Nuotio

Risuista ja männynkävyistä tehty nuotio.

Nuotio on maastoon tehty liekein palava pieni rakennelma avonaisella tulisijalla. Nuotiota voidaan käyttää ruoan kypsentämiseen ja lämmittämiseen. Tavallisin nuotion materiaali on puu, joka palaessaan alkaa hiiltyä ja vapauttaa palavia kaasuja. Liekit syntyvät, kun näiden kaasujen syttymislämpötila ylittyy. Jos syttymislämpötila ei ylity tai palavan kaasun määrä ilmassa on liian laimea, liekkiä ei muodostu, vaikka palavia kaasuja vapautuisikin (esimerkiksi kekäleistä).

Palamisreaktioon tarvitaan runsaasti happea. Siksi nuotiota sytyttäessä tai puita lisättäessä tyypillinen tapa kohentaa ja ohjata tulta on puhaltaminen. Puhallusta voi kohdistaa tarkemmin oikeaan paikkaan nuotiossa esimerkiksi kämmenin puhallusta ohjaten tai rullatun paperin kautta puhaltaen (nuotion puoleinen pää paperirullasta suppeammaksi typistettynä).

Nuotioiden ja muiden avotulien tyyppejä

Seinätuli Seinätulessa (rakovalkea) pääosa palavista puista on pinossa yleensä kahden tai kolmen pitkittäin olevan puun päällä tukeutuen kahteen tai kolmeen maahan tökättyyn puuhun. Palaessaan poikittain olevat puut muodostavat tulisen seinän lämmönlähteeksi. Seinätulta käytetään laavun edessä lämmön lähteenä yövyttäessä tai muutoin pitkähkön aikaa levättäessä. Seinätulta on jatkuvasti valvottava, minkä vuoksi valitaan vuorotellen vaihtuva tulivartija.

Pikkupojantuli

Pikkupojantulessa (seinätulen "miniatyyrimalli") asetetaan kaksi halkoa vierekkäin arinaan tai nuotiopaikalle vierekkäin siten, että muodostuu leveän V:n muotoinen ura, jonka kyljet ovat halkaistua pintaa (ei kuoripintaa). Uraan asetetaan kasa sytykkeitä, kuten vuolulastuja tai tuohikaistaleita ja annetaan niiden syttyä kunnolla ennen kolmannen halon asettamista päälle. Tuli leviää asettelemisesta riippuen toiselle tai molemmille puolille ylähalkoa, vastakkaisten palopintojen "ruokkiessa" toisiaan.

Arinapesässä voidaan asetella lisää puita samansuuntaisesti pikkupojantulen päälle. Nuotiopaikalla voidaan vierekkäisten alushalkojen välistä saumaa kohottaa esimerkiksi kivillä, jolloin saadaan palamista edistävä ilmanottoaukko. Pikkupojantuli on helppo sammuttaa nostamalla (halkojen päistä) puut erilleen toisistaan.

Raappanan keittotuli Raappanan keittotuli on keskeltä halkaistu pyöreä puupölli, jonka rakoon sytytetään sytykkein rakovalkeamainen tuli, ja jonka kahden edelleen vastakkain olevan puolikkaan päälle voidaan laittaa keittoastioita ruuan valmistamiseksi. Puun ja keittoastian väliin voidaan laittaa korokkeeksi vaikka neljä pientä kiveä, kaksi kumpaankin puoliskoon esimerkiksi paistinpannun aluseksi. Ison pöllin halkaiseminen kevyellä retkikirveellä onnistuu piirtämällä pöllin yläpäähän halkaisuviiva ja iskemällä useita kevyitä kirveeniskuja täsmälleen tämän viivan kohtaan. Halkaisualustan olisi hyvä olla mahdollisimman joustamaton.

Pagodinuotio

Pagodinuotio on ruoanlaittoon tai iltaviihteeksi käytettävä nuotiotyyppi, jossa halot ladotaan viisi- tai kuusikulmaiseksi keoksi siten, että viiden tai kuuden halon muodostaman kehän sijasta ylhäällä on enää vain kolme halkoa, jolloin rakennelma on yläosastaan enää vain kolmionmotoinen. Sivustaltaan nuotiossa on ilma-aukko joka halkokierroksen välissä. Halot ottavat toisistaan kiinni vain päissä.

Ristikkonuotio

Ristikkonuotio voidaan tehdä helposti pienistä pyöreistä puista latomalla ne ristikon muotoon. Ristikkonuotiota käytetään pagodinuotiona pienimuotoisempaan lämmittämiseen, esimerkiksi vaatteiden kuivatukseen.

Tähtinuotio

Tähtinuotiossa on pagodinuotiota vähemmän puita, joiden tulee olla kuivia. Halot ladotaan tähden muotoon ja toisen kerroksen halot ladotaan päistään edellisten päälle. Kuvassa näkyy tähtinuotio kantopuineen.

Viuhkanuotio

Viuhkanuotiossa halon päälle ladotaan toisista päistään kolme halkoa ja toinen kerros toteutetaan latomalla toiset kolme halkoa edellisten päälle viistoon.

Metsästäjän liesi Metsästäjän liesi tehdään latomalla kaksi tukkia vierekkäin. Tukkien välissä tehdään pientä pyramidinuotiota. Tukkien päälle voi laittaa keittoastioita, kun haluaa valmistaa ruokaa tai juotavaa. Hetken päästä vierekkäiset tukit hiiltyvät ja alkavat palamaan osana liesitulta, jolloin riittää entistä pienempi keko puiden välissä palamassa.

Teepannutuli

Teepannutulta voidaan käyttää ruuan kypsentämiseen ilman uusien polttopuiden tarvetta, ja apuna minkä tahansa tyyppisen nuotion sytyttämisessä, esimerkiksi kun sytykkeitä eikä halkoja pystytä valmistamaan, mutta nuotiopaikalta löytyy kuivia hiiliä. Myös lumen alta kaivetut hiilet ovat todennäköisesti kuivia (mikäli lumi on satanut hiilien jo sammuttua eikä sen jälkeen ole ehtinyt olla suojakelejä, hiili on mahdollisesti vain pinnasta hieman kostea, mikä ei haittaa).

Maahan kaivetaan tai kivellä hakataan noin nyrkinkokoinen kuoppa, joka täytetään kuivilla hiilillä, jotka on esimerkiksi kerätty nuotiopaikalta. Hiilet pilkotaan noin sormenpään kokoisiksi palasiksi samalla. Hiilikasa sytytetään päältä päin yhdestä kohtaa pistemäisesti siten, että pari hiiltä alkaa hehkua alkaen levitä eteenpäin. Ylhäältä päin hiilien päälle puhaltaen, kämmenillä kuopan sivuilta suojaten, hehku leviää nopeasti koko hiilikasaan.

Tämän jälkeen asetetaan koroketta kuten kaksi sormenpaksuista tikkua kuopan molemmille sivuille makaamaan ja niiden päälle keittoastia. Kypsentämisen ajan puhalletaan keittoastian alla olevia hiiliä rauhallisesti.

Teepannutuli sammutetaan polkemalla kengällä nokare maata kuopan päälle. Kuoppaan kehittyvä hapenpuute sammuttaa hiilloksen hehkun heti.

Matin ja Maijan puhallusnuotio

Puhallettaessa rauhallisesti vuorotellen nuotioon, saadaan tuli syttymään tehokkaasti pakottamalla liekki tiettyyn suuntaan. Matin ja Maijan puhallusnuotio on eräänlainen metsästäjänliesi, jossa sytykehiilet asetetaan nuotiopuiden, kuten kylki kylkeen asetettujen halkojen tai parrujen päälle (väliin), sytytetään hiili hehkumaan ja yhteistyönä vuorotellen rauhallisesti puhaltaen pakotetaan hehku leviämään ja siitä kehittyvä kuuma kaasu alaspäin sytyttämään nuotiopuut. Tämä on varsin kätevä ratkaisu tilanteessa, jossa ei ole sahaa, kirvestä eikä sytykkeitä saatavilla, vaan ainoastaan tulitikut.

Vaarat

Nuotiosta nousee kipinöitä.

Nuotio läheltä.

Nuotiotuli saattaa päästä irti kahdella tavalla: maastopalona tai latvapalona. Maan kuivat lehdet, havut tai kasvillisuus saattavat syttyä palamaan joutuessaan kosketukseen kekäleiden tai liekkien kanssa taikka altistuessaan lämpösäteilylle. Lähipuutkin voivat syttyä tuleen kipinöiden joutuessa niiden oksiin, joskaan se ei ole yhtä todennäköistä. Latvustopalon sammuttaminen on käytännössä mahdotonta ilman sammutusvälineitä, ja se leviää maastopaloa nopeammin. Leirintäalueilla onkin usein tulisijan ympärillä reunukset, jotka pienentävät tulen leviämisen riskiä.

Kipinät voivat leijua tuulien teille irrotessaan kekäleistä tai singahtaa kovaa vauhtia ulos puun pihkaisen kohdan räjähdyksen laukaisemana. Kyseisten vaarojen takia joissakin paikoissa avotulen teko on kokonaan kielletty, erityisesti metsäpalovaroituksen aikana.

Nuotiopaikan löytäminen

Nuotio.

Suomessa nuotiota ei saa tehdä maastoon ilman maanomistajan lupaa, ellei siihen ole pakottavaa tarvetta . Turvallisinta nuotio olisi sytyttää tulentekoa varten tarkoitettuun kaukaloon, jollainen leirintäalueilta on usein löydettävissä. Tehtäessä nuotiota metsään se olisi hyvä reunustaa kivillä. Nuotiokohta voidaan myös alustaa hiekalla tai muulla palamattomalla maa-aineksella.

Nuotiota ei pitäisi sytyttää lähelle puita, telttoja tai muita palavia kohteita kuten lähipuiden lehviä. Nuotio voi vaurioittaa myös sen alla olevaa juuristoa, vaikka ne olisi suojattu pienellä multakerroksella. Havupuiden kuten kuusten ja katajain juuret ovat suurimmassa vaarassa, koska niiden juuret kasvavat lähellä maanpintaa.

Nuotiota ei välttämättä kannata perustaa kiven päälle. Kiven pinta hiiltyy, eikä sitä ole helppo puhdistaa. Nuotion lämmöstä voi koitua kivelle pahempiakin seurauksia; sen pinta laajenee kuumetessaan ja saattaa näin haljeta.

Varmuuden vuoksi mukaan kannattaa ottaa hiekkaa tai vettä. Niillä nuotio saadaan tukahdettua tai sammutettua, mikäli tuli pääsee leviämään nuotiosta. Nämä kannattaa ottaa mukaan jo ennen kuin tositilanne koittaa.

Nuotion pystyttäminen

Löydettyään sopivan paikan ja kerättyään polttopuut nuotion pystyttäjällä on muutama vaihtoehto nuotion pystyttämiseen. Hyvä suunnittelu on tärkeää tulen palamisen kannalta. Polttopuita ei yleensä koskaan aseteta tuleen ennen kuin sytykkeet loimuaa kunnolla.

Tärkeää on myös muistaa, että yksi puu ei pala, se tarvitsee vierelleen toisen puun. Palamiseen tarvitaan lämpöä, jota ei yksinäisen puun palamisesta riittoisasti synny.

• Kekonuotion kokoaminen vaatii kärsivällisyyttä. Ensin nuotiopaikalle asetetaan kasaan pientä sytykepuuta ja sen ympärille asetellaan pienempää sytykettä. Paremman kestävyyden saa sitomalla risut toisiinsa. Sitten sytykkeiden ympärille asetellaan isompi keko varoen ettei pienempi keko rosahda kasaan. Erillinen keko ensimmäisen keon ympärille on hyvä ratkaisu. Kekonuotio tuottaa hyvin lämpöä liekin korkeudesta johtuen, joten sen ympärillä tarkenee viileällä säällä. Toisekseen nuotio palaa vähemmän savuttaen, sillä nuotiopuiden muodostama häkä ohjautuu nuotion keskelle, jossa liekki pääsee polttamaan sen lämmöksi. Huonona puolena kekonuotiossa on kuitenkin se, että jonkin aikaa loimuttuaan sen rakenne muuttuu epävakaaksi ja keko kopsahtaa kumoon. Näin käy eritoten suuren nuotion ollessa kyseessä.

• Rakovalkea, perinteinen suomalainen nuotio, rakennetaan asettamalla kaksi pitkää polttopuuta päällekkäin ja tukemalla ne neljällä maahan tuettavalla pystypaalulla. (Perinteisesti polttopuina käytetään kokonaisia, halkaisemattomia puunrunkoja.) Sytykkeet pannaan tukkien väliin sopivin etäisyyksin päitä lukuun ottamatta, jolloin ylempi tukki saadaan kohotettua ja nuotio saa hengittää vapaasti. Sytykkeet sytytetään aina keskeltä, jotta pystypaalut eivät pala ennenaikojaan. Rakovalkeassa on kaksi loisto-ominaisuutta. Ensinnäkin se palaa verkkaisesti ja tasaisesti; se ei vaadi työlästä ylläpitämistä ja palaa hyvin pitkään. Hyvin rakennettu rakovalkea, jossa on kaksi paksua kahden metrin pölkkyä, pystyy pitämään kaksi vierekkäistä laavua lämpimänä koko nukkuma-ajan. Rakenteen ansiosta pölkyt suojaavat tulta tuulelta. Näin nukkujien altistuminen savulle on epätodennäköistä; siitä huolimatta jonkun pitää aina pitää vahtia hätätilanteen varalta. Toisenakin, rakovalkean koko on helposti muutettavissa pidemmäksi, esimerkiksi juhlia varten.

Nuotion sytyttäminen

Nuotion sytytyskäytäntöjä on kaksi perustyyppiä: voi joko kasata ensin nuotiopuut, sitten asettaa pohjalle sytykkeet ja sytyttää tai ensin sytyttää sytykkeet ja sitten asetella varsinaisia nuotiopuita sijoilleen. Molemmissa tekniikoissa on omat vahvuutensa.

Sytykkeet

• mikäli sytyttäjällä on puukko käytössä, polttopuusta vuollut pitkähköt lastut ovat helppoja ja hyviä sytykkeitä (esimerkiksi aseteltuna kaksi vastakkain tai useampi kimpuksi).
• Ilman puukkoakin nuotion saa vaivatta syttymään. Nuotiopaikalta, talvisin toisinaan lumen alta, löytyvistä hiilistä kasataan noin kourallinen keoksi ja lämmitellään kahden hiilen rajapintaa tulitikulla tai sytyttimellä kunnes se alkaa pian itse hehkua. Hehku laajenee tasaisesti puhaltamalla koko hiilikasaan, joka alkaa hehkumisen lisäksi leimahtelemaan ja antamaan lopulta jatkuvaa liekkiä.
• Luonnosta löytyviä sytykkeitä ovat esimerkiksi valkoinen koivun tuohi sekä havupuiden kuivuneet alaoksat.

Nuotiopuiden koko

Mikäli nuotionsytyttäjällä on välineet puiden pätkimiseen ja pilkkomiseen, niitä kannattaa hyödyntää ainoastaan kohtuullisissa määrin.

Ohuehkot polttopuut palavat nopeammin ja kirkkaammalla sekä kuumemmalla liekillä. Tämä kannattaa ottaa huomioon sekä iltanuotioissa nuotion tuottaman valon vuoksi että esimerkiksi puukiukaan tai puulieden lämmityksessä: tulisijan lämpeneminen nopeasti käyttölämpötilaansa tuottaa merkittävää säästöä polttopuun tarpeeseen.

Paksummissa polttopuissa etuna on säästyneen vaivan lisäksi että puut antavat pitemmän aikaa tasaista liekkiä ja nuotiosta jää puiden palettua hehkuva hiillos, jossa voidaan esimerkiksi paahtaa ruokaa.

Mikäli nuotion tekijällä ei ole sahaa käytettävissä, voi nilkanpaksuisista orsista pätkiä polttopuita ainakin kahdella eri tavalla:

• Puukolla tai leukulla hahmotellaan katkaisukohtaan orren ympäri tarkasti poikittain kulkeva rengas, jota kiven tai kalikan avulla avulla syvennetään 3–5 mm syväksi. Nyt asetettaessa puu johonkin tukevaan väliin kuten kallionkoloon tai puun oksanhaaraan, saadaan orsi käsivoimin vääntäen katkeamaan siististi poikittain kyseisestä kohtaa
• Mikäli nuotiopaikan lähistöltä löytyy esimerkiksi teräväsärmäinen siirtolohkare, hakataan särmän avulla orren katkaisukohdan ympäri vastaavanlainen mahdollisimman tarkka poikittainen rengas. Nyt hiukan voimakkaammalla iskulla katkaisukohtaan orsi katkeaa jälleen siististi poikittain.

Nuotiopuiden kosteus

Tuoreet tai muuten kosteat polttopuut kannattaa pilkkoa pieniksi jo hyvissä ajoin ennen nuotion sytyttämisajankohtaa jotta ne ehtivät kuivaa. Tukin kuivaminen kestää useita kuukausia, pilkkomattomien pöllien kuivaminen joitain viikkoja, klapeiksi pilkottujen päiviä, pieniksi pilkotut klapit kuivavat tunneissa.

Nuotion syttyminen

Nuotion sytyttämisessä pyritään kohdistamaan sytykkeiden tuottama lämpö pistemäisesti johonkin osaan nuotiota. Sytyttipä nuotion kummalla käytännöllä hyvänsä, kannattaa pyrkiä sijoittelemaan sytykkeiden yläpuolelle polttopuut siten, että niistä muodostuu vastakkaisia pintoja, jolloin pinnoista alkuvaiheessa säteilevä lämpö "ruokkii" toinen toistaan ja nämä puut syttyvät huomattavasti helpommin. Sytykkeiden päälle voidaan asettaa suoraan paksut halot näin välttyen vaivalta pilkkoa pieniä välivaiheen polttopuita.

Nuotion kokoamisessa valmiiksi ennen sytykkeiden sytyttämistä pyritään saavuttamaan se etu, että nuotio rakenteensa (sytykkeet, ohuet polttopuut, paksummat polttopuut, päällä paksuimmat) ansiosta syttyisi sytykkeiden sytyttämisen jälkeen ilman apua täyteen liekkiinsä. Sytykkeet usein asetellaan niille alimpaan puukerrokseen varattuun onkaloon vasta juuri ennen niiden sytyttämistä. Onkalon etuna on että sytykkeitä voidaan syöttää lisää mikäli aiemmat palavat loppuun ennen nuotiopuiden syttymistä.

Sytykkeiden liekin kärjen (kuumin osa) olisi hyvä juuri ja juuri yltää sytytettävien puiden tasalle.

Ketä nuotion savu seuraa?

Nuotiopiirissä usein ihmetellään miksi savu seuraa tiettyjä henkilöitä. Ilmiölle on olemassa ainakin kaksi virallista selitystä, niiden jälkikäteisen päivittelyn sijaan kannattaa jo ennen nuotion sytyttämistä huomioida muutama tekninen aspekti jolloin kaikki nuotiopiirissä voivat välttyä savulta. Kun nuotio palaa kunnolla, silmille mahdollisesti puskeva lämmin palokaasu ei ole häiriöksi^lähde?.

• Mustan savun eli noen syntyminen johtuu ulkoisista tekijöistä, siitä ettei liekki syystä taikka toisesta pääse palamaan loppuun, jolloin palamatta jäänyt häkä muuttuu takaisin hiileksi. Syitä voivat olla esimerkiksi palavien puiden päälle asetetut märät puut tai keittokattila, polttopuun sisäinen kosteus tai ympäristön korkea ilmankosteus.
• Valkoinen savu puolestaan aiheutuu palokaasujen seassa olevista muista kiinteistä hiukkasista, mikä on lähinnä poltettavalle materialle ominainen ilmiö (esimerkiksi männyn kuori savuttaa).

Sääolosuhteista – tarkemmin ottaen tuuliolosuhteista sekä maaperän ja alailmakehän lämpötilajakaumasta – johtuen savu joko nousee ylös tai sitten pyrkii jäämään lähelle maanpinnan tasoa.

• Tuuliolosuhteista saattaa aiheutua ongelmia silloin kun tuulen puolella on isokokoinen este kuten metsän reuna tai iso rakennus, eli nuotio ikään kuin tehdään tuulelta suojaan. Tuuli aiheuttaa esteen taakse tällöin alipaineen, joka imee savua ja aiheuttaa tuulen pyörteisyyttä nuotiopaikan lähettyvillä.
• Maaperästä saattaa aiheutua ongelmia aurinkoisina päivinä kun lämpötila lähellä maan tasoa on ympäröivää ilmaa korkeampi, tällöin savu pyrkii asettumaan lämpimän ja kylmän ilmapatjan rajapintaan ja sen alapuolelle.
• Alailmakehän nurinkurinen lämpötilajakauma vaikuttaa lähes samalla tavoin: kun ilman lämpötila maan pinnan tasolta ylöspäin mentäessä laskee, tällöin savu kohoaa heikosti. Tällainen tilanne on esimerkiksi aurinkoisen kesäpäivän tyyninä iltoina tai sumukelillä.

Puolestaan jos maan pinnan tasolla lämpötila on viileämpi kuin ylempänä, savu kohoaa ylöspäin. Tällainen tilanne on esimerkiksi viileinä öinä ja usvaisina iltoina (usvan yläpinnassa on ns. lämpötilainversiokerros, jonka yläpuolelle pääsevä savu jatkaa nousuaan).

Ongelmia

Tasainen puhallus oikeaan kohtaan saattaa olla hyväksi yllättäen hiipumaan alkaneelle nuotiolle, mutta nuotio saattaa sammua puhaltamisesta, jos se tehdään varomattomasti.

Nuotioon puhalluksen kohdistamisessa oikeaan kohtaan kannattaa käyttää apuna kämmeniä tai jos mahdollista, esimerkiksi paperilappusesta käärittyä putkiloa, niin ei tarvitse kumartua nuotioon eikä myöskään puhaltaa niin voimakkaasti palamisen avustamiseksi.

Käden ulottuvilla kannattaa pitää pientä keppiä, jolla nuotion puita voi tarvittaessa siirrellä paremman palamisen aikaansaamiseksi.

Nuotion sosiaalinen merkitys

Nuotiokahvin ympärillä turinointi luo yhteisyyttä.

Ruoan valmistamisen ja lämmön ylläpitämisen lisäksi nuotiolla istuskeleminen on myös sosiaalinen tilanne, jossa ystävät ja perheenjäsenet voivat esimerkiksi keskustella elämänasioihin liittyvistä aiheista. Nuotiolla myös esimerkiksi sukupolvien välinen "juttuperintö" voi luontevasti siirtyä vanhemmalta lapselle.

Katso myös

• Umpimähkä

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Nuotio Wikimedia Commonsissa

• Reissupolun nuotioita (Arkistoitu – Internet Archive)
• Ohjeet tulentekoon SMY:n sivuilla (Arkistoitu – Internet Archive)