Nokivesinapsija

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Nokivesinapsija
Serpophaga nigricans -Rio Paranapanema, Piraju, Sao Paulo, Brasil-8.jpg
Uhanalaisuusluokitus: Elinvoimainen [1]
Elinvoimainen
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Eukaryootit Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Linnut Aves
Lahko: Varpuslinnut Passeriformes
Heimo: Tyrannit Tyrannidae
Suku: Vesinapsijat Serpophaga
Laji: nigricans
Kaksiosainen nimi
Serpophaga nigricans
(Vieillot, 1817)
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Nokivesinapsija Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Nokivesinapsija Commonsissa

Nokivesinapsija (Serpophaga nigricans) on Etelä-Amerikassa veden äärellä elävä tyranneihin kuuluva varpuslintu. Se mustan ja harmaan värinen vilkas pikkulintu, joka saa ravintonsa hyönteisitä.

Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nokivesinapsija on pienikokoinen ja pieninokkainen varpuslintu. Sukupuolet ovat samannäköiset. Nokivesinapsijan pituus on noin 12 senttiä, ja paino 9 grammaa. Selkäpuolen höyhenyksen väri vaihtelee harmaasta ruskeanharmaaseen. Vatsapuoli on vaaleamman harmaa, joskin siipien alapinnoilla on kaksi epäselvää harmaata juovaa, ja käsisulkien reunat ovat valkoiset. Pyrstö on musta. Leuka on valkeahko, ja päälaella on valkoinen laikku, joka kuitenkin on usein osittain näkymättömissä. Nokka ja jalat ovat mustat.[2]

Levinneisyys ja elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nokivesinapsu Entre Riosissa Argentiinassa

Nokivesinapsijaa tavataan Etelä-Amerikassa. Sen levinneisyys kattaa Bolivian eteläosissa sijaitsevan Tarijan departementin, Paraguayn itäosat sekä Pohjois- ja Keski-Argentiinan.[2] Lajia tavataan myös Etelä-Brasiliassa Goiásin, Minas Geraisin ja Espírito Santon osavaltioiden alueella.[3] Lajin levinneisyys käsittää noin 3 550 000 neliökilometriä. Kannan kokoa ei tiedetä, mutta sen uskotaan olevan vakaa. Nokivesinapsua pidetään melko yleisenä.[4]

Nokivesinapsijoita esiintyy lähes yksinomaan veden väheisyydessä. Sitä tavataan sekä seisovan, että virtaavan veden varsilla, esimerkiksi kivisten purojen ja jokien luota sekä pensaikoissa. Se kelpuuttaa elinympäristökseen myös maatalousalueita, joten sitä voi tavata myös muun muassa kastelukanavien ja maatila-altaiden luota.[3][2] Boliviassa lajia on tavattu 1000 metrin korkeudessa saakka.[3] Nokivesinapsut ovat tavallisesti paikkalintuja, mutta levinneisyysalueen eteläosien linnut saattavat muuttaa pohjoiseen talvehtimaan.[2]

Elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nokivesinapsut ovat vilkkaita ja rauhattomia,[2] yleensä pareittain nähtäviä lintuja.[3] Niitä näkee istuskelemassa vesirajan tuntumassa, kelluvien kasvien päällä, purojen keskellä olevilla kivillä, altaiden äärellä tai ruuanhaussa kuivalla maassa.[3] Istuessaan nokivesinapsu kääntelee säännöllisesti pyrstöään edestakaisin ylös ja alas. Se lehahtelee oksalta toiselle ja pyrähtää ilmasta maahan tai vedenpinnalle nappaamaan ravintoaan eli hyönteisiä.[2]

Jokivesinapsupari pesii loka-joulukuussa. Tiiviisti kudottu pesä on kuppimaisen tai korimaisen muotoinen ja avoin. Pesänrakennukseen osallistuvat sekä naaras, että koiras. Jokivesinapsut käyttävät rakennusmateriaalina juuria ja heiniä. Vuorauksessa ne käyttävät höyheniä. Lintupari rakentaa pesänsä joko oksan, varvun tai juuren varaan. Naaras munii yleensä kolme munaa. Nokivesinapsujen pesissä loisii joskus hohtoturpiaalin poikasia.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. BirdLife International: Serpophaga nigricans IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, www.iucnredlist.org. Viitattu 1.3.2014. (englanniksi)
  2. a b c d e f g Sooty tyrannulet - Serpophaga nigricans - Information - ARKive Kesäkuu 2009. Wildscreen. Viitattu 22.4. 2011.
  3. a b c d e Robert S. Ridgely,Guy Tudor,William L. Brown: The Birds of South America: The suboscine passerines, s. 475. University of Texas Press, 1994. ISBN 978-0-292-77063-8. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 22.4. 2010). (englanniksi)
  4. Sooty Tyrannulet (Serpophaga nigricans) - BirdLife species factsheet 2010. BirdLife International. Viitattu 24.4. 2011.