Noukkila

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Noukkila on kylä Salon länsiosassa entisen Halikon kunnan alueella. Kylä sijaitsee Paimion rajan lähellä Hajalan ja Vaskion välisellä harvaanasutulla alueella E18-moottoritien pohjoispuolella. Noukkilan kyläalue on laaja ja kahdessa osassa. Kylän kantatila on aivan Kydön kylässä kiinni ja toinen laajempi alue sijaitsee Kydön pohjoispuolella kattaen mm. Tapiolan alueen.

Noukkila on harvaanasuttua aluetta Hajalan ja Vaskion välisen Tapiolantien varrella. Noukkilassa on suuria peltoalueita, joita halkoo Tapiolanoja, mutta suurin osa kyläalueesta on asumatonta metsä- ja suomaisemaa monine kalliomäkineen.

Noukkila on halikkolaisittain nuori kylä. Sitä ei ole esimerkiksi merkitty vuoden 1540 maarekisteriin. 1780-luvulla Noukkilan kantatila on toiminut kruunun ratsutilana. Valtaosa Noukkilasta on ollut Wiurilan kartanon omistuksessa ja kantatilan lisäksi Viurilan ulkotila Tapiola on ollut merkittävä maatila. Siellä on ollut muun muassa meijeritoimintaa. 1800-luvun kyläjaossa Noukkilan maa-alueita on muutettu siten, että kantatila on jäänyt Kydön maille, siirtäen Noukkilan kyläkeskuksen Tapiolaan.[1]

Noukkila on hiljentynyt palveluiden siirtyessä taajama-alueille. Nykyisin Noukkilassa on jäljellä muutamia maatiloja.

Lähteet [muokkaa]

  1. Turun maakuntamuseon SARAKUM-projekti: Halikon kulttuuriympäristö ja arvot
Tämä Suomeen tai Suomen maantieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai samankaltaisia artikkeleita.

Koordinaatit: 60.479007°N, 22.877054°E