Norma Talmadge

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Norma Talmadge
Norma Talmadge vuonna 1919
Norma Talmadge vuonna 1919
Syntymäaika 26. toukokuuta 1893
Syntymäpaikka Jersey City, New Jersey
Aktiivisena 1907–1930
Kuolinaika 24. joulukuuta 1957 (64 vuotta)
Kuolinpaikka Las Vegas, Nevada
Ammatti näyttelijä ja tuottaja
Puoliso Joseph Schenck (1916–1934)
George Jessel (1934–1939)
Carvel James (1946–1957)
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Norma Talmadge (26. toukokuuta 1893 Jersey City, New Jersey24. joulukuuta 1957 Las Vegas, Nevada) oli yhdysvaltalainen näyttelijä, tuottaja ja aikansa seksisymboli.[1] Hän on yksi historian kuuluisimmista ja valovoimaisimmista yhdysvaltalaisen mykkäelokuvan tähdistä.[2][3] Erityisesti melodraamoissa näytellyt Talmadge sai lempinimet ”The Lady of the Great Indoors” ja ”The Queen of Versatility”.[4][5][6]

Norma Talmadge oli suuri vetonaula yli vuosikymmenen ajan, ja hän saavutti uransa huipun 1920-luvun alussa, jolloin hän oli yhdysvaltalaisen elokuvan suosituimpia tähtiä.[3][7][8] Hän oli melodraaman spesialisti, ja hänen tunnetuimpiin elokuviinsa lukeutuvat Hymyillen läpi elämän (1922), Salaisuuksia (1924) ja Lady (1925).[7][9] Hän oli aviossa miljonääri ja menestyneen elokuvatuottaja Joseph Schenckin kanssa, ja heillä oli yhteinen menestynyt tuotantoyhtiö Norma Talmadge Film Corporation.[3][7] Hän teki uransa aikana elokuvia niin New Yorkissa kuin Hollywoodissakin. Hänen molemmat sisarensa, Natalie ja Constance, olivat myös näyttelijöitä.[10][7] Talmadgea luonnehditaan yhtenä jazz-ajan eleganteimmista ja hohdokkaimmista elokuvatähdistä. Hänen suosionsa hiipui mykkäelokuvakauden lopulla, ja hän päätti uransa kahden äänielokuvan jälkeen vuonna 1930.[9][5] Pitkään sairastanut Talmadge kuoli jouluaattona vuonna 1957.[3][5]

Varhainen elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

19-vuotias Norma vuonna 1912

Norma Talmadge syntyi New Jerseyn Jersey Cityssä 26. toukokuuta vuonna 1893.[8][11][huom 1][huom 2] Hän oli vanhempiensa Frederick ”Fred” (1869–1925) ja Margaret ”Peg” Talmadgen (omaa sukua Jose, 1870–1933) esikoistytär.[12] Hänen isänsä oli työtön alkoholisti, joka oli syntynyt Connecticutin Plainvillessa.[5][12] Hänen äitinsä oli nokkela ja peräänantamaton New Yorkista kotoisin ollut nainen, joka työskenteli erilaisissa ammateissa.[7] Talmadget olivat avioituneet 15. tammikuuta vuonna 1893. Hänellä oli kaksi häntä nuorempaa sisarusta, Natalie (1896–1969) ja Constance (1898–1973), joista molemmista tuli Norman tapaan näyttelijöitä.[6] Talmadget olivat muuttaneet Norman syntymän jälkeen Jersey Citystä New Yorkin Brooklyniin, missä Natalie ja Constance syntyivät.[9]

Talmadgen lapsuutta varjosti köyhyys.[6] 7-vuotiaan Norman Fred-isä oli joulupäivän aamuna lähtenyt ostamaan ruokaa, mutta hän ei koskaan palannut takaisin.[4][5][huom 3] Peg-äiti jäi yksin kolmen tyttärensä kanssa.[5][6] Fred oli ennen lopullista katoamistaan aiemminkin jättänyt perheensä pidemmäksikin aikaa, mutta hän oli aina tullut takaisin. Talmadgen vanhempien avioeroa ei koskaan vahvistettu, joten he olivat avioliitossa aina Fredin kuolemaan 1925 asti. Fredin lähdettyä Peg työskenteli pesulassa, myi kosmetiikkaa, piti maalauskursseja ja vuokrasi asuntoja muille asukkaille.[6] Innokkaana maalarina Peg maalasi kuvia posliinitavaroihin ja lampunvarjostimiin, joita hän myi. Pegin avustuksella 14-vuotiaana Norma alkoi työskennellä mallina, ja hän kävi Brooklynin Flatbushissa Erasmus Hall High Schoolia, josta hän valmistui vuonna 1911.[5][13]

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uran alku ja nousu Vitagraphilla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun Norma pääsi mallinuran alkuun, Peg päätti saada tyttärensä elokuviin.[4] Norma äitineen menivät Flatbushissa Vitagraph Studiosille, joka sijaitsi heidän kotinsa lähellä.[4][3][6] He onnistuivat pääsemään studion porttien läpi tapaamaan roolittajaa, joka kuitenkin heitti heidät välittömästi ulos.[4] Studiolla työskennellyt käsikirjoituksien muokkaaja Breta Breuil oli kiinnittänyt huomiota Talmadgen kauneuteen ja hankkinut hänelle pienen roolin nuorena tyttönä lyhyeen mykkäelokuvaan The Household Pest (1910).[4][14]

Breta Breuil jatkoi studiolla Talmadgen tukemista, ja vuosien 1911–1912 aikana hän esiintyi avustajana yli 100:ssa lyhytelokuvassa.[4][15] Lopulta hän solmi studion kanssa sopimuksen, johon sisältyi 25:n dollarin viikkopalkka.[8][15] Hänen ensimmäinen roolityönsä sopimusnäyttelijänä oli vuoden 1910 elokuvassa In Neighboring Kingdoms, mutta elokuva Kaksi kaupunkia (1911) oli hänen ensimmäinen menestyselokuvansa.[6][8][15] Talmadge sai uransa alkuvaiheessa apua näyttelijänkykyjensä kehittämisessä studion suurelta tähdeltä Maurice Costellolta, joka oli myös näytellyt Kahdessa kaupungissa.[15] Hänen näyttelijäntaitonsa paranivat ja kehittyivät, kun hän näytteli erilaisia pää- ja sivuosia niin komedia- kuin draamaelokuvissakin.[15] Talmadge alkoi vetää yleisön että kriitikoiden huomiota, ja vuoteen 1913 mennessä hän oli Vitagraphin lupaavin näyttelijänalku.[4][6][15] Samana vuonna hänet kiinnitettiin ohjaaja Van Dyke Brooken näyttelijöihin, ja hänen vakiovastanäyttelijänään oli Antonio Moreno etenkin vuosina 1913–1914.[14][15][6]

Vuonna 1915 Talmadge teki läpimurtonsa Vitagraphin maineikkaassa sotaelokuvassa The Battle Cry of Peace.[9][10][5] Kunnianhimoinen Peg arveli tyttärensä olevan paljon arvokkaampi verrattuna Vitagraphin maksamaan palkkaan, joten Talmadge solmi kaksivuotisen sopimuksen National Pictures Companyn kanssa.[9][4] Sopimukseen sisältyi kahdeksan elokuvan tekeminen ja 400:n dollarin viikkopalkka.[15] Hänen viimeiseksi elokuvakseen Vitagraphille jäi vuonna 1915 ilmestynyt The Crown Prince’s Double.[15] Kesällä 1915 hän jätti Vitagraphin, jolle hän oli tehnyt viiden vuoden aikana yli 250 elokuvaa.[9][15]

Talmadge vuonna 1922

Elokuussa 1915 Talmadget muuttivat Kalifornian Los Angelesiin, missä Norman ensimmäinen rooli oli elokuvassa Captivating Mary Carstairs, jonka fiaskoksi muodostunut tuotanto johti huonoon menestykseen.[9][4] Elokuvan ensi-illan jälkeen Captivating Mary Carstairsin nuori ja pieni tuotantoyhtiö ajautui konkurssiin.[4][5] National Pictures Companyn konkurssin myötä Talmadge päätti nostaa tavoitteitaan korkeammalle ja meni Triangle Film Corporationin studioille, missä elokuvaohjaaja D. W. Griffith valvoi tuotantoja.[5][7] The Battle Cry of Peacen ansiosta hän sai sopimuksen Griffithin kanssa.[15] Kahdeksan kuukauden aikana hän teki Trianglelle seitsemän elokuvaa, joita olivat muun muassa The Social Secretary, The Children in the House, Uskollinen nainen ja Nainen joka voitti kaikki.[4][15] Vuonna 1915 hän oli voittanut parhaan naisnäyttelijän Motion Picture Magazine -palkinnon.[16]

Norma Talmadge Film Corporation[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun Talmadgen Triangle-sopimus päättyi vuoden 1916 aikana, Talmadgen perhe palasi New Yorkiin.[5][7][15] Talmadge tapasi varakkaan teatteri- ja elokuvatuottaja Joseph Schenckin (1878–1961) eräissä juhlissa.[15] He alkoivat tapailla, ja kahden kuukauden tapailun jälkeen he avioituivat 20. lokakuuta 1916.[12][10][11] Talmadge kutsui häntä viisitoista vuotta vanhempaa aviomiestään ”daddyksi”. Schenck valvoi, ohjasi ja tuki vaimonsa uraa Peg-äidin kanssa.[10][8][17] Schenck tuki ja ohjasi myös Constance-sisaren uraa.[7]

Vuonna 1916 Talmadge ja Schenck alkoivat kehitellä yhteistä tuotantoyhtiötä, jonka he perustivat vuonna 1917.[9][7] Tuotantoyhtiö sai nimekseen Norma Talmadge Film Corporation, josta tuli tuottoisa yhtiö.[4] Talmadgen ensimmäinen elokuva omalle yhtiölleen oli draamaelokuva Panthea (1917), joka oli valtava yleisö- ja arvostelumenestys.[11][5][7] Panthean oletetaan olevan nykyisin kadonnut.[11][14] New Yorkissa sijainneilla Schenckin studioilla Norma Talmadge Film Corporation teki draamoja ja Constance Talmadge Film Company komedioita.[11] Lisäksi studioilla toimi Roscoe ”Fatty” Arbucklen johdossa ollut ”komediayksikkö”.[11] Studiolla Natalie-sisar työskenteli sihteerinä ja otti satunnaisesti pieniä rooleja sisariensa elokuvista. Arbucklella työskentelivät muun muassa vaudeville-tähti Buster Keaton, joka avioitui Natalien kanssa vuonna 1921.[12] Arbucklen siirryttyä Paramount Picturesille Keaton otti komediayksikön johtoonsa.[11]

Talmadge ja Thomas Meighan elokuvassa The Probation Wife (1919)

Talmadge teki New Yorkissa vuosina 1917–1921 neljästä kuuteen elokuvaa vuodessa.[9][11] Panthean jälkeen hän näytteli Eugene O’Brienin kanssa Poppy-elokuvassa (1917).[15] Heidän yhteistyöstään tuli yleisön keskuudessa suosittua, ja he esiintyivät Poppyn jälkeen vielä kymmenessä elokuvassa.[15] Heidän yhdestoista ja viimeinen yhteinen elokuvansa ilmestyi vuonna 1925. Vuosina 1918–1919 Talmadge teki yhteistyötä erityisesti ohjaaja Sidney Franklinin kanssa elokuvissa The Safety Curtain (1918), Her Only Way (1918), The Forbidden City (1918), The Heart of Wetona (1918) ja The Probation Wife (1919).[15] Franklin oli ohjannut häntä viimeksi vuonna 1916 kolmessa elokuvassa. 1910-luvun lopulla Talmadge tutustui Yhdysvaltain parhaisiin muotisuunnittelijoihin, kuten Lucile Duff-Gordoniin, ja kirjoitti aikakauslehti Photoplaylle kuukausittaisia muotineuvoja vuosina 1919–1920. Hän myös esiintyi useasti Photoplayn kannessa.

Supertähteys Hollywoodissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1920-luvun alussa Talmadge ja Schenck muuttivat ja siirsivät heidän yhtiönsä toiminnan Los Angelesin Hollywoodiin.[7][4][5] 1920-luvun alussa Talmadge sai menestystä muun muassa elokuvista Yes or No (1920), Häväisty nainen (1920), Rakkautta tai vihaa (1921) ja Suljettujen ovien takana (1921). Vuonna 1922 häneltä ilmestyi hänen uransa suurin arvostelu- ja yleisömenestyselokuvansa Hymyillen läpi elämän, jonka ohjasi Sidney Franklin.[9][7] Hollywoodissa hän teki eniten yhteistyötä elokuvaaja Tony Gaudion ja Hollywoodin arvostetuimpien pukusuunnittelijoiden kanssa kehittääkseen tyylikästä imagoaan.[11] Elokuvanteossa hän työskenteli eturivin ohjaajien, Frank Lloydin, Clarence Brown ja Frank Borzagen, kanssa.[11] Hänestä tuli yksi 1920-luvun parhaiten palkatuista näyttelijöistä – The New York Times listasi hänet vuoden 1924 parhaiten palkatuksi näyttelijäksi.[8][18] Samana vuonna Peg-äiti oli julkaissut tyttäristään The Talmadge Sisters -kirjan.

Vuonna 1923 elokuvanäytteilleasettajat nimesivät Talmadgen suurimmaksi elokuvateattereiden vetonaulaksi.[4] Hän tienasi 10 000 dollaria viikossa ja sai yli 3 000 ihailijakirjettä viikoittain.[4][10][15] Elokuvan Salaisuuksia (1924) ilmestymisen aikaan hänen uransa oli huipussaan. Hänen roolisuorituksensa elokuvassa Salaisuuksia sai elokuvakriitikoilta ylistävät arvostelut.[17] Vaikka Schenck siirtyi United Artistsin johtokuntaan vuonna 1924, Talmadge jatkoi Norma Talmadge Film Corporationin sopimusta First Nationalin kanssa.[11] First National toimi Norma Talmadge Film Corporationin tuottamien elokuvien levittäjänä. Schenckin lähdettyä Talmadge jatkoi yksin menestyksellistä elokuvantekoaan, jolloin häneltä ilmestyivät Frank Borzagen ohjaama Lady (1925) ja Clarence Brownin ohjaama Kiki (1926). Vaikka Kiki oli arvostelumenestys, se ei ollut Ladyn tapaan yleisömenestys.[9] Kiki on harvoja Talmadgen tekemiä komediaelokuvia, ja yleisön hämmentyminen komedienne-Talmadgesta johti elokuvan heikohkoon taloudelliseen menestykseen.[9]

Constance ja Norma Talmadge marraskuussa 1920

Norma Talmadge aloitti kuuluisan Hollywood-perinteen huhtikuussa 1927, kun hän astui vahingossa märkään betoniin vastavaletulla jalkakäytävällä vastavalmistuneen kiinalaiselokuvateatteri Grauman’s Chinese Theatren edessä.[19][4][20] Kiinalaisteatterin silloinen johtaja Sid Grauman halusi säilyttää jalanjäljet todisteena elokuvatähden vierailusta. Talmadge lisäsi betonilaattaan kädenjälkensä, nimikirjoituksensa ja terveisensä Graumanille.[19] Hän laittoi päiväykseksi elokuvateatterin tulevan avajaispäivän, 18. toukokuuta 1927.[19] Vuonna 1927 Talmadgen sisarukset avasivat Kalifornian San Diegoon Talmadge Parkin, joka tunnetaan nykyisin nimellä Talmadge District.[21]

Myöhempi ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Norma Talmadge toiseksi viimeisessä elokuvassaan New Yorkin öitä (1929)

Ennen sopimustaan United Artistsin kanssa Talmadgelta ilmestyi hänen viimeinen First National -elokuvansa Camille (1926), joka perustuu Alexandre Dumas nuoremman romaaniin.[17][9] Camille jäi myös hänen viimeiseksi menestyselokuvakseen. Elokuvan kuvauksien aikana hänelle ja hänen vastanäyttelijälleen Gilbert Rolandille (1905–1994) kehittyi rakkaussuhde.[11][4] Talmadge olisi halunnut avioeron Schenckistä, joka ei kuitenkaan ollut halukas myöntämään sitä.[9][11] Schenck ei halunnut avioeroa, jotta ei hajottaisi menestyksellistä yhteistyökumppanuutta Talmadgen kanssa.[9][11] Schenck antoi Rolandille miespääosat myös kolmesta seuraavasta Talmadgen elokuvasta.[11] Vuonna 1927 Talmadge ja Schenck päätyivät asumuseroon, vaikka Schenck jatkoi vielä Talmadgen elokuvien tuottajana.[4][7] United Artistsin levitysongelmat alkoivat heikentää Talmadgen suosiota.[9][11][7] Hänen ensimmäiset United Artists -elokuvansa Kyyhkynen (1927) ja Nainen kadulta (1928) eivät olleet menestyksiä ja saivat heikon vastaanoton.[9][15] Kyyhkynen ja Nainen kadulta jäivät myös hänen viimeisiksi mykkäelokuvikseen.[9] Hän teki myöhemmin vuonna 1928 cameo-roolin ystävänsä Marion Daviesin tähdittämään Ilveilijät-elokuvaan.[6] 29. maaliskuuta vuonna 1929 Talmadge, Mary Pickford, Douglas Fairbanks, Charles Chaplin, Gloria Swanson, John Barrymore, Dolores del Río ja D. W. Griffith esiintyivät Pickfordin bungalow’sta lähetetyssä radiokuunnelmassa The Dodge Brothers Hour, jossa he keskustelivat äänielokuvan haasteista.[22]

Elokuvan Nainen kadulta ensi-illan aikaan äänielokuvan vallankumous oli alkanut Hollywoodissa, ja Talmadge alkoi ottaa äänitunteja valmistautuakseen ensimmäiseen äänielokuvaansa.[9][4][11] Hän kävi äänielokuvaharjoituksissa yli vuoden ajan, jotta pääsisi eroon paksusta brooklyniläisaksentistaan.[9][4] Hänen ensimmäinen äänielokuvansa, New Yorkin öitä, sai ensi-iltansa vuonna 1929. New Yorkin öitä osoitti, että hän pystyi puhumaan ja näyttelemään äänielokuvissa hyväksyttävästi.[11][7][17] Vaikka hänen roolisuorituksensa sai myönteisen vastaanoton, elokuva sai kielteisiä arvosteluja.[9][11][7] Hänen toinen äänielokuvansa oli Du Barry (1930), jossa hän tulkitsee historialliseen henkilöön perustuvaa madame du Barrya (1743–1793), joka oli Ranskan kuninkaan Ludvig XV:n viimeinen rakastajatar. Du Barry sai myös heikon vastaanoton ja jäi Talmadgen viimeiseksi elokuvaksi.[9][11][7] Du Barryn jälkeen hänellä olisi ollut United Artists -sopimuksessaan vielä kaksi elokuvaa tehtävänä, mutta Talmadge halusi purkaa sopimuksensa.[11] Tuottaja Samuel Goldwyn oli ostanut hänelle Zoë Akinsin komedianäytelmän The Greeks Had a Word for It elokuvaoikeudet vuoden 1930 lopulla, ja vaikka Talmadge kävikin muutaman kerran elokuvan harjoituksissa New Yorkissa, hän purki sopimuksensa.[11][14] Hän oli kyllästynyt elokuvantekoon jo ennen äänielokuvahaasteita, ja sopimuksen rauettua 37-vuotias Talmadge päätti 20 vuotta kestäneen elokuvauransa ja vetäytyi eläkkeelle erittäin varakkaana.[3][7][6]

Eläke[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Norma Talmadge vuonna 1930
Get away, dears. I don’t need you anymore and you don’t need me.
suom. Menkää, rakkaat. En tarvitse teitä enää ja te ette tarvitse minua.

– Eläkkeelle vetäytynyt ja ravintolasta juuri poistunut Talmadge innokkaille ihailijoilleen, jotka olivat tulleet hakemaan nimikirjoitusta.[4][23]

Kun Talmadge jätti Hollywoodin elokuvamaailman, hän irrottautui kaikista elokuvatähden velvollisuuksista.[23] Vuonna 1932 hän erosi Gilbert Rolandista, koska hän ”tiesi” nuoren Rolandin jättävän hänet ennemmin tai myöhemmin kahdentoista vuoden ikäeron takia.[11] Peg-äiti oli sairastunut vuonna 1931, ja hän kuoli 62-vuotiaana vuonna 1933 Los Angelesissa.[11] Fred-isä oli kuollut 56-vuotiaana vuonna 1925.[13]

Talmadge alkoi tapailla entisen aviomiehensä pokerituttavaa, koomikko George Jesseliä (1898–1981), vuoden 1932 lopulla.[11][7] Schenck myöntyi viimein avioeroon seitsemän vuoden asumuseron jälkeen alkuvuodesta 1934. Heidän avioeronsa myönnettiin 4. huhtikuuta 1934.[7][13] Jessel ja Talmadge avioituivat vähän yli pari viikkoa myöhemmin 23. huhtikuuta New Jerseyn Atlantic Cityssä.[7][13][24] Avioerosta huolimatta Schenck jatkoi Talmadgen talousneuvonantajana ja ohjasi häntä liikeasioissa.[15] Talmadge esiintyi Jesselin kanssa vaudeville-teatterin parissa ja säännöllisesti Jesselin omassa radiokuunnelmassa The George Jessel Show vuosina 1937–1938.[4][5][10] Talmadge toivoi radiokuunnelman herättävän uudestaan elokuvastudioiden kiinnostuksen häneen ja elvyttävän hänen uransa.[5] Jesselin ja Talmadgen avioliitto kariutui, ja heidän avioeronsa myönnettiin 11. elokuuta vuonna 1939.[7][13]

Talmadge tienasi valtavan omaisuuden elokuvauransa aikana, joten hänen ei tarvinnut työskennellä enää.[9][11][7] Hän kuitenkin oli levoton elokuvantekopäiviensä jälkeen, ja hän kulutti aikaansa huvitellen, vieraillen sisariensa luona ja matkustellen – erityisesti talojensa välillä.[9][11][7] Talmadge alkoi myös investoida kiinteistöihin ja yrityksiin.[21] Talmadge asui pääasiassa suuressa kartanossaan Beverly Hillsissä. Vuoden 1939 avioeronsa jälkeen Talmadgea alkoi hoitaa beverlyhillsiläinen tohtori Carvel James (1902–1980).[12][7] He alkoivat tapailla, ja Jamesin avioeron jälkeen he avioituivat 4. joulukuuta 1946.[7][8][13] Avioliitto oli Talmadgen kolmas ja viimeinen.[7] Talmadge ei saanut koskaan lapsia.

Viimeiset vuodet ja kuolema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viimeisinä vuosinaan Talmadge eristäytyi ja kärsi terveysongelmista.[11][7] Hän kärsi kivuliaasta niveltulehduksesta, joka aiheutti hänelle raajarikkoisuutta.[4][10][7] Hän joutui 1950-luvun alussa pyörätuoliin ja oli riippuvainen kipulääkkeisiin.[4][10][11] Hän muutti Beverly Hillsistä Nevadan Las Vegasiin viimeisiksi vuosikseen.[11] Vuonna 1955 hänet palkittiin George Eastman Housen myöntämällä George Eastman -palkinnolla elämäntyöstään, mutta hän oli liian sairas matkustaakseen New Yorkin Rochesteriin vastaanottamaan palkintoaan.[25][11]

Vähän ennen kuolemaansa Talmadge sai useita aivohalvauksia. Hän kuoli keuhkokuumeeseen 64-vuotiaana Nevadan Las Vegasissa tiistaiaamuna 24. joulukuuta vuonna 1957. Hänen kuolinhetkellään Carvel-puoliso oli hänen vierellään.[2][8][11] Hänet haudattiin Kalifornian Los Angelesissa sijaitsevalle Hollywood Forever -hautausmaalle Abbey of the Psalms -nimisen mausoleumin Shrine of Eternal Love -pyhäkköön.[13] Pyhäkössä sijaitsee Talmadgen perheen oma yksityishuone Talmadge Family Room, jonne on haudattu myös aviopuoliso Carvel James, sisaret Natalie ja Constance, vanhemmat Fred ja Peg sekä Constancen aviopuoliso Walter Giblin. Talmadgen kuoleman aikaan hänen omaisuutensa arvioitiin olevan noin 1-3 miljoonaa dollaria.[26]

Perintö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Norma Talmadgen Grauman's Chinese Theatre -laatta

Talmadge sai elokuvaurastaan ja työstään viihdeteollisuuden hyväksi tähden Hollywoodin Hollywood Walk of Famelle osoitteeseen 1500 Vine Street 8. helmikuuta vuonna 1960.[8][13]

Vuonna 1999 Talmadge oli ehdokkaana American Film Instituten 100-vuotissarjan 25 suurinta mies- ja naiselokuvatähteä -listaan, mutta ei päässyt lopulliseen versioon.[27][28]

Talmadge oli esikuvana Billy Wilderin luomalle Norma Desmondille, jota näyttelee Gloria Swanson draamaelokuvassa Auringonlaskun katu (1950).[18] Vuonna 1952 ilmestyneessä Laulavat sadepisarat -elokuvassa Lina Lamontin rooli oli parodia Talmadgesta.[4] Jean Hagenin näyttelemän mykkäelokuvadiivan brooklyniläisaksentti sabotoi hänen ensimmäistä äänielokuvaansa.[4][18]

Norma Talmadgen ja hänen sisarensa Constancen mukaan on nimetty katu Talmadge Street, myös Talmadge Avenue, joka sijaitsee Hollywoodissa.[21] Kadun varrella sijaitsi Vitagraphin studiot, joissa Talmadget kuvasivat elokuviaan 1910-luvulla. Länsi-Hollywoodissa sijaitseva Norma Place on nimetty yksin Norman mukaan.

Valikoitu filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Norma Talmadge Photoplay-lehden joulukuun 1929 numeron kansikuvassa
Valikoitu filmografia
Vuosi Elokuvan nimike Rooli Huomioita
1910 The Household Pest nuori tyttö Lyhytelokuva; ensimmäinen elokuva
1911 Kaksi kaupunkia Mimi Lyhytelokuva; ensimmäinen iso rooli
1915 Captivating Mary Carstairs Mary Carstairs Ensimmäinen pitkä elokuva
1917 Panthea Panthea Romoff Ensimmäinen tuottama elokuva
1922 Hymyillen läpi elämän Kathleen / Moonyeen Uran suurin menestys
1924 Salaisuuksia Mary Carlton / Marlowe Ohjaajana Frank Borzage
1925 Lady Polly Pearl Yksi tunnetuimmista elokuvista
1926 Kiki Kiki Ohjaajana Clarence Brown
1928 Nainen kadulta Mary Ann Wagner Viimeinen mykkäelokuva
1929 New Yorkin öitä Jill Deverne Ensimmäinen äänielokuva ja viimeinen tuottama elokuva
1930 Du Barry madame du Barry Viimeinen elokuvarooli

Huomautukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Jos syntymätodistukseen on luottamista, niin Talmadge syntyi 2. toukokuuta 1894. Talmadgen syntymävuosiksi on ilmoitettu myös vuodet 1895 ja 1897. Nykyisten lähteiden mukaan Talmadge syntyi 26. toukokuuta 1893. Kuten monet muutkin mykkäelokuvatähdet, Talmadge antoi harvoin oikean syntymävuotensa.
  2. Yleisesti on uskottu hänen syntyneen New Yorkin Niagara Fallsissa. Kun Talmadge nousi tähteyteen, hänen syntymäpaikakseen ilmoitettiin Niagara Falls, koska se sopisi Talmadgen melodramaattiseen imagoon.
  3. 20 vuotta myöhemmin Talmadget ajoivat erään newyorkilaisen puiston ohi, jolloin Peg tunnisti penkillä istuneen juopuneen irtolaisen Frediksi. Constance oli vaatinut ottamaan hänet mukaan. Joseph Schenck järjesti Fredille töitä elokuvastudiolta tämän kuolemaan asti.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. THE EVOLUTION OF SEX SYMBOLS Jacksonville.com. Viitattu 1.3.2015. (englanniksi)
  2. a b Query.nytimes.com The New York Timesin sivut. Viitattu 15.6.2014. (englanniksi)
  3. a b c d e f The Norma Talmadge Website: Documenting the work of silent film actress Norma Talmadge Stanford.edu. Viitattu 15.6.2014. (englanniksi)
  4. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa STARRLIGHT: Norma Talmadge By Steve Starr, Entertainment Magazine Emol.org. Viitattu 15.6.2014. (englanniksi)
  5. a b c d e f g h i j k l m n o The Silent Collection By Tammy Stone Featuring: Norma Talmadge Things-and-other-stuff.com. Viitattu 15.6.2014. (englanniksi)
  6. a b c d e f g h i j k Norma Talmadge (1893-1957) Goldensilents.com. Viitattu 15.6.2014. (englanniksi)
  7. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa ab ac Norma Talmadge Silentera.com. Viitattu 15.6.2014. (englanniksi)
  8. a b c d e f g h i Norma Talmadge Projects.latimes.com. Viitattu 15.6.2014. (englanniksi)
  9. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x NORMA TALMADGE TCM.com. Viitattu 15.6.2014. (englanniksi)
  10. a b c d e f g h Norma Talmadge Silentsaregolden.com. Viitattu 15.6.2014. (englanniksi)
  11. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa ab ac ad ae af Woman Disputed: Who was Norma Talmadge, and why aren't more of her films available? by Greta de Groat Stanford.edu. Viitattu 15.6.2014. (englanniksi)
  12. a b c d e Talmadge_(II) Dcodriscoll.pbworks.com. Viitattu 15.6.2014. (englanniksi)
  13. a b c d e f g h Norma Talmadge NNDB.com. Viitattu 15.6.2014. (englanniksi)
  14. a b c d PROFILE: THE TALMADGE SISTERS Wfpp.cdrs.columbia.edu. Viitattu 15.6.2014. (englanniksi)
  15. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t Norma Talmadge - Silent Star of November, 1997 by Kally Mavromatis Csse.monash.edu.au. Viitattu 15.6.2014. (englanniksi)
  16. 1604734132 Inside the Hollywood Fan Magazine Scribd.com. Viitattu 28.6.2014. (englanniksi)
  17. a b c d Basinger, Jeanine (2000). Silent Stars. Wesleyan University Press. s. 144-157. ISBN 0-8195-6451-6. Viitattu 15.6.2014. Kirjan sähköinen versio Google-kirjoissa (englanniksi)
  18. a b c An Independent Woman, Nobly Suffering in Silents Nytimes.com. Viitattu 15.6.2014. (englanniksi)
  19. a b c DAVELAND > PHOTOGRAPHY > MOVIE PALACES > GRAUMAN’S CHINESE THEATRE Davelandweb.com. Viitattu 15.6.2014. (englanniksi)
  20. Lowe, Denise (2004). An Encyclopedic Dictionary of Women in Early American Films, 1895-1930. Haworth Press. s. 517. ISBN 0-7890-1843-8. Viitattu 15.6.2014. Kirjan sähköinen versio Google-kirjoissa (englanniksi)
  21. a b c Constance Talmadge Matineeclassics.com. Viitattu 15.9.2014. (englanniksi)
  22. Crafton, Donald (1997). The Talkies: American Cinema's Transition to Sound, 1926-1931, s. 44. University of California Press, Berkeley. ISBN 052-0221-28-1. Viitattu 18.1.2015. Kirjan sähköinen versio Google-kirjoissa (englanniksi)
  23. a b Norma Talmadge Allmovie.com. Viitattu 15.6.2014. (englanniksi)
  24. Sarasota Herald-Tribune -sanomalehden keskiviikon 25. joulukuun 1957 numero, sivu 11. Viitattu 15.9.2014. [1] (englanniksi)
  25. AWARDS GRANTED BY GEORGE EASTMAN HOUSE INTERNATIONAL MUSEUM OF PHOTOGRAPHY & FILM Eastmanhouse.org. Viitattu 15.6.2014. (englanniksi)
  26. Golden, Eve (2001). Golden Images: 41 Essays on Silent Film Stars. McFarland. s. 174. ISBN 0-7864-0834-0. Viitattu 15.6.2014. Kirjan sähköinen versio Google-kirjoissa (englanniksi)
  27. American Film Instituten ehdokaslista; viitattu 6.7.2014
  28. American Film Instituten lopullinen lista; viitattu 6.7.2014

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Norma Talmadge.