Nurmihärkki

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Nurmihärkki
Gewone hoornbloem R0019819.JPG
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Caryophyllales
Heimo: Kohokkikasvit Caryophyllaceae
Suku: Härkit Cerastium
Laji: fontanum
Kaksiosainen nimi
Cerastium fontanum
Baumg.
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Nurmihärkki Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Nurmihärkki Commonsissa

Nurmihärkki (Cerastium fontanum) on kohokkikasveihin kuuluva, pohjoisella pallonpuoliskolla varsin yleinen valkokukkainen kasvi.

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nurmihärkin varsi ja lehdet ovat karvasia.

Monivuotinen tai harvoin yksi- tai kaksivuotinen nurmihärkki kasvaa 5–35 senttimetriä pitkäksi. Kasvi on monivartinen, ja sen karvaiset varret ovat pystyjä tai kohenevia. Myös kukattomia tyviversoja esiintyy. Lehdet ovat soikean pitkulaisia tai puikeita sekä karvaisia. Kukinto on kaksihaarainen viuhko, jossa on 3–30 pientä, valkoista kukkaa. Kukinnon tukilehdet ovat kalvolaitaisia ja alimmat toisinaan kokonaan vihreitä. Kukan verhiö ja teriö ovat molemmat viisilehtisiä. Terälehdet ovat kärjestään matalasti kaksihalkoisia. Kukan teriö on verhiötä hieman lyhyempi tai hieman pidempi. Nurmihärkki kukkii Suomessa kesä-elokuussa. Hedelmä on pitkähkö, kymmenliuskaisesti aukeava kota.[1] Nurmihärkki muistuttaa kasvutavaltaan pihatähtimöä (Stellaria media), mutta nurmihärkin lehdet ovat kapeammat, mehevämmät ja karvaiset, ja sen terälehdet ovat leveämmät.[2][3]

Nurmihärkillä on Pohjoismaissa kaksi alalajia: piennarnurmihärkki (C. fontanum ssp. vulgare) ja pohjannurmihärkki (C. fontanum ssp. fontanum). Alalajit eroavat toisistaan lähinnä karvaisuuden asteen, kukkien määrän ja koon sekä kodan ja siementen koon osalta. Piennarnurmihärkistä esiintyy Suomessa kaksi muotoa: nimilaji piennarnurmihärkki (var. vulgare) sekä kainuunnurmihärkki (var. kajanense).[1][4] Kainuunnurmihärkki on Suomessa erittäin uhannalainen ja erityisesti suojeltava, kansainvälinen vastuulaji.[5]

Nurmihärkki voi risteytyä tunturihärkin (C. alpinum) kanssa lajien yhteisillä kasvupaikoilla.[6]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nurmihärkkiä ja sen alalajeja tavataan lähes koko Euroopassa ja monin paikoin Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa. Piennarnurmihärkki on levinnyt koko Eurooppaan eteläisimpiä ja pohjoisimpia osia lukuun ottamatta. Levinneisyysalue jatkuu Länsi-Siperiaan ja suureen osaan Keski-, Etelä- ja Itä-Aasiaa. Ihmisen mukana laji on levinnyt suurimpaan osaan Yhdysvaltoja ja osaan Alaskasta ja Kanadasta. Paikoitellen piennarhärkkiä tavataan myös Etelä-Amerikasta, Oseaniasta ja Afrikasta. Pohjannurmihärkkiä sen sijaan tavataan ainoastaan Islannista, Norjasta, Pohjois-Ruotsista ja -Suomesta, Venäjällä Kuolan niemimaalta ja Itä-Karjalasta sekä Grönlannin eteläosista.[7]

Suomessa nurmihärkki on muinaistulokas, joka on levinnyt ihmisen mukana.[2] Alalajeista piennarnurmihärkkiä tavataan koko maasta. Pohjoisinta Suomea lukuun ottamatta se on hyvin yleinen laji.[8] Toinen Suomesta tavattavista nurmihärkin alalajeista, pohjannurmihärkki, puuttuu kokonaan Suomen eteläosista. Eteläisimmät kasvustot ovat Oulun korkeudelta Pohjois-Pohjanmaalta sekä Kainuusta, josta laji yleistyy pohjoiseen päin mentäessä.[1]

Maailmanlaajuisesti erittäin harvinaista piennarnurmihärkin muotoa kainuunnurmihärkkiä on tavattu vain Suomesta, Ruotsista ja Norjasta. Kasvupaikkoja tunnetaan alle 20 kappaletta. Laji löydettiin ensimmäisen kerran Kainuun Paltamosta vuonna 1950. Suomessa sitä kasvaa myös Kajaanissa.[9]

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nurmihärkki kasvaa hyvin monenlaisissa ympäristöissä. Sitä tavataan joki- ja puronvarsiniityillä ja -pensaikoissa, lähteiden ympäristössä, kyläkedoilla, pientareilla, jouto- ja viljelymailla, kallioilla, nurmikoilla, metsäaukeilla ja tienvarsilla.[1] Kainuunnurmihärkkiä tavataan ainoastaan ultraemäksisillä serpentiniittikallioilla ja mineraalimailla.[10]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Oulun kasvit. Piimäperältä Pilpasuolle. Toim. Kalleinen, Lassi & Ulvinen, Tauno & Vilpa, Erkki & Väre, Henry. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Norrlinia 11 / Oulun kaupunki, Oulun seudun ympäristövirasto, julkaisu 2/2005. 2005.
  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
  • Suuri Pohjolan kasvio. Toim. Mossberg, Bo & Stenberg, Lennart. Kustannusosakeyhtiö Tammi, Helsinki 2005 (2003).
  • Ulvinen, Tauno & Vainio, Outi: Kainuunnurmihärkki. Teoksessa Suomen uhanalaiset kasvit. Toim. Ryttäri, Terhi & Kalliovirta, Mika & Lampinen, Taina. Kustannusosakeyhtiö Tammi, Helsinki 2012, s. 119–121. ISBN 978-951-31-6593-2.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Retkeilykasvio 1998, s. 110–111.
  2. a b Oulun kasvit 2005, s. 306.
  3. Retkeilykasvio 1998, s. 106, 111.
  4. Suuri Pohjolan kasvio 2005, s. 136.
  5. Ulvinen & Vainio 2012, s. 119, 121.
  6. Retkeilykasvio 1998, s. 111.
  7. Anderberg, Arne: Den virtuella floran: Hönsarv (myös levinneisyyskartat) 1999. Naturhistoriska riksmuseet. Viitattu 27.4.2012. (ruotsiksi)
  8. Lampinen, R. & Lahti, T. 2011: Kasviatlas 2010: Piennarnurmihärkin levinneisyys Suomessa Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. Viitattu 27.4.2012.
  9. Ulvinen & Vainio 2012, s. 119–120.
  10. Ulvinen & Vainio 2012, s. 120.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]