Suomen Kansallissosialistinen Työjärjestö
Suomen Kansallissosialistinen Työjärjestö (SKT) oli suomalainen kansallissosialistinen puolue, jota johti Teo Snellman. Välirauhan ja jatkosodan aikana toiminut liike tunnettiin myös nimillä Kansallisen Uudistustyön Työjärjestö (KUT) ja Suomen Kansallissosialistinen Työväenpuolue (SKTP). Puolueen äänenkannattaja oli vuosina 1940–1944 ilmestynyt Vapaa Suomi.
SKT ja SKTP lakkautettiin Suomen ja Neuvostoliiton solmiman rauhansopimuksen 21. artiklan nojalla 23. syyskuuta 1944, heti samana päivänä, kun sopimus hyväksyttiin ja astui voimaan.[1]
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Perustaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Diplomaattina toiminut Teo Snellman katkeroitui valtioita kohtaan, kun hänen uransa katkesi vuonna 1934 skandaaliin. Snellman piti itseään syyttömänä, syytti juutalaisia ja alkoi kirjoitella äärioikeiston eri lehtiin. Hän tutustui kansallissosialismiin ja oli yhteyksissä muun muassa Suomalaissosialistiseen Työväenpuolueeseen.[2]
Talvisodan jälkeen Snellman alkoi suunnitella uutta organisaatioita. Kesäkuussa 1940 aloitti ilmestymisensä viikkolehti Vapaa Suomi, joka julistautui ”kansallisen uudistusliikkeen” äänenkannattajaksi. Elokuussa 1940 lehti järjesti avoimen tilaisuuden, johon kokoontui noin 150 henkilöä. Osanottajat päättivät perustaa Kansallisen Uudistustyön Työjärjestön edistämään Snellmanin esittämiä ajatuksia.[3]
KUT levitti aktiivisesti propagandaa ja järjesti opintokerhoja. Tilaisuuksia vetivät Snellmanin lisäksi Eino Tilus, Hans Kalm, Toivo Loikkanen, Lauri Leinonen ja Arvi Nuorimo. Artturi Vuorimaa opetti nuoria. Paikallisjärjestöjä perustettiin kevääseen 1941 mennessä 13 kuntaan Helsingin ulkopuolelle.[3]
Syyskuun 1940 puolessavälissä KUT perusti SS-mies Edvard Karvosen johtaman propagandaosaston ”iskumiehet”, joka koostui noin kolmestakymmenestä nuoresta miehestä. Valpo kiinnostui iskumiehistä ja alkoi tutkia oliko kyseessä (lainvastainen) sotilaallisesti organisoitu järjestö. Ryhmän jäseniä kuulusteltiin marraskuussa. Osaston nimi muutettiin episodin jälkeen ”toimintamiehiksi” ja joitakin jäseniä erotettiin.[4]
Syyskuussa 1940 Olavi Suvela lähti KUT:stä ja perusti Uus-sosialistisen Puolueen. Lokakuussa Vapaan Suomen toimittaja Pertti Paakkanen siirtyi Kansallissosialistien Järjestöön.[5]
SKT[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
KUT:n nimi vaihdettiin SKT:ksi lokakuussa 1940. Muutosta perusteltiin sillä, että KUT:n linjaukset olivat täysin yhteneväisiä kansallissosialismin perusajatusten kanssa. Samalla otettiin käyttöön järjestötunnus: kilpi, jonka sisällä Suomen lippu, ristin keskellä ympyröity punainen hakaristi valkoisella pohjalla. Snellman piti myöhemmin nimenmuutosta taktisena virheenä, koska potentiaaliset kannattajat suhtautuivat epäillen vieraisiin ulkomaisiin aatteisiin. SKT:n muodollinen perustava kokous pidettiin 8 marraskuuta 1940. Perustajajäseniä olivat Snellmanin ohella Eino Tilus ja Arvi Nuorimo. SKT merkittiin yhdistysrekisteriin huhtikuussa 1940.[6]
SKT:hen kuului marraskuussa 1940 noin 150 jäsentä, joista kaksi kolmasosaa asui Helsingissä. Parhaimmillaan puolueella oli Helsingissä noin 250–300 jäsentä ja useampia osastoja. Keväällä 1941 SKT:lla oli yhteensä 49 paikallisjärjestöä ja järjestö eli nousukauttaan.[7]
Huhtikuussa 1941 SKT:stä irtautui puoluesihteeri Aaro Salomaa, joka perusti kannattajineen lyhytikäiseksi jääneen Suomen Kansallissosialistisen Kansanpuolueen. SKP piti Snellmania hyvänä natsina mutta liian aristokraattisena kokoamaan kansaa. SKP:n ohjelmassa vaadittiin muun muassa maan yksikielisyyttä, parlamentarismin korvaamista korporatistisilla metodeilla sekä Suomelle elintilaa. SKP:n puheenjohtaja oli Erkki Leikola.[5]
Alkuvuonna 1942 Arvi Nuorimo ja J.E. Tuominen lähtivät SKT:stä ja perustivat kilpailevan Aseveljien Työjärjestön.[5]
SKTP[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Jatkosodan syttyminen vaikeutti kansallissosialistien toimintaa, kun suurin osa jäsenistä siirtyi rintamalle. Liikkeen taloudellinen tilanne heikkeni. Yhteistyöstä muiden natsien kanssa keskusteltiin, ja jäseniä meni mukaan yhteistyöjärjestö Suomen Valtakunnan Liittoon, mutta elokuussa 1942 Snellman tovereineen perusti Turussa Suomen Kansallissosialistisen Työväenpuolueen. SKT:tä ei lakkautettu muodollisesti, mutta Snellman-johtoinen ”kansallinen uudistusliike” alkoi esiintyä enimmäkseen SKTP:n ja nuorisojärjestönsä (NVR) nimissä.[8]
Profiilin muutoksessa oli kyse ennen kaikkea yrityksestä valloittaa tamperelaiset työläiset, joiden keskuudessa SKT:llä oli ollut hyvät asemat ennen Aseveljien Työjärjestön perustamista. SKTP:n toimisto sijoitettiin Tampereelle ja toiminta alkoi marraskuussa. Samoihin aikoihin sai alkunsa Helsingin osasto. Puolueohjelma ilmestyi vuoden 1943 puolella.[8]
Vuoden 1943 lopussa SKTP yhdisti voimansa Suomen Kansallissosialistien kanssa.[9]
Ohjelma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
SKT:n ohjelma muotoutui vaiheittain. Ensimmäinen seitsemän kohdan versio julkistettiin lokakuussa 1940 ja pidempi versio vielä samana vuonna. Lopullisen muotonsa ohjelma sai joulukuussa 1941. Puolueohjelma oli synteesi Teo Snellmanin ajatuksista ja NSDAP:n vuoden 1920 ohjelmasta. Siinä kannatettiin muun muassa vahvaa johtajuutta, orgaanista kansalaisyhteiskuntaa ja korporatistista valtiota. Parlamentarismi ja taloudellinen liberalismi tuomittiin. Suomen tuli ohjelman mukaan liittyä natsien johtamaan ”uuteen Eurooppaan”. SKT halusi suojella suomalaista rotua poistamalla maasta vieraat ainekset kuten juutalaiset. Rotujenväliset avioliitot haluttiin kieltää. SKT toivoi myös tiukkaa sensuuria, maareformia sekä parannusta suomen kielen asemaan.[10]
Jussi Leinon kanssa 1942 julkaisemassaan pamfletissa Suomalainen kansallissosialismi Snellman jakoi Suomen historian kolmeen ajanjaksoon. Ensimmäinen liittyi Kalevalaan, toinen uskonpuhdistukseen ja kolmas kansalliseen heräämiseen. Suomalaisen kansallissosialismin lähtökohtana Snellman piti kolmatta jaksoa, ja SKT julisti J. V. Snellmanin (Teon isoisä) ensimmäiseksi suomalaiseksi kansallissosialistiksi. Leinon mielestä varsinkin J. V. Snellmanin hegeliläiset vaikutteet loivat perustaa aatteelle. 1940-luvun alussa elettiin Snellmanin mukaan uutta "orgaanisen uudistumisen" vaihetta, joka sai alkunsa talvisodan kokemuksista, jotka loivat uudenlaisen kansalaisyhteiskunnan.[11]
Snellmanin mukaan hänen johtamansa liike edusti Lapuan liikkeen kolmatta vaihetta. Toista vaihetta edustanut IKL oli Snelmanin mielestä liian sitoutunut parlamentarismiin.[12]
SKT:llä oli Snellmanin kautta hyvät yhteydet saksalaisiin natseihin. Hans Metzgerin mukaan Snellman ihaili Alfred Rosenbergia ja piti yhteyttä tämän johtamaan natsipuolueen ulkopoliittiseen osastoon (APA).[13]
Vapaa Suomi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Liikkeen äänenkannattaja Vapaa Suomi ilmestyi vuosina 1940–1944. Lehdellä oli toimisto Helsingissä Kasarmikadulla. Tiloissa sijaitsi myös kahvila Aunus. Maaliskuussa 1941 Vapaan Suomen levikki oli 3 500. Ruotsinkielinen sisarjulkaisu Ny Tid ilmestyi kerran syyskuussa 1940.[14]
Lehteä avustivat muun muassa runoilija Bertel Gripenberg, professori Johannes Öhquist ja Y. W. Jalander. Kirjailija Kaarlo Nuorvala toimi hetken lehden päätoimittajana kesällä 1942.[14] Vapaan Suomen suurin rahoittaja oli Harry Donner, joka lahjoitti sille noin puoli miljoonaa markkaa. Lehteä tukivat suurilla summilla myös yhtiöt Tampella ja Arabia.[15]
Kesällä 1943 lehti ajautui pahoihin taloudellisiin vaikeuksiin eikä se ilmestynyt kertaakaan heinä- tai elokuussa. Lokakuussa Suomen Kansallissosialistien (SKS) Yrjö Raikas maksoi lehden velat. Samalla Vapaan Suomen ja SKS:n Kansallissosialisti-lehden voimat yhdistettiin. Vapaa Suomi alkoi ilmestyä kerran kuussa ja Kansallissosialisti viikoittain.[15]
Vapaan Suomen Kannatusyhdistys lakkautettiin 23. syyskuuta 1944 voimaan tulleen rauhansopimuksen 21. artiklan nojalla 12. lokakuuta 1944.[1]
Nuoret Valtakunnan Rakentajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
SKT:n nuorisojärjestö Nuoret Valtakunnan Rakentajat (NVR) perustettiin syksyllä 1940. NVR oli tarkoitettu aluksi 8–21-vuotiaille ja rekisteröitymisen (1943) jälkeen yli 15-vuotiaille. Jäsenet antoivat liittyessään valamaisen lupauksen kunnollisuudesta sekä uskollisuudesta johdolle ja omalle kansalle. NVR:ään kuului vuonna 1943 noin 100 jäsentä, joista puolet oli pääkaupungista. Järjestöllä oli kannatusta myös etenkin Kymenlaakson nuorison keskuudessa.[16]
Vuonna 1943 järjestöä johti Mauri Jalava. Kesällä 1943 NVR piti Jalavan johdolla nuorten työleiriä Luopioisissa. NVR:n tarkoituksena oli sen sääntöjen mukaan vahvistaa suomalaisen nuorison kansallista ja poliittista yhteenkuuluvuutta. Erityisesti järjestö ajoi nuorisolle pakollista työvelvollisuutta ja sotilaallisen koulutuksen lisäämistä. Valtiollinen poliisi seurasi NVR:n toimintaa ja Jalavaa kuulusteltiin esimerkiksi keväällä 1943. Toukokuussa 1944 viranomaiset kielsivät koululaisten osallistumisen NVR:n toimintaan.[16]
Vuonna 1943 Suomen Kansallissosialistien SKS-Nuoret yhdistyi NVR:ään.[17]
NVR lakkautettiin rauhansopimuksen 21. artiklan nojalla 23. syyskuuta 1944, heti samana päivänä, kun sopimus hyväksyttiin ja astui voimaan.[1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Henrik Ekberg: Führerns trogna följeslagare. Den finländska nazismen 1932–1944, s. 168–187. Schildts, 1991. 951-50-0522-1.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c Mikko Uola: "Suomi sitoutuu hajottamaan...": Järjestöjen lakkauttaminen vuoden 1944 välirauhansopimuksen 21. artiklan perusteella, s. 262–271. Helsinki: Suomen Historiallinen Seura, 1999. ISBN 951-710-119-8.
- ↑ Ekberg 1991, s. 168–170.
- ↑ a b Ekberg 1991, s. 172–174.
- ↑ Ekberg 1991, s. 174–175.
- ↑ a b c Ekberg 1991, s. 175–177.
- ↑ Ekberg 1991, s. 172, 177.
- ↑ Ekberg 1991, s. 178.
- ↑ a b Ekberg 1991, s. 179–180.
- ↑ Ekberg 1991, s. 185, 220.
- ↑ Ekberg 1991, s. 184.
- ↑ Ekberg 1991, s. 181–184.
- ↑ Ekberg 1991, s. 181.
- ↑ Ekberg 1991, s. 175, 182.
- ↑ a b Ekberg 1991, s. 171–172.
- ↑ a b Ekberg 1991, s. 185.
- ↑ a b Ekberg 1991, s. 180–181.
- ↑ Ekberg 1991, s. 252–253.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Puolueohjelma (1942) (Pohtiva – poliittisten ohjelmien tietovaranto)