Norjan maantiede
Norjan maantiede tarkoittaa Norjan valtion hallitsemia alueita ja niillä esiintyviä ilmiöitä, jotka ovat maantieteellisen tieteenalan tarkastelun kohteena. Norjan pinta-ala on 323 802 neliökilometriä. Maa on suurimmaksi osaksi vuoristoa. Laajoja tasaisempia alueita on etupäässä vain maan kaakkoisosassa Oslonvuonon itäpuolella. Pohjoisempana Ruotsin ja Norjan rajalla on Skandien poimuvuoristo eli Kölivuoret. Norjan korkein vuori on Galdhøpiggen, joka sijaitsee Jotunheimenin vuoristossa. Se on 2 469 metriä korkea ja samalla Pohjois-Euroopan korkein vuori.
Norja rajoittuu lännessä Norjanmereen, etelässä Skagerrakin salmeen ja pohjoisessa Barentsinmereen. Norjan pääkaupunki on Oslo, ja muita suuria kaupunkeja ovat Trondheim, Bergen, Stavanger, Kristiansand ja Tromssa.
Norjan rannikko on hyvin mutkitteleva, ja siinä on suuri joukko pitkiä ja kapeita vuonoja. Rantaviivan pituus vuonot ja saaret mukaan luettuna on 83 000 kilometriä, mistä saarten osuus on noin 58 000 kilometriä. Norjan pisin ja syvin vuono on Sognevuono. Se on 200 kilometriä pitkä. Norjassa on runsaasti järviä ja jokia. Suurin järvi on Mjøsa ja suurimmat joet Glomma, Gudbrandsdalslågen eli Lågen sekä Teno.
Suurin osa Norjan maapinta-alasta sijaitsee Pohjois-Eurooppaan kuuluvan Skandinavian niemimaan Atlantin ja Jäämeren puoleisella rannikkoalueella, kun taas niemimaan itäpuolta hallitsee lähinnä Ruotsi. Norjan kanssa maarajaa jakavat sen idänpuoleiset naapurivaltiot Ruotsi, Suomi ja Venäjä, joista pisimmän maarajan se jakaa Ruotsin kanssa. Tämä Norjan manneralue sijaitsee suurin piirtein 57. ja 81. pohjoisen leveyspiirin sekä 4. ja 32. itäisen pituuspiirin välisellä alueella.
Varsinaisen mannermaan lisäksi Norjan valtiolle kuuluvat Huippuvuoret, Jan Mayen ja Bouvet’nsaari. Antarktiksella ja sen läheisyydessä sijaitsevat Kuningatar Maudin maa ja Pietari I:n saari, jotka Norja katsoo kuuluvan itselleen, mutta niiden omistuksesta on silti epäselvyyksiä.
Sisällysluettelo |
Fyysinen maantiede [muokkaa]
Maastonmuodot [muokkaa]
Suurta osaa Norjaa hallitsee vanha Skandien vuoristo. Vuoristo on ajansaatossa joutunut voimakkaasti eroosion vaikutusten alaiseksi, minkä vuoksi vuorten profiili on keskimäärin melko pyöreä. Silti jotkin kovaa kivilajia olevat huiput ovat säilyttäneet terävän muotonsa. Jäätiköt ovat kovertaneet jyrkkiä laaksoja ja vuonoja rannikkoalueiden kallioiseen maastoon. Epätasaisessa maastossa on myös runsaasti vuorilta virtaavia puroja ja jokia, jotka ajan saatossa ovat synnyttäneet kulku-urilleen rotkoja ja V-laaksoja.
Jäätiköt [muokkaa]
Norjan maapinta-alasta noin prosentti eli 2 600 neliökilometriä on jäätiköiden peitossa. Jäätiköt ovat herkkiä ilmaston vaihteluille, minkä vuoksi niitä pidetään avainasemassa muuttuviin ilmasto-olosuhteisiin liittyvissä tutkimuksissa. Monien Norjassa olevien jäätiköiden systemaattiset pituuden muutoksiin liittyvät mittaukset alkoivat vuoden 1900 tietämillä. Aktiivisuus jäätiköiden tarkkailussa on sittemmin eri aikoina vaihdellut. Kuitenkin 1990-luvulla monet Norjan jäätiköistä alkoivat kasvaa, minkä vuoksi myös niiden seurantaan alettiin kiinnittämään yhä enemmän huomiota.[1]
1900-luvun aikana Norjan jäätiköt ovat pääsääntöisesti sulaneet pienemmiksi. Vetäytymispaljous on kuitenkin ollut yksilöllistä eri jäätiköiden välillä. Suurin mitatuista jäätikön vetäytymisistä on ollut 2,5 kilometriä. Kuitenkin vuoden 1900 aikoihin alkaneista jäätikkömittauksista lähtien on koettu useita sellaisiakin aikajaksoja, jolloin jäätiköt ovat osoittaneet kasvua. Joitakin poikkeuksia lukuunottamatta sisämaan jäätiköt ovat pienentyneet koko mittaushistorian ajan. Sen sijaan monet lähempänä merta sijaitsevat jäätiköt ovat eri aikoina sekä kutistuneet että kasvaneet. Vuodesta 1930 vuoteen 1990 suurin osa Norjan jäätiköistä vetäytyi, mutta 1990-luvulla monet rannikoiden lähellä olevat jäätiköt alkoivat kasvaa. 2000-luvulla tapahtui huomattava muutos, kun suurin osa Norjan tarkkailun alaisista jäätiköistä pieneni nopeasti.[1]
Vuonot [muokkaa]
Vuonoja esiintyy paikoissa, joissa nykyinen tai entisajan jäätiköityminen on ulottunut nykyisen merenpinnan tason alapuolelle. Vuono syntyy, kun jäätikkö vetäytyy sen kaivertamasta, tyypillisesti U:n muotoisesta laaksosta, minkä jälkeen merivesi täyttää jäljelle jääneen laaksonpohjan. Tällaisten tapahtumien seurauksena on Norjankin rannikoille muodostunut lukuisia kapeita ja jyrkkäreunaisia, mereen yhteydessä olevia poukamia, jotka toisinaan voivat olla jopa yli 1 300 metriä syviä. Vuonon kaulalla merenpohja on kuitenkin matalammalla kuin peremmällä vuonossa. Tämä johtuu päätemoreenista, joka painaa laaksoa alaspäin jäätikön joutuessa vedenpinnan alle vuonon sisäänkäynnillä.[2]
Norjan pisin vuono on Sognevuono, jonka suulla sijaitsevilta saarilta kertyy noin 200 kilometrin pituinen matka vuonon äkkijyrkkien kallioiden reunustamaan viimeiseen perukkaan. Suuret vuonot eivät ole suoraviivaisia tai rajoitu yhteen lahteen, vaan ne yleensä mutkittelevat suuresti ympäristön ehdoilla sekä haarautuvat oksamaisesti lukuisiin pienempiin vuonoihin. Vuonomaisemat, joita kevään kukkivat hedelmätarhat reunustavat lumihuippuisten vuorten taustoittamina, vetävät runsaasti matkailijoita puoleensa.[3]
Manner-Norjan pisimmät vuonot ovat:
- Sognevuono (204 km), Norjan pisin ja maailman toiseksi pisin vuono.
- Hardangerinvuono (179 km)
- Trondheiminvuono (126 km)
- Porsanginvuono (123 km)
- Storfjorden (110 km)
- Nordfjord (106 km)
- Oslonvuono (100 km)
- Boknavuono (96 km)
- Varanginvuono (95 km)
- Romsdalsfjorden (88 km)
Ilmasto [muokkaa]
Norjan rannikolla vallitsee lauhkea meri-ilmasto. Atlantilta vyöryvät keskileveysasteiden liikkuvat matalapaineet tuovat sateita ja kovia tuulia. Etelässä sademäärät ovat suurempia kuin pohjoisessa. Sisämaan vuoristossa on arktinen ilmasto, talvella lunta, pakkasta ja kovaa tuulta. Oslon seudulla on maan ainoa alankoalue, ja siellä on talvisin kylmempää, mutta kesäisin lämpimämpää ja kuivempaa kuin rannikolla.
Luonto [muokkaa]
 |
Tämän artikkelin tai sen osan viitteitä on pyydetty muotoiltavaksi. Voit auttaa Wikipediaa muotoilemalla viitteet ohjeen mukaisiksi, esimerkiksi siirtämällä linkit viitemallineille. |
Norjan mannerosasta 37 prosenttia on metsän peitossa. Yli puolet tästä, 23 prosenttia maa-alasta, on talousmetsää. Sitä käytetään sahatavaraksi ja sellu- ja paperiteollisuuden tarpeisiin. Metsän biomassa kasvaa, joten se toimii hiilen nieluna.[13] Pääasiallinen puulaji on metsäkuusi. Rannikoilla kasvaa hieskoivua, mutta sinne on istutettu myös kuusta ja sitkankuusta 1950-luvulta asti.[14]
Norjan uhanalaisten lajien listalla vuodelta 2006 on 31 nisäkästä, 78 lintua, 44 kalaa ja viisi matelijaa ja sammakkoeläintä. Kaikkiaan uhanalaisia lajeja (kasvit, hyönteiset ja sienet mukaan lukien) on 1 988 lajia.[15] Suurimmassa vaarassa ovat susi ja naali.[16] Erilaiset luonnonsuojelualueet kattavat lähes 15 prosenttia Manner-Norjasta ja vielä suuremman osan Huippuvuorista.[17]
Sognevuono on Norjan pisin ja maailman toiseksi pisin vuono. Galdhøpiggen on Pohjois-Euroopan korkein vuori.
-
Sognevuono on Norjan pisin ja maailman toiseksi pisin vuono.
-
Näkymä Mjøsa-järvelle Eidsvollin kunnasta.
-
Moskenesin kunnassa sijaitseva Reinen kylä.
-
Galdhøpiggen on Pohjois-Euroopan korkein vuori.
Lähteet [muokkaa]
Viitteet [muokkaa]
- ↑ a b Liss M. Andreassen, Hallgeir Elvehøy & Bjarne Kjøllmoen: Norjan jäätiköiden muutokset Major changes in Norway’s glaciers. Cicero. Viitattu 27.12.2012. (englanniksi)
- ↑ Atle Nesje: Vuonot ja niiden synty What is a Fjord, and how is it formed.... Fjords.com. Viitattu 05.03.2011. (englanniksi)
- ↑ Dr. Robert R. Coenraads, John I. Koivula, Dr. Armstrong Osborne, Diane Robinson, Phil Rodwell, Barry Stone, Robyn Stutchbury: Geologica, s. 325. Norjan kuuluisat vuonot. Ullmann, 2009. ISBN 978-3-8331-4381-6.
