Obi kamppailulajeissa
Obi (jap. 帯, おび, kirjaimellisesti "vyö") on japanilaisissa kamppailulajeissa käytettävien asujen (keikogi) vyö. Toisin kuin kimonoasuissa käytettävät obit, kamppailulajiobit ovat yleensä paksua pellavaa ja vain noin 5 cm leveitä. Kamppailulajiasujen obi sidotaan useimmiten eteen koma-musubille eli merimiessolmulle; esimerkiksi iaidōssa taas taakse kai-no-kuchi-solmulle.
Useimmissa kamppailulajeissa obin väri osoittaa käyttäjänsä taitotasoa. Yleisimmin värit alkavat aloittelijan valkoisesta ja päättyvät mustaan. Joissain lajeissa käytettävään asuun kuuluu obin lähes kokonaan peittävä hakama, jolloin obin värillä ei ole merkitystä.
Sisällysluettelo |
Aikidō [muokkaa]
Monista muista kamppailulajeista poiketen aikidōssa aikuiset eivät perinteen mukaan käytä värillisiä obeja.[1] Joissain koulukunnissa on kuitenkin otettu käyttöön erilaisia värikoodeja.[1] Lasten obien värit etenevät yleensä taitotasoittain siten, että aloittelijoista viidenteen kyūhun asti käytetään valkoista vyötä, sen jälkeen muita värejä, ja ensimmäisestä danista alkaen mustaa vyötä.[2]
Aikidōssa hakaman käyttö on etuoikeus, jonka harrastaja saa saavuttaessaan ensimmäisen dan-tason tai poikkeustapauksissa (esimerkiksi seuran hallintotyötä tekevät) jo aiemmin. Hakaman käyttöön siirryttäessä obin värillä ei enää ole merkitystä, sillä se peittyy lähes kokonaan hakaman alle.[2]
Suomessa käytettävässä aikidōn vyöarvojärjestelmässä kaikki kyū-arvot 3. kyūsta alaspäin käyttävät valkoista vyötä, 3. kyūsta ylöspäin saa käyttää ruskeaa vyötä sekä hakamaa, ja kaikille dan-arvoille on musta vyö ja hakama pakollinen. Juniorien vyöarvot osoitetaan valkoisen vyön päähän ommeltavilla värillisillä nauhoilla.[3]
Esimerkki vöiden väreistä aikidōssa [muokkaa]
Tyypillinen esimerkki aikidōssa käytettävien obien värien etenemisestä taitotasoittain[1]:
| Taso | Obin väri | Suomessa noudatettava käytäntö |
|---|---|---|
| 6. kyū | valkoinen | valkoinen |
| 5. kyū | oranssi | valkoinen |
| 4. kyū | vihreä | valkoinen |
| 3. kyū | sininen | valkoinen tai ruskea |
| 2. ja 1. kyū | ruskea | valkoinen tai ruskea |
| 1—3. dan | musta | musta |
| 4—9. dan | mustapunainen tai punavalkoinen |
musta |
| 10. dan | punainen | musta |
Atarashii naginata [muokkaa]
Atarashii naginatassa käytettävään asuun kuuluu hakama, joka peittää obin. Obin värillä ei ole merkitystä.
Iaidō [muokkaa]
Iaidōssa käytettävään asuun kuuluu hakama, joka puetaan yläosan ja sen kiinnittävän obin ylle. Tästä syystä obien väreillä ei ole merkitystä iaidōssa[4]. Obi voidaan sitoa parillakin eri tavalla litteälle solmulle, joka ei häiritse hakaman pukemista sen päälle. Eräs näistä on kai-no-kuchi.
Jōdō [muokkaa]
Jōdōssa käytettävään asuun kuuluu hakama, joka peittää obin. Obin värillä ei ole merkitystä.
Jūdō [muokkaa]
Jūdōssa käytettävien obien värit etenevät taitotasoittain seuraavasti. Junioriharrastajien obeissa on eri värit.[5]
| Taso | Obin väri |
|---|---|
| aloittelijat | punainen |
| 10. kyū | valkoinen |
| 9. kyū | keltainen |
| 8. ja 7. kyū | oranssi |
| 6. ja 5. kyū | vihreä |
| 4. ja 3. kyū | sininen |
| 2. ja 1. kyū | ruskea |
| 1—5. dan | musta |
| 6. ja 7. dan | punavalkoinen |
| 8—10. dan | punainen |
| Shōdan-ho | ruskea ja musta ("väliaikainen musta") |
| 1. dan – 5. dan | musta |
| 6. dan ja ylemmät | punavalkoinen |
Jūjutsu [muokkaa]
Jūjutsussa käytettävien obien värit etenevät taitotasoittain seuraavasti[6]:
| |- | 6. kyū || valkoinen |- | 5. kyū || keltainen |- | 4. kyū || oranssi |- | 3. kyū || vihreä |- | 2. kyū || sininen |- | 1. kyū || ruskea |- | Shōdan-ho || ruskea ja musta
("väliaikainen musta") |- | 1. dan – 5. dan || musta |- | 6. dan ja ylemmät || punavalkoinen |}
Jūkendō [muokkaa]
Jūkendōssa käytettävään asuun kuuluu hakama, joka peittää obin. Obin värillä ei ole merkitystä.
Karate [muokkaa]
Wadō-ryū [muokkaa]Karaten wadō-ryū -koulukunnassa käytettävien obien värit etenevät taitotasoittain seuraavasti[7]:
|
Shōtōkan [muokkaa]Suomessa, (Suomen Karateliitto ry:n kuuluvissa seuroissa) shōtōkan-koulukunnassa käytettävien obien värit etenevät taitotasoittain seuraavasti [8]:
|
Kendō [muokkaa]
Kendōssa käytettävään asuun kuuluu hakama, joka peittää obin. Obin värillä ei ole merkitystä.[9]
Kyūdō [muokkaa]
Kyūdōssa käytettävään asuun kuuluu obin peittävä hakama.
Tankendō [muokkaa]
Tankendōssa käytettävään asuun kuuluu hakama, joka peittää obin. Obin värillä ei ole merkitystä.
Katso myös [muokkaa]
Lähteet [muokkaa]
- Gary Bennett: Aikido techniques & tactics. Yhdysvallat: Human Kinetics Publisher, 1997. ISBN 0-88011-598-X. (englanniksi)
- Fay Goodman: The Ultimate Book of Martial Arts. Yhdysvallat: Lorenz Books, 1998. ISBN 1-85967-778-9. (englanniksi)
Sivulta puuttuu