Norsunluurannikon presidentinvaali 2010

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Norsunluurannikon presidentinvaalin 2010 ensimmäinen kierros pidettiin 31. lokakuuta ja toinen kierros 28. marraskuuta. Vaali piti pitää jo vuonna 2005, mutta sisällissota siirsi sitä moneen kertaan.

Toisen kierroksen jälkeen vaalikomissio ilmoitti oppositiojohtaja Alassane Ouattaran voittaneen vaalin. Perustuslakivaltuuston johtaja kuitenkin piti tulosta virheellisenä, ja seuraavana päivänä valtuusto ilmoitti istuneen presidentin Laurent Gbagbon voittaneen. Kansainvälinen yhteisö on asettunut riidassa Ouattaran taakse ja vaatinut Gbagboa luopumaan vallasta. Gbagbo ei ole suostunut, ja äänestyksen jälkeisissä levottomuuksissa on kuollut toistasataa ihmistä.

Vaali[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1. kierros[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaalin ensimmäinen kierros järjestettiin 31. lokakuuta, ja niissä äänesti noin 4,4 miljoonaa äänioikeutettua.[1] Äänestystä pidettiin rehellisenä. Afrikan unionin mukaan ilmapiiri oli rauhallinen. Euroopan unionin vaalitarkkailijoiden johtaja Cristian Preda kritisoi kuitenkin tulosten hidasta julkistusta.[2]

Ensimmäisen kierroksen voittaja oli Laurent Gbagbo, joka sai 38,0 prosenttia äänistä. Hänen kanssaan toiselle kierrokselle pääsi Alassane Ouattara, joka sai 32,1 prosenttia äänistä. Kolmanneksi sijoittui Henri Konan Bédié 25,2 prosentin ääniosuudella.[1] Ouattara ja Bédié vaativat tulosten uudelleenlaskentaa, mutta vaalikomissio ilmoitti 4. joulukuuta, että tulokset jäävät voimaan.[3]

2. kierros[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toisella kierroksella vaalikampanja tiukkeni, ja Gbagbon kannattajat hyökkäsivät Ouattaran kimppuun. Norsunluurannikon kansanrintaman puoluejohtaja Pascal Affi N'Guessan kutsui Ouattaraa "poliittisen väkivallan ja kapinan kummisedäksi".[3] Kolmanneksi sijoittunut Bédié lähti tukemaan Ouattaraa.[4]

Vaalikomissio julkisti 28. marraskuuta käydyn 2. kierroksen tulokset 2. joulukuuta. Komission mukaan Ouattara oli saanut 54 prosenttia äänistä ja voittanut vaalin. Gbagbon tukijat kuitenkin väittivät Ouattaraa tukevassa pohjoisosissa tapahtuneen vaalivilppiä. Perustuslakivaltuusto, jota johtaa Gbagbon kannattaja, mitätöi pohjoisosien ääniä ja julisti Gbagbon voittaneen ja saaneen 51 prosenttia äänistä. Kansainväliset tarkkailijat pitivät äänestystä kuitenkin suhteellisen reiluna.[5]

Vaalien jälkeiset levottomuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pari päivää myöhemmin kumpikin ehdokkaista vannoivat virkavalan. Gbagbon vala esitettiin televisiossa, ja Ouattara ilmoitti presidenttiydestään kirjeellä korkeimmalle oikeudelle. Ulkomaalaiset tahot ovat asettuneet Ouattaran kannalle ja vaatineet Gbagboa luopumaan vallasta. Euroopan komission puheenjohtaja José Manuel Barroso onnitteli Ouattaraa vaalivoitosta. Myös Afrikan unioni (AU) pitää Ouattaraa voittajana, ja muun muassa Barack Obama ja Nicolas Sarkozy ovat kehottaneet Gbagboa tunnustamaan tappionsa.[6] AU sulki Norsunluurannikon ulos toiminnastaan, eikä maata päästetä takaisin unioniin ennen kuin Gbagbo suostuu myöntämään häviönsä.[7]

Ouattara linnoittautui vaalin jälkeen abidjanilaiseen hotelliin, jota vartioivat YK:n rauhanturvaajat.[8] Gbagbo onkin vaatinut rauhanturvaajia lähtemään maasta.[9] Norsunluurannikolla on puhjennut myös levottomuuksia, joiden pelätään leviävän sisällissodaksi. Gbagbon ja Ouattaran kannattajat ovat ottaneet yhteen ainakin Abidjanissa ja Tiébissoussa.[10] YK:n mukaan levottomuuksissa on kuollut joulukuun loppuun mennessä ainakin 173 ihmistä ja lähes 20 000 ihmistä on paennut Liberiaan.[11]

Länsi-Afrikan talousyhteisö Ecowas on uhannut Gbagboa sotilaallisilla toimilla, jos tämä ei luopuisi vallasta. Ecowas lähetti kolmihenkisen valtuuskunnan 28. joulukuuta tapaamaan Gbagboa ja neuvottelemaan tilanteesta. Valtuuskuntaan kuuluivat Beninin presidentti Yayi Boni, Sierra Leonen presidentti Ernest Bai Koroma ja Kap Verden presidentti Pedro Pires. He tapasivat sekä Gbagbon että Ouattaran.[9]

Ouattara ilmoitti Gbagbolle 31. joulukuuta, että tällä on puoleen yöhön asti aikaa erota virastaan. Nigerialainen eversti Mohamed Yerimah ilmoitti, että Ecowas syrjäyttää Gbagbon, jos poliittinen lähestymistapa ei toimi. Britannien ulkoministeri William Hague ilmoitti, että Britannia voi periaatteessa antaa tukensa myös sotilaalliselle toiminnalle, jos sille haetaan hyväksyntä YK:sta. Samaan aikaan Gbagbon nuorisoasiain ministeri ja Nuori patriootti -liikkeen johtaja Charles Blé Goudé kannusti Gbagboa tukevia nuoria hyökkäämään Golf-hotelliin, jossa Ouattara pitää tukikohtaansa.[12]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Cocks, Tim & Coulibaly, Loucoumane: Ivorian leader ahead in poll, faces runoff Reuters. 4.11.2010. Thomson Reuter. Viitattu 29.12.2010. (englanniksi)
  2. Monnier, Olivier & Bax, Pauline: Ivorian leader ahead in poll, faces runoff BusinessWeek. 3.11.2010. Bloomberg. Viitattu 29.12.2010. (englanniksi)
  3. a b Morfin, Thomas (AFP): Ivory Coast campaign turns aggressive in second round Google News. 3.11.2010. Google. Viitattu 29.12.2010. (englanniksi)
  4. AFP: I.Coast campaign opens after violence between rivals' camps Google News. 20.11.2010. Google. Viitattu 29.12.2010. (englanniksi)
  5. Wallis, William: Ivory Coast election results overturned FT.com. 3.12.2010. The Financial Times Ltd. Viitattu 29.12.2010. (englanniksi)
  6. Norsunluurannikon vaalisotku syvenee YLE Uutiset. 4.12.2010. Helsinki: Yleisradio. Viitattu 29.12.2010.
  7. Norsunluurannikko ulos Afrikan unionista YLE Uutiset. 9.12.2010. Helsinki: Yleisradio. Viitattu 29.12.2010.
  8. Norsunluurannikon mahtimies ei väisty syrjään HS.fi. 21.12.2010. Helsinki: Sanoma company. Viitattu 29.12.2010.
  9. a b Explainer: Ivory Coast crisis -- What's at stake? CNN.com. 29.12.2010. Cable News Network. Viitattu 29.12.2010. (englanniksi)
  10. Norsunluurannikon yhteenotoissa kuolonuhreja YLE Uutiset. 16.12.2010. Helsinki: Yleisradio. Viitattu 29.12.2010.
  11. Ivory Coast: African trio to make fresh peace bid BBC News. 29.12.2010. BBC. Viitattu 29.12.2010. (englanniksi)
  12. Länsi-Afrikan maat varautuvat voiman käyttöön Norsunluurannikolla YLE Uutiset. 31.12.2010. Helsinki: Yleisradio. Viitattu 1.1.2011.