Kiinteistö Oy Turun Lintula

Wikipedia

Ohjattu sivulta Nuorisokeskus Palatsi
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Kiinteistö Oy Turun Lintula on Albert Richardtsonin piirtämä vuonna 1932 valmistunut rakennus, joka sijaitsee Turun ydinkeskustassa. Rakennuksen kadun puolella on asuinrakennuksia ja pihan puoleiset tilat rakennettiin alun perin liikuntatiloiksi. Tarkoitus oli rakentaa tiloihin tennis- ja uimahalli, mutta vain tennishalli valmistui. Vuonna 1936 Erik Bryggman suunnitteli tiloihin Suomi-Filmin elokuvateatterin Kino-Palatsin. Elokuvatoiminta jatkui vuoteen 1986. [1] [2]

Turun kaupunki kaupunki osti rakennuksen 1.–3. kerroksen tilat nuorten käyttöön vuonna 1990 ja Nuorisokeskus Palatsi avattiin 1992. Tilat maksoivat kolme miljoonaa euroa ja vähintään saman verran kului rahaa korjaukseen. [2][3] 2000-luvun alussa Palatsissa oli nettikahvila, koululaisten iltapäiväkerho ja mediapaja sekä biljardi- ja snooker-sali. Eri järjestöt ja nuorisoryhmät voivat varata Palatsista tiloja käyttöönsä. Nuorisokeskuksessa oli kävijöitä vuodessa yli 80 000. Talon neljäs kerros oli liikuntatoimen ja viides yksityisen kuntokoulun käytössä. [4][5]

Nuorisokeskuksen toiminta lakkasi 28.4.2006 ja jäähyväiskeikalla esiintyivät muun muassa Lovex [6] ja Uniklubi [7] Palatsin tiloista päätettiin luopua, koska ne olivat liian suuret, kalliit ja epäkäytännölliset. [8] Tyhjiksi jääneitä tiloja yritettiin myydä ensimmäisen kerran vuonna 2006 ja uudelleen vuonna 2007. [9]. Tiloihin on suunniteltu musiikkitaloa, yökerhoa [9] kulttuuriareenaa [10] ja kaupungin työterveyshuoltoa [3]

Uusi nuorisokeskus Vimma avattiin syksyllä 2006 entiseen Aurakadun tyttökouluun. [11]

[muokkaa] Lähteet

  1. Jari Mäkilä (2005) Turun elokuvateattereiden historia
  2. 2,0 2,1 Tiina Kalpa: Turun nuorisotoimi haluaa jättää Palatsin. Turun Sanomat, 2002. Artikkelin verkkoversio.
  3. 3,0 3,1 Leena Korja-Kaskimäki: Palatsin nuorisokeskuksen väki ei hurmioidu muutosta Aurakadulle. Turun Sanomat, 16.3.2005. Artikkelin verkkoversio.
  4. Maria Silander: Nuorisokeskus Palatsi sai jatkoaikaa. Turun Sanomat, 13.12.2002. Artikkelin verkkoversio.
  5. Turun kaupungin nuorisolautakunta 18.10.2001, § 140
  6. Matti Pikander: Onko elämää Palatsin jälkeen? Turun Sanomat, 29.4.2006. Artikkelin verkkoversio.
  7. Turun Sanomat, 28.4.2006. Artikkelin verkkoversio.
  8. Turun kaupungin nuorisolautakunta 28.8.2003, § 102
  9. 9,0 9,1 Ossi Rajala: Turku yrittää myydä uudestaan entistä nuorisokeskus Palatsia. Turun Sanomat, 10.6.2007. Artikkelin verkkoversio.
  10. Matti Komulainen: Palatsista kaavaillaan Turun uutta kulttuuriareenaa. Turun Sanomat, 20.2.2007. Artikkelin verkkoversio.
  11. Sinikka Eskola: Uusi nuorisokeskus on vihdoin valmis. Turun Sanomat, 25.8.2006. Artikkelin verkkoversio.

Koordinaatit: 60°27′10″N, 22°16′19″E

Henkilökohtaiset työkalut