Märynummi
Märynummi on taajama[1] Halikon keskiosissa. Märynummi on kahden kylän, Märyn ja Nummen yhteenkasvanut alue. Paikalliset kutsuvat taajamaa usein pelkästään Märyksi. Märynummi on korkea hiekkaharju, joka on ollut asutettuna jo kivikaudella. Harjulta on löytynyt lukuisia arkeologisia löytöjä mm. Suomusjärven kulttuurista. Nykyään Märynummi on taajama, jossa toimii oma ala-aste.
Venäläiset rakensivat 1800-luvulla Märyyn sotilaskasarmin reservikomppanialle. Kasarmi muutettiin mielisairaalaksi 1926, joka tunnetaan Halikon sairaalana. Piirimielisairaalana Halikon sairaala loi useita työpaikkoja alueelle, ja teki Märystä kasvavan kylän. Sairaala on edelleen käytössä.
Suomen sisällissodan jälkeen Märynummella teloitettiin 50 ihmistä, joukossa myös ulkopaikkakuntalaisia.[2][3]
Märyssä on ala-asteen lisäksi VPK:n paloasema, päiväkoti ja uimala. E18-moottoritie kulkee kylän eteläpuolelta.
Lähteet [muokkaa]
- Anna-Liisa Hirviluoto - Kari Pitkänen, Halikon historia I
- Pauli Lahtinen: Halikko kuvagalleria Viitattu 30.12.2007.
Viitteet [muokkaa]
- ↑ Taajama- ja haja-asutusalueväestö iän ja sukupuolen mukaan kunnittain 31.12.2011 8.2.2013. Tilastokeskus. Viitattu 22.3.2013.
- ↑ Kataja, Pentti: "Kun punakapinalliset Isokylään tulivat". Salon Seudun Sanomat, 3. helmikuuta 2008, nro 33, s. 18.
- ↑ Nurmi, Olavi: Niin herkästi meni silloin ihmishenki. [Turku]: [O. Nurmi], 1982. ISBN 951-99366-6-1.
|
Aarnionperä | Alhaisi | Anisi | Anjala | Armfelt | Enola | Hermanni | Horn | Isokylä | Kaukvuori | Kauniainen | Kärkkä | Lukkarinmäki | Meriniitty | Metsäjaanu | Moisio | Mököinen | Ollikkala | Pahkavuori | Pajula | Palometsä | Paukkula | Rappula | Rauvola | Sirkkula | Tupuri | Viitanlaakso | Viitannummi | Vuohensaari | Ylhäisi |
Joukkueita:
Salon Piivolley | LP Viesti Salo | Salon Viesti | SalPa | Vilpas Vikings | VilPas | Salo HT | Salo Scorpions | Salo Juggernauts
Koordinaatit: