Northrop Frye

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Herman Northrop Frye, CC, (14. heinäkuuta 191223. tammikuuta 1991) oli kanadalainen kirjallisuuskriitikko ja -teoreetikko. Hän oli alallaan yksi 1900-luvun merkittävimpiä hahmoja.

Frye syntyi Quebecissä, mutta varttui New Brunswickissa. Hän aloitti opintonsa Toronton yliopiston Victoria Collegessa ja siirtyi myöhemmin lukemaan teologiaa Emmanuel Collegeen, jonka jälkeen hänet vihittiin Kanadan kirkon papiksi. pappisvihkimyksen jälkeen hän opiskeli vielä Englannissa Oxfordin yliopistossa ja palasi sitten Victoria Collegeen.

Kansainvälistä kuuluisuutta Frey ansaitsi vuonna 1947 julkaistulla ensiteoksellaan Fearful Symmetry. Siinä hän selvitti William Blaken väärinymmärrettyä runoutta ja löysi metaforisia viittauksia Kadotettuun paratiisiin ja Raamattuun. Hänen maineensa perustuu kuitenkin paljolti teokseen Anatomy of Criticism, joka on yksi tärkeimpiä 1900-luvulla julkaistuja kirjallisuusteoriaa koskevia teoksia.

Northrop on vaikuttanut muun muassa Harold Bloomin ajatteluun, joka kuitenkin erosi tästä intellektuaallisesti muotoiltuaan teorian runoedeltäjän vaikutuksesta uuteen runoilijaan

Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai samankaltaisia artikkeleita.