Nuotio

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee tulisijaa. Nuotion muista merkityksistä katso Nuotio (täsmennyssivu).
Risuista ja männynkävyistä väsätty nuotio.

Nuotio on kivillä tai muulla palamattomalla alustalla varustettu avonainen tulisija. Nuotio on alkukantainen ruoankypsennyskeino.

Nuotioiden ja muiden avotulien tyyppejä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rakovalkea Nying mgx.svg

Seinätuli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seinätulessa pääosa palavista puista on pinossa yleensä kahden tai kolmen pitkittäin olevan puun päällä tukeutuen kahteen tai kolmeen maahan tökättyyn puuhun. Palaessaan poikittain olevat puut muodostavat tulisen seinän lämmönlähteeksi. Seinätulta käytetään laavun edessä lämmön lähteenä yövyttäessä tai muutoin pitkähkön aikaa levättäessä. Seinätulta on jatkuvasti valvottava, minkä vuoksi valitaan vuorotellen vaihtuva tulivartija.

Campfire1 mgx.svg

Raappanan keittotuli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Raappanan keittotuli on keskeltä halkaistu pyöreä puu, jonka rakoon sytytetään tuli ja jonka kahden edelleen vastakkain olevan puolikkaan päälle voidaan laittaa keittoastioita ruuan valmistamiseksi. Puun ja keittoastian väliin voidaan laittaa korokkeeksi vaikka neljä pientä kiveä, kaksi kumpaankin puoliskoon esimerkiksi paistinpannun aluseksi.

Pagodinuotio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pagodinuotio on ruuanlaittoon tai iltaviihteeksi käytettävä nuotiotyyppi, jossa halot ladotaan viisi- tai kuusikulmaiseksi keoksi siten, että viiden tai kuuden halon muodostaman kehän sijasta ylhäällä on enää vain kolme halkoa, jolloin rakennelma on yläosastaan enää vain kolmionmotoinen. Sivustaltaan nuotiossa on ilma-aukko joka halkokierroksen välissä. Halot ottavat toisistaan kiinni vain päissä.

Ristikkonuotio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ristikkonuotio voidaan tehdä helposti pienistä pyöreistä puista latomalla ne ristikon muotoon. Ristikkonuotiota käytetään pagodinuotiona pienimuotoisempaan lämmittämiseen, esimerkiksi vaatteiden kuivatukseen.

Campfire7 mgx.svg

Tähtinuotio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tähtinuotiossa on pagodinuotiota vähemmän puita, joiden tulee olla kuivia. Halot ladotaan tähden muotoon ja toisen kerroksen halot ladotaan edellisten päälle päistään maassa olevan tähtimuotoisen ladonnan päälle. Kuvassa näkyy tähtinuotio kantopuineen.

Viuhkanuotio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viuhkanuotiossa halon päälle ladotaan toisista päistään kolme halkoa ja toinen kerros toteutetaan latomalla toiset kolme halkoa edellisten päälle viistoon.

Campfire4 mgx.svg

Metsästäjän liesi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Metsästäjän liesi tehdään latomalla kaksi tukkia vierekkäin. Tukkien välissä tehdään pientä pyramidinuotiota. Tukkien päälle voi laittaa keittoastioita, kun haluaa valmistaa ruokaa tai juotavaa.

Teepannutuli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teepannutuli on pienikokoisimpia hyödyntämiskelpoisia nuotiotyyppejä. Sitä voidaan käyttää ruuan kypsentämiseen ilman polttopuita, ja nuotion sytyttämiseen tuulisella ilmalla tai kun esimerkiksi puukon ja kirveen unohtumisesta johtuen sytykkeitä eikä halkoja pystytä valmistamaan.

Maahan (huom. ei kuivaan turvemaahan metsäpalovaaran vuoksi) kaivetaan tai kivellä hakataan noin nyrkinkokoinen kuoppa, joka täytetään kuivilla hiilillä, jotka on esimerkiksi kerätty nuotiopaikalta. Hiilet pilkotaan noin sormenpään kokoisiksi palasiksi samalla. Hiilikasa sytytetään päältä päin yhdestä kohtaa pistemäisesti siten, että pari hiiltä alkaa hehkua ruokkien toistensa hehkua. Ylhäältä päin hiilien päälle puhaltaen, kämmenillä kuopan sivuilta suojaten, hehku leviää nopeasti koko hiilikasaan.

Tämän jälkeen asetetaan kaksi sormenpaksuista tikkua kuopan molemmille sivuille makaamaan ja niiden päälle keittoastia. Kypsentämisen ajan puhalletaan keittoastian alla olevia hiiliä rauhallisesti.

Teepannutuli sammutetaan polkemalla kengällä nokare maata kuopan päälle. Kuoppaan kehittyvä hapenpuute sammuttaa hiilloksen hehkun heti.

Vaarat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuotiosta nousee kipinöitä.
Nuotio läheltä.

Nuotiotuli saattaa päästä irti kahdella tavalla: maastopalona tai latvapalona. Maan kuivat lehdet, havut tai kasvillisuus saattavat syttyä palamaan joutuessaan kosketukseen kekäleiden tai liekkien kanssa taikka altistuessaan lämpösäteilylle. Lähipuutkin voivat syttyä tuleen kipinöiden joutuessa niiden oksiin, joskaan se ei ole yhtä todennäköistä. Latvustopalon sammuttaminen on käytännössä mahdotonta ilman sammutusvälineitä, ja se leviää maastopaloa nopeammin. Leirintäalueilla onkin usein tulisijan ympärillä reunukset, jotka pienentävät tulen leviämisen riskiä.

Kipinät voivat leijua tuulien teille irrotessaan kekäleistä tai singahtaa kovaa vauhtia ulos puun pihkaisen kohdan räjähdyksen laukaisemana. Kyseisten vaarojen takia joissakin paikoissa avotulen teko on kokonaan kielletty, erityisesti metsäpalovaroituksen aikana.

Nuotiopaikan löytäminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuotio.

Suomessa nuotiota ei saa tehdä maastoon ilman maanomistajan lupaa, ellei siihen ole pakottavaa tarvetta [1]. Turvallisinta nuotio olisi sytyttää tulentekoa varten tarkoitettuun kaukaloon, jollainen leirintäalueilta on usein löydettävissä. Tehtäessä nuotiota metsään se olisi hyvä reunustaa kivillä. Nuotiokohta voidaan myös alustaa hiekalla tai muulla palamattomalla maa-aineksella.

Nuotiota ei pitäisi sytyttää lähelle puita, telttoja tai muita palavia kohteita kuten lähipuiden lehviä. Nuotio voi vaurioittaa myös sen alla olevaa juuristoa, vaikka ne olisi suojattu pienellä multakerroksella. Havupuiden kuten kuusten ja katajain juuret ovat suurimmassa vaarassa, koska niiden juuret kasvavat lähellä maanpintaa.

Nuotiota ei välttämättä kannata perustaa kiven päälle. Kiven pinta hiiltyy, eikä sitä ole helppo puhdistaa. Nuotion lämmöstä voi koitua kivelle pahempiakin seurauksia; sen pinta laajenee kuumetessaan ja saattaa näin haljeta.

Varmuuden vuoksi mukaan kannattaa ottaa hiekkaa tai vettä. Niillä nuotio saadaan tukahdettua tai sammutettua, mikäli tuli pääsee leviämään nuotiosta. Nämä kannattaa ottaa mukaan jo ennen kuin tositilanne koittaa.

Nuotion pystyttäminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Löydettyään sopivan paikan ja kerättyään polttopuut nuotion pystyttäjällä on muutama vaihtoehto nuotion pystyttämiseen. Hyvä suunnittelu on tärkeää tulen palamisen kannalta. Polttopuita ei yleensä koskaan aseteta tuleen ennen kuin sytykkeet loimuaa kunnolla.

Tärkeää on myös muistaa, että yksi puu ei pala, se tarvitsee vierelleen toisen puun. Palamiseen tarvitaan lämpöä, jota ei yksinäisen puun palamisesta riittoisasti synny.

  • Kekonuotion kokoaminen vaatii kärsivällisyyttä. Ensin nuotiopaikalle asetetaan kasaan pientä sytykepuuta ja sen ympärille asetellaan pienempää sytykettä. Paremman kestävyyden saa sitomalla risut toisiinsa. Sitten sytykkeiden ympärille asetellaan isompi keko varoen ettei pienempi keko rosahda kasaan. Erillinen keko ensimmäisen keon ympärille on hyvä ratkaisu. Kekonuotio tuottaa hyvin lämpöä liekin korkeudesta johtuen, joten sen ympärillä tarkenee viileällä säällä. Toisekseen nuotio palaa vähemmän savuttaen, sillä nuotiopuiden muodostama häkä ohjautuu nuotion keskelle, jossa liekki pääsee polttamaan sen lämmöksi. Huonona puolena kekonuotiossa on kuitenkin se, että jonkin aikaa loimuttuaan sen rakenne muuttuu epävakaaksi ja keko kopsahtaa kumoon. Näin käy eritoten suuren nuotion ollessa kyseessä.
  • Rakovalkea, perinteinen suomalainen nuotio, rakennetaan asettamalla kaksi pitkää polttopuuta päällekkäin ja tukemalla ne neljällä maahan tuettavalla pystypaalulla. (Perinteisesti polttopuina käytetään kokonaisia, halkaisemattomia puunrunkoja.) Sytykkeet pannaan tukkien väliin sopivin etäisyyksin päitä lukuun ottamatta, jolloin ylempi tukki saadaan kohotettua ja nuotio saa hengittää vapaasti. Sytykkeet sytytetään aina keskeltä, jotta pystypaalut eivät pala ennenaikojaan. Rakovalkeassa on kaksi loisto-ominaisuutta. Ensinnäkin se palaa verkkaisesti ja tasaisesti; se ei vaadi työlästä ylläpitämistä ja palaa hyvin pitkään. Hyvin rakennettu rakovalkea, jossa on kaksi paksua kahden metrin pölkkyä, pystyy pitämään kaksi vierekkäistä laavua lämpimänä koko nukkuma-ajan. Rakenteen ansiosta pölkyt suojaavat tulta tuulelta. Näin nukkujien altistuminen savulle on epätodennäköistä; siitä huolimatta jonkun pitää aina pitää vahtia hätätilanteen varalta. Toisenakin, rakovalkean koko on helposti muutettavissa pidemmäksi, esimerkiksi juhlia varten.


Nuotion sytyttäminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuotion sytytyskäytäntöjä on kaksi perustyyppiä: voi joko kasata ensin nuotiopuut, sitten asettaa pohjalle sytykkeet ja sytyttää tai ensin sytyttää sytykkeet ja sitten asetella varsinaisia nuotiopuita sijoilleen. Molemmissa tekniikoissa on omat vahvuutensa.

Sytykkeet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • mikäli sytyttäjällä on puukko käytössä, polttopuusta vuollut pitkähköt lastut ovat helppoja ja hyviä sytykkeitä (esimerkiksi aseteltuna kaksi vastakkain tai useampi kimpuksi).
  • Ilman puukkoakin nuotion saa vaivatta syttymään. Nuotiopaikalta, talvisin toisinaan lumen alta, löytyvistä hiilistä kasataan noin kourallinen keoksi ja lämmitellään kahden hiilen rajapintaa tulitikulla tai sytyttimellä kunnes se alkaa pian itse hehkua. Hehku laajenee tasaisesti puhaltamalla koko hiilikasaan, joka alkaa hehkumisen lisäksi leimahtelemaan ja antamaan lopulta jatkuvaa liekkiä.
  • Luonnosta löytyviä sytykkeitä ovat esimerkiksi valkoinen koivun tuohi sekä havupuiden kuivuneet alaoksat.

Nuotiopuiden koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mikäli nuotionsytyttäjällä on välineet puiden pätkimiseen ja pilkkomiseen, niitä kannattaa hyödyntää ainoastaan kohtuullisissa määrin.

Ohuemmat polttopuut palavat nopeammin ja kirkkaammalla sekä kuumemmalla liekillä, tämä kannattaa huomioida paitsi iltanuotioissa (nuotion tuottama valo) niin esimerkiksi puukiukaan tai puulieden lämmityksessä, tulisijan lämpeneminen nopeasti käyttölämpötilaansa tuottaa merkittävää säästöä polttopuun tarpeessa.

Paksummissa polttopuissa etuna on säästyneen vaivan lisäksi että puut antavat pitemmän aikaa tasaista liekkiä ja nuotiosta jää puiden palettua hehkuva hiillos, jossa voidaan esimerkiksi paahtaa ruokaa.

Mikäli nuotion tekijällä ei ole sahaa käytettävissä, voi nilkanpaksuisista orsista pätkiä polttopuita ainakin kahdella eri tavalla:

  • Puukolla tai leukulla hahmotellaan katkaisukohtaan orren ympäri tarkasti poikittain kulkeva rengas, jota kiven tai kalikan avulla avulla syvennetään 3-5 mm syväksi. Nyt asetettaessa puu johonkin tukevaan väliin kuten kallionkoloon tai puun oksanhaaraan, saadaan orsi käsivoimin vääntäen katkeamaan siististi poikittain kyseisestä kohtaa
  • Mikäli nuotiopaikan lähistöltä löytyy esimerkiksi teräväsärmäinen siirtolohkare, hakataan särmän avulla orren katkaisukohdan ympäri vastaavanlainen mahdollisimman tarkka poikittainen rengas. Nyt hiukan voimakkaammalla iskulla katkaisukohtaan orsi katkeaa jälleen siististi poikittain.

Nuotiopuiden kosteus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tuoreet tai muuten kosteat polttopuut kannattaa pilkkoa pieniksi jo hyvissä ajoin ennen nuotion sytyttämisajankohtaa jotta ne ehtivät kuivaa. Tukin kuivaminen kestää useita kuukausia, pilkkomattomien pöllien kuivaminen joitain viikkoja, klapeiksi pilkottujen päiviä, pieniksi pilkotut klapit kuivavat tunneissa.

Nuotion syttyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuotion sytyttämisessä pyritään kohdistamaan sytykkeiden tuottama lämpö pistemäisesti johonkin osaan nuotiota. Sytyttipä nuotion kummalla käytännöllä hyvänsä, kannattaa pyrkiä sijoittelemaan sytykkeiden yläpuolelle polttopuut siten, että niistä muodostuu vastakkaisia pintoja, jolloin pinnoista alkuvaiheessa säteilevä lämpö "ruokkii" toinen toistaan ja nämä puut syttyvät huomattavasti helpommin. Sytykkeiden päälle voidaan asettaa suoraan paksut halot näin välttyen vaivalta pilkkoa pieniä välivaiheen polttopuita.

Nuotion kokoamisessa valmiiksi ennen sytykkeiden sytyttämistä pyritään saavuttamaan se etu, että nuotio rakenteensa (sytykkeet, ohuet polttopuut, paksummat polttopuut, päällä paksuimmat) ansiosta syttyisi sytykkeiden sytyttämisen jälkeen ilman apua täyteen liekkiinsä. Sytykkeet usein asetellaan niille alimpaan puukerrokseen varattuun onkaloon vasta juuri ennen niiden sytyttämistä. Onkalon etuna on että sytykkeitä voidaan syöttää lisää mikäli aiemmat palavat loppuun ennen nuotiopuiden syttymistä.

Sytykkeiden liekin kärjen (kuumin osa) olisi hyvä juuri ja juuri yltää sytytettävien puiden tasalle.

Ketä nuotion savu seuraa?[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuotiopiirissä usein ihmetellään miksi savu seuraa tiettyjä henkilöitä. Ilmiölle on olemassa ainakin kaksi virallista selitystä, niiden jälkikäteisen päivittelyn sijaan kannattaa jo ennen nuotion sytyttämistä huomioida muutama tekninen aspekti jolloin kaikki nuotiopiirissä voivat välttyä savulta. Kun nuotio palaa kunnolla, silmille mahdollisesti puskeva lämmin palokaasu ei ole häiriöksilähde?.

  • Mustan savun eli noen syntyminen johtuu ulkoisista tekijöistä, siitä ettei liekki syystä taikka toisesta pääse palamaan loppuun, jolloin palamatta jäänyt häkä muuttuu takaisin hiileksi. Syitä voivat olla esimerkiksi palavien puiden päälle asetetut märät puut tai keittokattila, polttopuun sisäinen kosteus tai ympäristön korkea ilmankosteus.
  • Valkoinen savu puolestaan aiheutuu palokaasujen seassa olevista muista kiinteistä hiukkasista, mikä on lähinnä poltettavalle materialle ominainen ilmiö (esimerkiksi männyn kuori savuttaa).

Sääolosuhteista - tarkemmin ottaen tuuliolosuhteista sekä maaperän ja alailmakehän lämpötilajakaumasta - johtuen savu joko nousee ylös tai sitten pyrkii jäämään lähelle maanpinnan tasoa.

  • Tuuliolosuhteista saattaa aiheutua ongelmia silloin kun tuulen puolella on isokokoinen este kuten metsän reuna tai iso rakennus, eli nuotio ikään kuin tehdään tuulelta suojaan. Tuuli aiheuttaa esteen taakse tällöin alipaineen, joka imee savua ja aiheuttaa tuulen pyörteisyyttä nuotiopaikan lähettyvillä.
  • Maaperästä saattaa aiheutua ongelmia aurinkoisina päivinä kun lämpötila lähellä maan tasoa on ympäröivää ilmaa korkeampi, tällöin savu pyrkii asettumaan lämpimän ja kylmän ilmapatjan rajapintaan ja sen alapuolelle.
  • Alailmakehän nurinkurinen lämpötilajakauma vaikuttaa lähes samalla tavoin: kun ilman lämpötila maan pinnan tasolta ylöspäin mentäessä laskee, tällöin savu kohoaa heikosti. Tällainen tilanne on esimerkiksi aurinkoisen kesäpäivän tyyninä iltoina tai sumukelillä.

Puolestaan jos maan pinnan tasolla lämpötila on viileämpi kuin ylempänä, savu kohoaa ylöspäin. Tällainen tilanne on esimerkiksi viileinä öinä ja usvaisina iltoina (usvan yläpinnassa on ns. lämpötilainversiokerros, jonka yläpuolelle pääsevä savu jatkaa nousuaan).

Ongelmia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tasainen puhallus oikeaan kohtaan saattaa olla hyväksi yllättäen hiipumaan alkaneelle nuotiolle, mutta nuotio saattaa sammua puhaltamisesta, jos se tehdään varomattomasti.

Nuotioon puhalluksen kohdistamisessa oikeaan kohtaan kannattaa käyttää apuna kämmeniä tai jos mahdollista, esimerkiksi paperilappusesta käärittyä putkiloa, niin ei tarvitse kumartua nuotioon eikä myöskään puhaltaa niin voimakkaasti palamisen avustamiseksi.

Käden ulottuvilla kannattaa pitää pientä keppiä, jolla nuotion puita voi tarvittaessa siirrellä paremman palamisen aikaansaamiseksi.

Nuotion sosiaalinen merkitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruoan valmistamisen ja lämmön ylläpitämisen lisäksi nuotiolla istuskeleminen on myös sosiaalinen tilanne, jossa ystävät ja perheenjäsenet voivat leppoisaan turinoida sekä keskustella luontevasti esimerkiksi elämänasioihin liittyvistä aiheista. Nuotiolla myös sukupolvien välinen "juttuperintö" voi luontevasti siirtyä isältä lapselle, mikä muuten arjen tuohinnassa jäisi helposti sivusuun.

Metsänuotiolla käyntiin voi liittyä salaperäinen, jopa "maaginen" tunnelma. Tunnelmaan voi olla myötävaikuttamassa tulen loimunnan rauhoittava vaikutus sekä ihmisten välinen kanssakäyminen, vitsien ja tarinoiden auvo kerronta. Eritoten iltamyöhään lähipuutkin punervoi, mikä omalta osaltaan tuo iltahetkeen lisätunnelmaa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]