Noah Wyle

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Noah Strausser Speer Wyle (s. 4. kesäkuuta, 1971) on amerikkalainen näyttelijä. Hän on tunnettu varsinkin tohtori Carterin roolista televisiosarjassa Teho-osasto. Hän syntyi Kalifornian Hollywoodissa kuusilapsiseen perheeseen. Hän kiinnostui näyttelemisestä lukioaikoinaan ja esiintyi useissa koulun näytelmissä, kunnes valmistui ylioppilaaksi ja muutti pieneen asuntoon Hollywood Boulevardille. Samaan aikaan häntä alkoi opettaa näyttelytyön opettaja Larry Moss.

Hänen ensimmäiset televisioroolinsa olivat minisarjoissa ja vuonna 1991 hän pääsi mukaan elokuvaan Crooked hearts. Vuonna 1994 hän koe-esiintyi Teho-osastoon luettuaan sarjan pilottijakson käsikirjoituksen. Hän sai osan ja lupautui mukaan, vaikkei viiden vuoden sopimus häntä aluksi miellyttänytkään. Hän oli sarjassa mukana 11. tuotantokaudelle asti. Wyle oli ainoa näyttelijä, joka oli ollut mukana sen ensimmäisestä jaksosta lähtien, kunnes hän jätti sarjalle hyvästit kauden päätösjaksossa Läksiäiset, joka näytettiin Suomessa vuonna 2005.

Nykyään Wyle asuu perheineen Los Angelesissa. Wyle avioitui vaimonsa, meikkitaiteilija Tracy Warbinin, kanssa 6. toukokuuta 2000. Heillä on kaksi lasta, Owen Strausser Wyle (s. 2002) ja Auden Wyle (s. 2005).

[muokkaa] Filmografia

[muokkaa] Aiheesta muualla

Henkilökohtaiset työkalut