ja tavoiltaan pitkälti puolalaistunut ja he pitivät itseään puolalaisina, minkä johdosta Ogińskin sukuunkin viitataan useasti puolalaisena aatelissukuna.[3]

Grzegorz Antoni Ogiński, Liettuan kenttähetmani 17031709.

Ruotsin ja Suomen historiankirjoitus tuntee useita Ogińskeja Ruotsin ja Puola-Liettuan sotien yhteydestä. Muun muassa linnanherra ja hetmani Grzegorz Antoni Ogiński tunnettiin Kaarle XII:n sodista Puolassa, samaten kuin "Ogińskin veljekset" (Boguslaw ja Kazimierz), jotka olivat enimmäkseen kuningas August II Väkevän ja venäläisten puolella, mutta neuvottelivat myös joskus ruotsalaisten kanssa (vuosina 1702 ja 1703). Toinen heistä alistui myös kuningas Stanisław Leszczyńskin alamaiseksi (1706).[2] Ogińskeja mainitaan useiden taistelukuvausten yhteydessä[2], muun muassa Välskärin kertomuksissa.[5] Alexander Hummerhielmin joukot taistelivat maaliskuussa 1702 Grzegorz Antoni Ogińskin joukkoja vastaan, ja Karl Gustaf Dücher voitti 19. helmikuuta 1706 Olkowiczessa erään Ogińskin johtamat liettualaisjoukot ja 4 000 miehen vahvuiset venäläisjoukot. Tapahtumien yhteydessä Dücher kaappasi eräästä luostarista neljä neitoa, jotka kaikki olivat Ogińskin veljesten tyttäriä. Heistä Boguslaw Ogińskin tyttärestä Theodora Zkozielska Oginskasta (16921719) tuli Dücherin puoliso.[2]

Suvun edustajia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Verameychik Syarhey: Michal Kleofas Oginski family tree oginski.iatp.by. Viitattu 28. lokakuuta 2008. (englanniksi)
  2. a b c d Oginski Nordisk familjebok, 12. Nådemedlen – Pontifikat. 1888. Tukholma. Viitattu 28. lokakuuta 2008. (ruotsiksi)
  3. a b c A. Zaluski: The Times and Music of Michal Kleofas Oginski (1765-1833). Lontoo: New Millenium, 1997. ISBN 1-85845-138-8. (englanniksi)
  4. The arms of the Oginskis ("Oginets") oginski.iatp.by. Viitattu 28. lokakuuta 2008. (englanniksi)
  5. Zacharias Topelius: Fältskärns berättelser. Tukholma: Bonniers, 1900. Teoksen verkkoversio (viitattu 28. lokakuuta 2008). (ruotsiksi)